Hankeavustukset nuorisoalan alueellisen ja paikallisen toiminnan kehittämiseen vuonna 2026

Avustus

Avustus on tarkoitettu nuorisotyön ja -toiminnan alueellisiin ja paikallisiin kehittämishankkeisiin. Avustusta voi hakea myös kunnallisen nuorisotyön alueelliseen koordinaatioon. 

Avustusta haetaan Lupa- ja valvontavirastosta. 

Avustuksen hakijana voi olla yhdistys, säätiö, kunta, kuntayhtymä tai muu nuorisopalveluja tarjoava rekisteröity, voittoa tavoittelematon yhteisö. Avustusta ei myönnetä yksityishenkilöille tai työryhmille. 

Avustusten hakuaika on 5.1. – 9.11.2026. 

Saapuneet hakemukset kootaan yleensä 2–4 kertaa vuoden aikana avustuspäätösten tekemistä varten. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti. Tarkemmat käsittelyajat löytyy lvvavustukset.fi -sivustolta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö voi osoittaa avustuksiin yhteensä enintään noin 2,1 milj. euroa. 
Avustukseen sovelletaan nuorisolakia (1285/2016) ja valtionavustuslakia (688/2001). 

Haussa nyt

Hakuaika
5.1.2026 10:00 - 9.11.2026 16:15
Nuoriso

Lisätietoja

Yhteystiedot
 
Hämeenlinnan toimipaikka 

Tiina Mattila, p. 029 525 6024, [email protected]
 
Kuopion toimipaikka 

Outi Savolainen, p. 029 525 4632, [email protected]
 
Mikkelin toimipaikka 

Kirsi Kohonen, p. 029 525 5963, [email protected]
 
Rovaniemen toimipaikka 

Susanna Lammassaari, p. 029 525 4463, [email protected]
 
Tampereen toimipaikka 

Aliisa Paananen, p. 029 525 4031, [email protected]
 
Vaasan toimipaikka, myös ruotsinkieliset yhteydenotot 

Annika Palola, p. 029 525 5630, [email protected]
Niclas Risku, p. 029 525 4713, [email protected]
 
Kunnallisen nuorisotyön aluekoordinaatio 

Laura Oksanen, p. 029 525 5386, [email protected]

Katso myös Lupa- ja valvontaviraston opas avustusten hakijoille ja saajille.