Hoppa till innehåll

Suomen Akatemian pääjohtajaksi Paula Eerola

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 10.2.2022 13.33
Tiedote
Paula Eerola. Kuva: Helsingin yliopisto

Valtioneuvosto on nimittänyt Suomen Akatemian pääjohtajaksi professori Paula Eerolan. Pääjohtajan viisivuotinen virkakausi alkaa 1. maaliskuuta 2022.

Paula Eerola on toiminut Helsingin yliopistossa vuodesta 2018 alkaen vararehtorina. Hänet nimitettiin vuonna 2008 kokeellisen hiukkasfysiikan professoriksi. Eerola on toiminut Helsingin yliopistossa myös luonnontieteen tutkijakoulun johtajana, fysiikan tutkimuslaitoksen johtajana sekä matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan dekaanina.

Vuosien 1998–2008 aikana Eerola toimi Lundin yliopistossa hiukkasfysiikan erikoistutkijana, hiukkasfysiikan professorina ja hiukkasfysiikan osaston johtajana. Sitä ennen Eerola on työskennellyt muun muassa Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskus CERNissä. Eerola on väitellyt filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistosta vuonna 1990.

Eerola on Suomalaisen Tiedeakatemian, Suomen Tiedeseuran, Teknillisten Tieteiden Akatemian ja Ruotsin kuninkaallisen tiedeakatemian jäsen. Vuosina 2013–2017 hän toimi Suomen Akatemian luonnontieteen ja tekniikan tutkimuksen toimikunnan puheenjohtajana. Eerola on toiminut myös Akatemian tutkimusinfrastruktuurikomitean ja sen työvaliokunnan jäsenenä sekä Akatemian hallituksen ja yleisjaoston jäsenenä.

Suomen Akatemia on opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalaan kuuluva asiantuntijaorganisaatio. Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa.

Pääjohtaja johtaa Suomen Akatemian toimintaa. Pääjohtajan virkaa haki 16 henkilöä.

Lisätietoja:

kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, p. 0295 330 182, opetus- ja kulttuuriministeriö