Hoppa till innehåll

Opetusministeri Henriksson Intiassa 16. – 20.10.

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 13.10.2023 15.25
Uutinen

Opetusministeri Anna-Maja Henriksson vierailee Intiassa 16. – 20.10. edistämässä suomalaisten koulutustoimijoiden vientiä ja tapaamassa Intian ministereitä ja koulutusviranomaisia. Matkan painopisteenä on perusasteen ja toisen asteen ammatillinen koulutus, ja se suuntautuu Etelä-Intian kolmeen osavaltioon, joilla on selkeää kiinnostusta Suomen suuntaan: Karnataka, Kerala ja Tamil Nadu. Intia, joka on hiljattain noussut maailman väkirikkaimmaksi maaksi, on koulutussektorin kehittämistoimissaan kiinnostava yhteistyökumppani Suomelle.

Matkan tarkoituksena on syventää jo olemassa olevia koulutuksen yhteistyöhankkeita ja tukea niiden toimintaa ja vientiponnisteluja. Lisäksi tuetaan avauksia ammatillisen koulutusyhteistyön kehittämiseksi siten, että se tukee osaajahoukuttelun puitteissa tehtävää ammatillista lisäkoulutusta sekä intialaisten asiantuntijoiden työllistymistä tarvealueille Suomeen.

Ministeri Henriksson osallistuu matkansa aikana Aasian suurimmille koulutusmessuille Asian Summit on Education and Skillsiin, joka kokoaa yhteen ministereitä ja asiantuntijoita Aasiasta sekä muualta maailmasta. Ministeri Henriksson pitää yhden tilaisuuden avauspuheenvuoroista. 

Tämän lisäksi ministeri Henriksson tukee suomalaisten koulutusvientiyritysten toimia Bengalurussa pidettävillä India Didac –koulutusmessuilla. Bengalurussa järjestetään myös intialaisille opiskelijoille suunnattu tapahtuma yhteistyössä Study in Finlandin (Opetushallitus) ja Business Finlandin kanssa. 

Matkan aikana ministeri Henriksson tapaa Intian keskushallinnon sekä Intian osavaltioiden opetusministereitä. 
 
Matkalla on mukana useita Suomen ja Intian välillä toimivan korkeakouluverkoston jäseniä. Verkosto toimii suomalaisten koulutusalan toimijoiden sekä intialaisten kumppaneiden yhteistyöalustana.

Lisätietoja: erityisavustaja Alexander Junell, puh. 02953 30055

Ammatillinen koulutus Koulutus