Hoppa till innehåll

Erityisavustus Koronapandemian vuoksi tarvittaviin toimenpiteisiin korkeakouluopiskelijoiden oppimisvajeen tasoittamisen ja opintojen etenemisen, ohjauksen ja opiskelijahyvinvoinnin tuen vahvistamiseksi ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa 2021

Avustus

Koronaepidemiasta johtuva poikkeustila on vaikuttanut 2020-2021 yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opetuksen järjestämiseen ja sitä kautta opiskelijoiden oppimisen edellytyksiin ja opiskelijoiden hyvinvointiin. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) 17.6.2020 julkaiseman Poikkeuksellisten opetusjärjestelyjen vaikutukset tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumiseen -selvityksen mukaan siirtyminen keväällä etäopetukseen sujui pääosin korkeakouluissa hyvin. HGCE (Helsinki Graduate School of Economics) tilannehuoneen raportin 16.18.2021 mukaan korona-aika on koetellut erityisesti korkeakouluopiskelijoita ja mielenterveyspalvelujen käyntimäärät nousussa  Poikkeuksellisten olojen jatkuessa ja poikkeusoloista normaalioloihin ennen pitkää siirryttäessä on korkeakouluissa tärkeää kiinnittää huomiota opiskelijoiden hyvinvointiin, itseohjautuvuuden valmiuksien kehittymiseen ja myös opintoihin uudelleenkiinnittymiseen ja etenemiseen, mikäli pandemia on viivästyttänyt opintoja. Myös opiskelijoiden yksinäisyyden kokemuksesta syntyneisiin tunteisiin ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen tulisi kiinnittää erityistä huomioita.

Hakuaika alkaa 6.9.2021 ja päättyy 11.10.2020 klo 16.15.

Kyseessä on vuoden 2021 III lisätalousarviossa korkeakoululaitoksen ja tieteen yhteisiin menoihin tehdystä 4 miljoonan euron lisäyksestä oppimisvajeen kasvun sekä opiskelijoiden hyvinvoinnin heikentymisen tasoittamiseksi ja muiden määrärahojen käytöstä. Määrärahaa käytetään enintään 6 000 000 euroa oppimisvajeen kiinni kuromisen sekä opiskelijoiden hyvinvoinnin tuen vahvistamisesta aiheutuvien menojen ja avustusten maksamiseen.

Päätökset pyritään tekemään marraskuussa 2021. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.

Avustukseen sovelletaan seuraavia säädöksiä: Valtionavustuslaki (688/2001).

Lisätietoja

Opetusneuvos Ilmari Hyvönen
[email protected]

Opetusneuvos Katri Tervaspalo
[email protected]

Tukea teknisiin kysymyksiin saa asiointipalvelusta.

Katso myös opetus- ja kulttuuriministeriön opas valtionavustusten hakemisesta, käytöstä ja käytön valvonnasta.