Hoppa till innehåll

Kasvihuonekaasujen seurantajärjestön päämaja Helsinkiin

undervisnings- och kulturministeriet
Julkaisuajankohta 20.11.2015 11.03
Tiedote

Euroopan komissio on päätöksellään perustanut Euroopan laajuisen kasvihuonekaasujen seurantajärjestelmän (Integrated Carbon ObservationSystem, ICOS), jonka päämaja tulee Suomeen. ICOS on tutkimusasemien verkosto, jonka tehtävänä on seurata kaasujen pitoisuuksia, vapautumista ja sitoutumista.

ICOS:n muodostavat kansalliset mittausverkostot, eri tutkimusalojen keskuslaitokset sekä niitä koordinoiva ICOS-päämaja. ICOS yhdistää monien eri tieteenalojen tutkijat tekemään huippututkimusta kasvihuonekaasujen lähteistä ja nieluista. Keskeistä on myös hiilen, typen ja veden kierrot ilmakehän ja ekosysteemien välillä.

ICOS sai alkunsa tarpeesta rakentaa monipuolinen ja pitkäkestoinen kasvihuonekaasujen havainnointiverkosto Eurooppaan. Konkreettinen ICOS:n rakentaminen alkoi vuonna 2008 ja Suomi oli alusta alkaen ydinmaitaakatemiaprofessori Timo Vesalan johdolla. Vuodesta 2013 lähtien Suomi on johtanut koko Euroopan laajuista ICOS- valmistelua ja rakentamista.

Suomen ICOS toiminnot muodostuvat yli kymmenestä kasvihuonekaasuja havainnoivasta tutkimusasemasta, joita operoivat Helsingin yliopisto, Ilmatieteen laitos ja Itä-Suomen yliopisto. Asemia on metsissä, soilla, järvillä ja kaupungeissa. ICOS- asemat mittaavat kasvihuonekaasuja joka sekunti. Aineisto kerätään yhteen palveluun, josta se on vapaasti kaikkien kansalaisten ja organisaatioidenhyödynnettävissä. Karttapalvelut ja julkaisut tarjoavat faktoja ajankohtaiseen ilmastokeskusteluun ja ympäristön muutokseen.

- Suomalainen osaaminen ilmastontutkimuksessa on jo pitkään ollut maailman huipputasoa. ICOS:n päämajan perustaminen vahvistaa edelleen ilmastonmuutoksen tutkimuksen osaamiskeskittymää Suomessa, opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen toteaa.

Opetus- ja kulttuuriministeriön vastuulla on ollut ICOS:n hallinnollinen valmistelu.

ICOSin päämajan Suomen osuuden rahoittavat Suomen Akatemia ja liikenne- ja viestintäministeriö. Muita kotimaisiaICOS-toimijoita ovat Ilmatieteen laitos, Helsingin yliopisto sekä Itä-Suomen yliopisto. Eduskunnassa on parhaillaan hyväksyttävänä hallituksen esitys, jolla varmistetaan ICOS:in toiminta Suomessa eurooppalaisena tutkimusinfrastruktuurikonsortiona (European ResearchInfrastructure Consortium, ERIC).

Lisätietoja:
- opetusneuvos Petteri Kauppinen (OKM), puh. 02953 30147
- akatemiaprofessori Timo Vesala (Helsingin yliopisto), puh. 040 577 9008
- tutkimuspäällikkö Sanna Sorvari (Ilmatieteen laitos), puh.050 415 4729
- erityisavustaja Matias Marttinen (ministerin lehdistösuhteet), puh. 044 269 3113

Komission ICOS ERIC -päätös EU:n virallisessa lehdessä