Hoppa till innehåll

Yleisavustukset valtionapukelpoisuuden saaneille nuorisokeskuksille vuodelle 2023

Avustus

Yleisavustus on tarkoitettu vuodeksi 2023 nuorisolain (1285/2016) 20 §:n mukaisesti ministeriön hyväksymille nuorisokeskuksille ja niiden omistajayhteisöille.

Lue tarkemmin valtionapukelpoisuudesta.

Hakuaika alkaa 17.10.2022 klo 10:00 ja päättyy 28.11.2022 klo 16:15.

Avustus haetaan opetus- ja kulttuuriministeriön sähköisessä asiointipalvelussa. Hakemuksen tulee olla perillä viimeistään hakuajan päättymispäivänä klo 16:15 mennessä.

Hakemuksen liitteiden ja muiden tietojen tulee olla virallisesti hyväksyttyjä. Poikkeuksena, että vuoden 2023 toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta liitetään mukaan viimeisin versio, mikäli virallisesti hyväksyttyä ei vielä ole. Virallisesti ja sääntöjen mukaisesti hyväksytty toimintasuunnitelma ja talousarvio tulee lähettää ministeriöön jälkikäteen täydennyksenä, jos se muuttuu olennaisesti hakuajan puitteissa lähetetystä versiosta.

Ministeriö voi myöntää avustukset, mikäli eduskunta myöntää näihin tarkoituksiin määrärahat. Yleisavustuspäätökset pyritään tekemään tammi-helmikuussa 2023. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.

Avustukseen sovelletaan seuraavia säädöksiä: Nuorisolaki (1285/2016), erityisesti § 2 ja § 20, Valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta (211/2017) § 9 ja § 10 ja Valtionavustuslaki (688/2001). Nuorisokeskukset toimivat opetus- ja kulttuuriministeriön tavoiteohjauksessa.

Unga

Lisätietoja

Ylitarkastaja Marja N. Pulkkinen, p. 02953 30113, [email protected].

Asiointipalvelua koskevissa teknisissä kysymyksissä saa tukea osoitteesta: 
[email protected]

Katso myös opetus- ja kulttuuriministeriön opas valtionavustusten hakemisesta, käytöstä ja käytön valvonnasta: https://okm.fi/avustukset