Luovan talouden neuvottelukunta keskusteli kasvustrategian vaikuttavuudesta
Luovan talouden neuvottelukunnan kokouksessa 11.4.2025 jäsenistö palasi tarkentamaan kasvustrategian indikaattoreita sekä esitti näkemyksiään toimenpiteiden uudelleen ryhmittelystä ja jatkomuotoiluista.
Jatkoselvittelyn pohjalta kasvustrategian indikaattoreiksi on esitetty liikevaihto, yritysten lukumäärä, työllisyys ja maakuvanäkyvyys. Näiden lisäksi selvittelyssä ovat vielä mm. vienti, osuus bkt:sta ja yksityiset investoinnit. Indikaattoreista tulee olla saatavilla data kansallisella tasolla ja varmuus tiedontuotannosta myös tulevina vuosina. Kasvustrategiassa voidaan esittää myös uusia kehitettäviä indikaattoreita.
Jäsenet korostivat, että eri lähteet antavat erilaisen näkymän alan luvuista. Alan paaluttaminen talouspolitiikan keskusteluun vaatii, että seurataan alan osuutta bkt:sta, liikevaihdon kasvua ja viennin kehitystä. Lukujen tavoitteeksi voisi asettaa Ruotsin vastaavien indikaattorien lukuihin pääsemisen. Maakuvavertailussa Suomen tulisi pyrkiä kärkikymmenikköön, kun vertaillaan kulttuurin ja luovien alojen tunnettuutta. Indikaattorikohtaisen seuranta tulee vastuuttaa selkeästi. Alan kasvu ja kansainvälistyminen edellyttävät yritysten halua kasvaa, minkä takia yritysten kasvuhaluisuutta tulisi seurata myös indikaattorina. Muina indikaattoriehdotuksina esille nousivat mm. tk-panostukset ja alueellisia eroavaisuuksien huomiointi. Jäsenet muistuttivat, että indikaattoreiden tehtävä on kuvata toimenpiteiden vaikuttavuutta, minkä takia niitä tulisi olla tarkkaan pohdittu ja perusteltu, rajallinen määrä. Jäsenet kuitenkin tunnistivat tarpeen seurata alan vaikuttavuutta sekä vahvistaa alan tieto- ja tilastoperustaa laajemminkin. Tämä on huomioitu toimenpiteissä.
Neuvottelukunnan aiempien keskustelujen pohjalta toimenpiteet oli uudelleen ryhmitelty kuuteen strategiseen painopisteeseen: sääntely, yritysten neuvontapalvelut, osaaminen ja ennakointi, ekosysteeminen yhteistyö, rahoituspolut sekä viestintä, markkinointi ja maakuvatyö. Toimenpiteisiin oli lisätty uusina mukaan toimenpideaihiot tki-toiminnan vahvistamiseen sekä kykyyn hyödyntää digitaalista murrosta ja tekoälyä. Toimenpiteiden jatkotyöstämisestä käydään tällä hetkellä tiivistä vuoropuhelua poikkihallinnollisesti ministeriöiden ja ministeriöiden hallinnonalojen toimijoiden kanssa.
Jäsenet totesivat keskustelussa, että kokonaisuus on edennyt hyvään suuntaan. Ekosysteemiseen kehittämiseen kaivattiin myös kansainvälistä painotusta, strategisemman maakuvatyön ja viennin edistämisen toimenpideaihiota toivottiin täsmennettävän ja rahoituspolkuihin sisällytettäväksi toimenpiteitä varhaisen vaiheen ja skaalaamisen vaiheen rahoituksen vahvistamiseen. Neuvottelukunnassa käytiin myös aktiivista keskustelua kansainvälistymisen mahdollisuuksista ja erityisesti luovien palvelujen kasvun edellytyksistä. Osa jäsenistä otti vahvasti kantaa, että myös luovien palvelujen kasvu edellyttää kansainvälistymistä, vaikka keskustelussa esitettiin myös vastakkainen näkemys eli luovien palvelujen tulee kasvaa kotimarkkinalla ennen, kun kurottaa kansainvälisille markkinoille.
Neuvottelukunnan seuraavassa kokouksessa toukokuun alussa keskustellaan kasvustrategian luonnoksesta kokonaisuutena.
Neuvottelukunta toimii luovan talouden liiketoiminnan kehittämisen neuvoa-antavana asiantuntijaryhmänä. Neuvottelukunnan toimikausi jatkuu vuoteen 2030 loppuun. Ensimmäinen tehtävä on valmistella luovan talouden kasvustrategiaa, joka valmistuu kesällä 2025.
Lisätiedot:
johtava asiantuntija, Sanna Kyyrä, TEM, p. 029 504 7012
kulttuuriasiainneuvos Laura Mäkelä, OKM, p. 029 533 0224