Avustukset ovat harkinnanvaraisia. Hakemusten arvioinnissa otetaan huomioon seuraavat perusteet:
1. Hakukohtaiset myöntöperusteet
Avustettavan hankkeen tulee kehittää nuorisotyötä tai –toimintaa alueellisesti ja paikallisesti. Nuorisotyöllä tarkoitetaan nuorten kasvun, itsenäistymisen ja osallisuuden tukemista yhteiskunnassa. Nuorisotoiminnalla tarkoitetaan nuorten omaehtoista toimintaa. Avustettava hanke voi koskea myös nuorisotyön alueellista koordinointia.
Avustettavilla hankkeilla tulee olla alueellista ja/tai paikallista merkitystä. Sitä tarkastellaan hankkeen ajankohtaisuuden, tarpeen ja laajuuden näkökulmasta. Lisäksi arvioidaan myös hankkeen toimijaverkostoa, yhteistä kehittämistä ja toiminnan juurruttamista nuorisotyössä ja -toiminnassa.
Avustettavien hankkeiden toteutuksessa on otettava huomioon saavutettavuus ja mahdollisuuksien tasa-arvon toteutuminen nuorten eri ryhmien kannalta.
Hakijalla tulee olla riittävät taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset hankkeen toteuttamiseen.
Avustus voi kattaa pääsääntöisesti enintään 90 prosenttia hankkeen toteutuneista kokonaiskustannuksista. Muu rahoitus voi olla mitä tahansa muuta tuloa, joka on todennettavissa kirjanpidosta.
Hankesuunnitelmien arvioinnissa otetaan huomioon, hankkeen luonteesta riippuen, seuraavat seikat:
- Hanke pohjautuu selkeästi osoitettuun tarpeeseen.
- Hankesuunnitelma sisältää konkreettisia toimenpiteitä.
- Hankesuunnitelmasta käy selvästi ilmi se, miten alueen/paikkakunnan nuoret hyötyvät hankkeesta.
- Nuoret ovat mukana hankkeen suunnittelussa, toimeenpanossa ja arvioinnissa.
- Hankkeessa on sen toimeenpanon kannalta olennaiset yhteistyökumppanit, siinä otetaan huomioon muiden tahojen mahdollisesti jo tekemä työ ja aiemmin tuettu toiminta.
- Hankesuunnitelma sisältää menetelmät hankkeen tulosten arvioimiseksi.
- Hankesuunnitelma sisältää keinot hankkeen tulosten levittämiseen ja juurruttamiseen.
Kehittämisavustusta ei myönnetä hakijaorganisaation perustoimintaan, eikä kertaluontoisiin, yksittäisiin tapahtumiin.
Kehittämisavustusta ei myöskään myönnetä sellaiseen tarkoitukseen, jota varten on suunnattu opetus- ja kulttuuriministeriön määrärahoista erillinen avustushaku (esimerkiksi avustukset lasten ja nuorten harrastustoimintaan, avustukset etsivään nuorisotyöhön, avustukset nuorten työpajatoimintaan).
Avustusta voi hakea myös kunnallisen nuorisotyön alueelliseen koordinaatioon samalla hakulomakkeella (”Valtionavustus nuorisoalan alueellisen ja paikallisen toiminnan kehittämiseen”). Aluekoordinaatiotehtävään sisältyy suunnitelmallista kehittämis- ja verkostoyhteistyötä, tiedonvaihtoa ja nuorisotyön toimijoiden tukemista.
Hakemuksessa kuvataan suunniteltu aluekoordinaation sisältö, toimintasuunnitelma ja kustannusarvio. Hakijan tulee hakemuksessa perustella alueellinen tarve ja osoittaa hankkeen valmistelussa tehty yhteistyö alueen kuntien kanssa. Aluekoordinaatiotehtävään hakijan tulee voida osoittaa tehtävään alan osaamista ja kokemusta omaava henkilö. Tehtävään voidaan käyttää 100 % työajasta.
Avustus, joka on enintään 45 000 euroa/vuosi, myönnetään vuodeksi kerrallaan. Aluekoordinaatioavustuksen hakijalta ei vaadita omarahoitusosuutta.
2. Yleiset perusteet
Hakemusten arvioinnissa ja vertailussa kiinnitetään huomiota siihen, että avustettava toiminta vastaa nuorisolain tavoitteita ja arvolähtökohtia sekä siihen, että avustettava toiminta on ajankohtaista voimassa olevan valtakunnallisen nuorisotyön ja -politiikan ohjelman tavoitteisiin nähden.
3. Valtionavustuslain mukaiset yleiset edellytykset
Lupa- ja valvontavirasto voi myöntää avustusta vain, jos valtionavustuslain mukaiset avustuksen myöntämisen yleiset edellytykset täyttyvät. Lupa- ja valvontavirasto ottaa yleiset edellytykset huomioon myös avustuksen määrää harkittaessa. Valtionavustuksen myöntämisen yleisiä edellytyksiä ovat (valtionavustuslain 7 § 1 mom.):
- Tarkoitus, johon valtionavustusta haetaan, on yhteiskunnallisesti hyväksyttävä.
- Avustuksen myöntäminen on perusteltua valtionavustuksen käytölle asetettujen tavoitteiden kannalta.
- Avustuksen myöntäminen on tarpeellista, kun otetaan huomioon hakijan saama muu julkinen tuki sekä hankkeen tai toiminnan laatu ja laajuus.
- Valtionavustuksen myöntäminen vääristää vain vähän kilpailua ja markkinoiden toimintaa.
4. Esteitä avustuksen myöntämiselle
Jos hakija on saanut aiemmin avustuksia aluehallintovirastolta, sen tulee huolehtia, että avustuspäätöksissä edellytetyt selvitykset avustusten käytöstä on tehty määräaikaan mennessä. Lupa- ja valvontavirasto hylkää hakemuksen, jos hakija on olennaisesti laiminlyönyt velvollisuuttaan antaa tietoja aiemmin myönnettyjen avustusten käytön valvontaa varten.