Hoppa till innehåll

34 miljoonaa ammatillisen koulutuksen kehittämiseen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 25.6.2018 13.25
Tiedote
Kuvaaja: Juho Paavola

Opetus- ja kulttuuriministeriö on päättänyt myöntää 34 miljoonaa euroa ammatillisen koulutuksen strategiarahoitusta. Strategiarahaa sai 68 koulutuksen järjestäjää. Tänä vuonna suurin osa rahoituksesta myönnettiin ammatillisen koulutuksen järjestäjille toimintakulttuurin uudistamiseen reformin tavoitteiden mukaiseksi sekä vastaamaan digitaalisen murroksen tuomiin haasteisiin. Lisäksi strategiarahoituksella tuetaan koulutuksen järjestäjien fuusioita ja ammattitaitokilpailujen järjestämistä.

- Vuoden vaihteessa voimaan astunut ammatillisen koulutuksen reformi on suurin koulutusuudistus kahteen vuosikymmeneen, ja yhteinen tehtävämme on varmistaa toteutuksen onnistuminen. Uuden rahoitusmallin mukaisella strategiarahoituksella voimme tukea tätä työtä koulutuksenjärjestäjätasolla. Toimiva ammatillinen koulutus on erityisen tärkeää nyt, kun talouden kasvun myötä työelämä tarvitsee osaajia kaikkialla Suomessa, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoo.

Reformin toimeenpanon tukeen myönnettiin 25,6 miljoonaa 66 koulutuksen järjestäjälle. Tänä vuonna tuettiin erityisesti keskeisten toimintaprosessien, kuten johtamisjärjestelmien, pedagogisten toimintamallien ja yksilöllisiä opintopolkuja tukevien oppimisympäristöjen uudistamista sekä tiedolla johtamisen ja ohjauksen kehittämistä. Lisäksi tuettiin urheilijoiden ja maahanmuuttajien ammatillisen koulutuksen kehittämistä sekä maatalous- ja teknologia-alan valtakunnallista kehittämistä yhteistyössä työelämän kanssa.

Järjestäjärakenteen kehittämistä tukevia fuusioita tuettiin neljällä miljoonalla, joka jakautuu yhdeksälle koulutuksen järjestäjälle. Rahoituksen saaneista fuusioista viisi on toteutunut vuosien 2017-2018 aikana ja kaksi fuusiota on toteutumassa vuoden 2019 alusta.

Ammattitaitokilpailujen järjestämiseen myönnettiin strategiarahoitusta yhteensä noin 4,3 miljoonaa euroa yhdeksälle eri koulutuksen järjestäjälle.

- Erinomainen tapa lisätä ammatillisen koulutuksen arvostusta ja kiinnostavuutta on näyttää, millaista huippuosaamista ammatillinen koulutus tuottaa jo nyt ja millaista se voisi tulevaisuudessa. Juuri siinä ammattitaitokilpailut ovat parhaimmillaan, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoo.

Ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmä uudistettiin osana ammatillisen koulutuksen reformia 1.1.2018.  Rahoitus jakautuu laskennalliseen perus-, suoritus- ja vaikuttavuusrahoitukseen sekä strategiarahoitukseen. Vuosittain jaettavan strategiarahoituksen osuus on enintään neljä prosenttia valtion talousarvion ammatillisen koulutuksen määrärahasta. Loppuosa ammatillisen koulutuksen määrärahasta myönnetään laskennallisin perustein. Siirtymäajan jälkeen varainhoitovuodesta 2022 alkaen laskennallisesta rahoituksesta 50 prosenttia on tavoitteellisiin opiskelijavuosiin perustuvaa perusrahoitusta, 35 prosenttia tutkinnon osiin ja tutkintoihin perustuvaa suoritusrahoitusta ja 15 prosenttia työllistymiseen ja jatko-opiskeluluun sekä opiskelija- ja työelämäpalautteeseen perustuvaa vaikuttavuusrahoitusta. 

Vuonna 2018 valtion talousarvioon perustuen kohdennetaan ammatillisen koulutuksen määrärahasta 2 prosenttia strategiarahoituksena ja loppu laskennallisena rahoituksena. Vuonna 2018 laskennallisesta rahoituksesta perusrahoituksen osuus on 95 prosenttia ja tutkintoihin perustuvan suoritusrahoituksen osuus 5 prosenttia.

Rahoitusjärjestelmä (pdf) 

Päätökset ammatillisen koulutuksen strategiarahoituksen myöntämisestä vuonna 2018 (pdf)

Lisätietoja:
ylijohtaja Mika Tammilehto, p. 02953 30308
erityisavustaja Daniel Sazonov (ministerin haastattelupyynnöt), p. 045 1296812

Ammatillinen koulutus Koulutus Kärkihankkeet Sanni Grahn-Laasonen