Hoppa till innehåll

NUOTTA-avustukset valtionapukelpoisuuden saaneille nuorisokeskuksille vuodelle 2023

Avustus

Erityisavustus on tarkoitettu vuodeksi 2023 ministeriön nuorisolain (1285/2016) 20 §:n mukaisesti hyväksymille nuorisokeskuksille ja niiden omistajayhteisöille NUOTTA-toimintaan.

Hakuaika alkaa 21.10.2022 ja päättyy 5.12.2022 klo 16:15.

Avustus haetaan opetus- ja kulttuuriministeriön sähköisessä asiointipalvelussa. Hakemuksen tulee olla perillä viimeistään hakuajan päättymispäivänä klo 16:15 mennessä.

Hakemuksen liitteiden ja muiden tietojen tulee olla virallisesti hyväksyttyjä.

Ministeriö voi myöntää avustukset, mikäli eduskunta myöntää näihin tarkoituksiin määrärahat. NUOTTA-päätökset pyritään tekemään helmikuun 2023 aikana. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.

Avustukseen sovelletaan seuraavia säädöksiä: Nuorisolaki (1285/2016), valtioneuvoston asetus nuorisotyöstä ja -politiikasta (211/2017) ja Valtionavustuslaki (688/2001). Nuorisokeskukset toimivat opetus- ja kulttuuriministeriön tavoiteohjauksessa.

Unga

Lisätietoja

Ylitarkastaja Marja N. Pulkkinen, p. 02953 30113, [email protected].

Asiointipalvelua koskevissa teknisissä kysymyksissä saa tukea osoitteesta: 
[email protected]

Katso myös opetus- ja kulttuuriministeriön opas valtionavustusten hakemisesta, käytöstä ja käytön valvonnasta: https://okm.fi/avustukset