Hoppa till innehåll

Valokuvataiteen valtionpalkinto Leena Sarasteelle ja kuvataiteen valtionpalkinto Helinä Hukkataipaleelle

Opetusministeriö
Julkaisuajankohta 23.11.2004 9.05
Tiedote -

Valtion valokuvataidetoimikunta on myöntänyt tämän vuoden valokuvataiteen valtionpalkinnon valokuvaaja Leena Sarasteelle. Valtion kuvataidetoimikunta on myöntänyt tämän vuoden kuvataiteen valtionpalkinnon kuvataiteilija Helinä Hukkataipaleelle. Opetusministeriön ylijohtaja Kalevi Kivistö luovutti 13 000 euron suuruiset palkinnot tiistaina Helsingissä.

Palkintoperustelut:

Leena Saraste (s. 1942) on toiminut keskeisenä vaikuttajana valokuvataiteen kentällä yli kolmen vuosikymmenen ajan; hän on toiminut taiteilijana, tutkijana, kuvajournalistina, pedagogina ja taiteellisen tutkimuksen kehittäjänä.

"Valokuva voi olla niin vastaanottajalle kuin tekijällekin vain ohikiitävä palanen kuvien massassa. Mutta se voi olla myös tekijän ja katsojan kohtauspaikka, siihen latautuu merkityksiä. Kuva herättää toisia kuvia ja niiden mukana ajatuksia, muistoja, tunteita." Tämä sitaatti on Leena Sarasteen kirjasta Valokuva tradition ja toden välissä vuodelta 1996. Tämä sekä hänen aikaisemmin julkaistu kirjansa Valokuva, pakenevan todellisuuden kuvajainen ovat olleet merkittäviä teoksia suomalaisen valokuvauksen historiankirjoitukselle; ne löytyvät lähes jokaisen tämän alan taiteilijan ja opiskelijan kirjahyllystä.

Lukuisten näyttelyidensä, kirjojensa ja opetustyönsä lisäksi Leena Saraste on toiminut myös kuvajournalistina ja elokuvan tekijänä. Hän on julkaissut kuvateoksia Afganistanista ja Palestiinasta. Hän on myös menestyksekkäästi nostanut naisvalokuvaajia esille. Hänen aloitteestaan syntyi naisvalokuvaajien kiertonäyttely "26-valokuvaajaa" vuonna 1984. Leena Saraste on ansioitunut myös tutkimuksen saralla. Tuoreessa väitöskirjassaan Valo, muoto vai elämä Saraste tutkii kameraseurojen valokuvausperinnettä 1950-luvulla. Tutkimuksessaan Saraste nojaa taidehistoriaan, valokuvauksen tuntemukseen ja taiteen sosiologiaan.

Helinä Hukkataipaleella (s. 1941) on takanaan monipuolinen tuotanto: hän on maalannut ja valokuvannut, tehnyt installaatioita ja videoita sekä esittänyt performansseja. Näistä performanssi on ollut pitkään hänen tärkein ilmaisukeinonsa, viime aikoina videotaiteella rikastettuna.

Hukkataival valmistui 1960-luvulla kuvaamataidon opettajaksi Taideteollisesta oppilaitoksesta, ja täydensi myöhemmin opintojaan mm. taideterapian, performanssin ja videotaiteen suuntaan. 1980-luvulta lähtien hän on esittänyt satakunta erilaista performanssia. Ne ovat usein muodoltaan hiottuja, seremonian kaltaisia tapahtumia. Performanssit lähtevät usein liikkeelle jostakin arkisesta toiminnasta, vaikkapa purukumin pureskelusta tai ompelemisesta. Pitkissä - parhaimmillaan kolmen viikon mittaisissa - performansseissa katsojakin on mukana teoksessa. Hukkataipaleen taide on luonteeltaan mietiskelevää, syventyvää, hiljaista. Hän käsittelee usein vakavia aiheita, kuten syyllisyyttä ja anteeksiantoa. Päiväkohtaisessa julkisuudessa Hukkataival ei paljoa näy; silti hän on haluttu esiintyjä eri festivaaleille ja taidenäyttelyihin, niin kotimaahan kuin ulkomaille, erityisesti Keski-Eurooppaan.

-- -- --

Lisätietoja:

- valokuvataide: Seppo Kauhanen (taiteen keskustoimikunta), puh. (09) 160 77378

- kuvataide: Ansa Aarnio (taiteen keskustoimikunta), puh. (09) 160 77945