Onnistunut puoliväliriihi

2.5.2025 10.00
OKM
Ministeri Sandra Bergqvist on tyytyväinen yhteistyöhön hallituksen puoliväliriihessä. Hän iloitsee erityisesti Harrastamisen Suomen malliin kohdistuvista panostuksista ja muista liikuntaa ja urheilua koskevista tulevista toimenpiteistä.

Kulttuuritoimintaan ei kohdistu säästöjä

25.4.2025 11.52
OKM
Kulttuuri on jokaisen oikeus. Kulttuuri kuuluu kaikille. Kulttuuri on yhteiskuntaa uudistava muutosvoima.

Sivistyshallinnon toiminta tiivistyy viiteen virastoon

16.4.2025 13.32
OKM
Kuva: Hanne Salonen Eduskunta
Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan nykyisistä virastoista ehdotetaan muodostettavaksi viisi virastoa. Tavoitteena on keventää hallintoa ja vahvistaa vaikuttavuutta yhtenäistämällä virastojen toimintatapoja ja lisäämällä yhteistyötä. Samalla muutetaan virastojen toimintaan liittyviä lakeja. Uudet virastot voisivat aloittaa vuoden 2026 alusta.

STM pyytää lausuntoja opintotuen muutoksenhakulautakunnan siirtämisestä osaksi sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaa

6.5.2025 10.54
STM
Sosiaali- ja terveysministeriö pyytää lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta, jonka mukaan opintotuen muutoksenhakulautakunta yhdistettäisiin sosiaaliturva-asioiden muutoksenhakulautakuntaan. Lautakuntien yhdistämisen myötä opintoetuuksien muutoksenhaku siirtyisi sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalalle. Lausuntoja voi antaa 13.6.2025 saakka.

Valtioneuvosto päätti julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026–2029

30.4.2025 13.34
VM
Julkisen talouden suunnitelma.
Julkisen talouden ohjelma ohjaa julkisen talouden suunnittelua. Se kattaa valtion, hyvinvointialueet, kunnat sekä lakisääteiset työeläkelaitokset ja muut sosiaaliturvarahastot.

Eeva-Riitta Pirhonen nimitetty opetus- ja kulttuuriministeriön määräaikaiseksi kansliapäälliköksi

Julkaisuajankohta:14.4.2025 10.57
OKM
Eeva-Riitta Pirhonen.
Opetusministeri Anders Adlercreutz on nimittänyt varhaiskasvatuksen, perusopetuksen ja vapaan sivistystyön osaston ylijohtajan Eeva-Riitta Pirhosen opetus- ja kulttuuriministeriön määräaikaiseksi kansliapäälliköksi 1. toukokuuta 2025 alkaen.

Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen eläkkeelle

Julkaisuajankohta:29.4.2025 11.12
OKM
Opetus- ja kulttuuriministeriön kansliapäällikkö Anita Lehikoinen siirtyy eläkkeelle 1.5.2025 alkaen.

Seuraa meitä

         

 

Uusimmat

Asiat valtioneuvostossa

Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen eduskunnalle laiksi Suomen Akatemiasta annetun lain muuttamisesta (HE 209/2024 vp; EV 34/2025 vp)

Julkaisija:OKM Avainsanat:tasavallan presidentin esittely Julkaisuajankohta:6.5.2025 11.00

Luvat rekisteröidyille yhteisöille tai säätiöille perusopetuslaissa tarkoitetun opetuksen järjestämiseen

Julkaisija:OKM Avainsanat:valtioneuvoston yleisistunto Julkaisuajankohta:24.4.2025 13.00

Tutustu myös

Ministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) vastaa osana valtioneuvostoa koulutus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikasta.

Tutustu ministeriöön

Hallinnonalan virastot

Hallinnonalan virastot

Ministeriön hallinnonalan toimijoita ovat mm. Opetushallitus, Suomen Akatemia, arkistolaitos, Museovirasto ja Taiteen edistämiskeskus.

Tutustu hallinnonalaan

Ministerit

Anders Adlercreutz

Anders Adlercreutz

Opetusministeri
Mari-Leena Talvitie

Mari-Leena Talvitie

Tiede- ja kulttuuriministeri
Sandra Bergqvist

Sandra Bergqvist

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri