Museoiden valtionosuudet
Museo voidaan hyväksyä valtionosuuden piiriin museon ylläpitäjän hakemuksen perusteella. Valtionosuuden piiriin hyväksyminen edellyttää, että museo täyttää museolain 5 §:ssä säädetyt edellytykset. Seuraavan kerran valtionosuuden piiriin voi hakea vuodesta 2024 alkaen. Haku ja sitä koskeva ohjeistus julkaistaan vuodenvaihteessa 2022/2023. Haku päättyy helmikuussa 2023.
Samassa yhteydessä kaikki vuodesta 2020 valtionosuuden piirissä toimineet museot selvittävät museolain 5 §:n mukaisten edellytysten täyttymisen. Tämä selvitysvelvollisuus koskee myös alueellisia ja valtakunnallisia vastuumuseoita. Edellytysten selvittäminen on edellytys sille, että museo säilyy valtionosuuden piirissä vuodesta 2024 alkavalla seuraavalla rahoituskaudella.
Tämän haun yhteydessä on myös mahdollista uusien museoiden hakea valtakunnallista vastuumuseotehtävää. Lisäksi kaikki vuodesta 2020 valtakunnallisiksi vastuumuseoiksi nimetyt museot selvittävät museolain 10 §:n mukaisten edellytysten täyttymisen, raportoivat vuosia 2020-2023 koskevasta suunnittelukaudesta sekä toimittavat valtakunnalliset suunnitelmat koskien seuraavaa rahoituskautta 2024 – 2027. Museot neuvottelevat suunnitelmista Museoviraston kanssa keväällä 2023 ja suunnitelmat ovat pohjana valtakunnallisten vastuumuseotehtävien seuraavan rahoituskauden lisärahoituksesta päätettäessä.
Ministeriö tekee loka-marraskuussa 2023 päätökset koskien valtionosuuden piiriin pääsyä ja museoiden valtionosuuksia vuodesta 2024 alkaen.
Valtionosuuden piiriin hyväksyttyjen museoiden rahoitus
Museoiden valtionosuus koostuu kaikille valtionosuuden piirissä toimiville museoille myönnettävästä ns. perusrahoituksesta sekä alueellisten ja valtakunnallisten tehtävien perusteella myönnettävästä alueellisten ja valtakunnallisten museoiden lisärahoituksesta.
Valtionosuutta myönnetään museon ylläpitäjälle museon käyttökustannuksiin. Museoita voidaan hyväksyä valtionosuuden piiriin ja valtionosuutta myöntää valtion talousarvion rajoissa. Päätöksiä tehdessään ministeriö ottaa myös huomioon valtionosuuden tarpeellisuuden museolain 4 §:ssä määritellyn tavoitteen kannalta.
Valtionosuuden laskenta perustuu museoiden toteutuneiden kustannusten perusteella laskettaviin yksikköhintoihin ja opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuuden perusteeksi vahvistamiin henkilötyövuosiin. Museoiden henkilötyövuosimääriä vahvistettaessa otetaan huomioon toteutuneiden henkilötyövuosien määrä edeltävältä nelivuotiskaudelta. Valtionosuuden perusrahoitusta maksetaan henkilötyövuotta kohden 37 % museolle vahvistetusta yksikköhinnasta. Ministeriö ei välttämättä voi myöntää valtionosuuteen oikeuttavia henkilötyövuosia täysimääräisinä.
Valtionosuuksien maksamisesta ja yksikköhintojen laskemisesta säädetään opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetussa laissa (1705/2009).
Lakeihin ja valtionosuutta koskeviin ohjeisiin voi tulla muutoksia vuosittain. Valtionosuuden saajan ja hakijan tulee tarkistaa säädökset aina ajantasaisesta lainsäädännöstä ja ohjeistuksesta.
Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionosuuden piiriin hyväksymät museot ilmoittavat valtionosuuksien laskentaa varten tarvittavat tiedot vuosittain Opetushallituksen käyttökustannuksia ja suoritteita koskevalla kyselyllä. Kustannuskyselylomake ohjeineen sekä kustannusraportit löytyvät Opetushallituksen sivuilta.
Valtionosuuden piirissä toimivien museoiden tulee olla etukäteen välittömästi yhteydessä opetus- ja kulttuuriministeriöön valtionosuuskelpoisuuteen ja valtionosuuden määräytymiseen vaikuttavista muutoksista. Museon yhteys- tai tilitietojen muutoksista tulee ilmoittaa välittömästi Opetushallitukselle.
Museolle, joka ei ole arvonlisäverollinen valtionosuuteen oikeuttavasta toiminnastaan, maksetaan valtionosuus arvonlisäveron osuudella korotettuna. Museon on ilmoitettava arvonlisäverokohtelussa tapahtuvista muutoksista opetus- ja kulttuuriministeriölle välittömästi.
Rahoitussuunnitelmat
Opetus- ja kulttuuriministeriö päättää museoiden valtionosuuksien rahoitussuunnitelmasta nelivuosittain. Museolain tultua voimaan vuoden 2020 alusta lukien ensimmäinen rahoituskausi kattoi ns. perusvaltionosuuden ja valtakunnallisten vastuumuseoiden osalta vuodet 2020 – 2023. Alueellisten vastuumuseoiden ensimmäinen rahoituskausi oli kolmivuotinen ja kattoi vuodet 2020 – 2022.
Museoiden seuraava rahoituskausi kattaa vuodet 2024 – 2027. Alueellisten vastuumuseoiden rahoituskausi on porrastettu siten, että se ajoittuu vuosille 2023 – 2026.
Rahoitussuunnitelma ei ole sitova mutta siitä poiketaan nelivuotisen rahoitussuunnitelmakauden aikana vain erityisestä syystä. Tällainen erityinen syy voi olla esimerkiksi toiminnan huomattava supistuminen tai valtion talousarviossa päätetty muutos henkilötyövuosien tai rahoituksen määrää koskien. Ministeriö vahvistaa vuosittain loka-marraskuussa päätöksellään museoiden henkilötyövuosimäärät ja yksikköhinnat sekä valtakunnallisten vastuumuseoiden harkinnanvaraisen lisärahoituksen määrän.
Alueelliset vastuumuseot
Opetus- ja kulttuuriministeriö nimesi alueelliset vastuumuseot ja määräsi niiden toimialueet päätöksellään vuoden 2020 alusta lukien. Vuodelle 2023 ei nimetty uusia alueellisia vastuumuseoita. Päätöstä edelsivät museoiden Museoviraston kanssa käymät neuvottelut koskien alueellisen tehtävän hoitoa ja alueellista suunnitelmaa. Alueellisiin tehtäviin kohdennetuista henkilötyövuosista maksetaan valtionosuutta 85 % yksikköhinnasta.
Museolain 8 §:n mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö voi nimetä museon ylläpitäjän hakemuksesta alueelliseksi vastuumuseoksi, mikäli museo täyttää laissa säädetyt edellytykset. Ministeriö määrää museon toimialueen hakemuksen perusteella. Toimialue voi käsittää yhden tai useamman maakunnan alueen ja vastuumuseon tehtävä voi käsittää yhden tai useamman lain 7 §:ssä säädetyistä tehtäväkokonaisuuksista. Alueen olosuhteisiin liittyvästä perustellusta syystä tehtäväkokonaisuus voidaan maakunnassa jakaa useamman museon kesken.
Alueellisen vastuumuseon tehtäväkokonaisuudet ovat
-
Alueellisen museotoiminnan edistämistehtävä (tehtävänä on toimia kulttuuriperinnön asiantuntijana sekä kehittää ja edistää museotoimintaa, toimialansa yhteistyötä sekä kulttuuriperinnön tallentamista ja digitaalista saatavuutta)
-
Alueellinen kulttuuriympäristötehtävä (tehtävänä on toimia kulttuuriympäristön, erityisesti rakennetun ympäristön ja arkeologisen kulttuuriperinnön asiantuntijana, joka antaa lausuntoja, osallistuu asiantuntijana viranomaisneuvotteluihin ja antaa neuvontaa, sekä kehittää ja edistää kulttuuriympäristön vaalimista, toimialansa yhteistyötä sekä kulttuuriympäristötiedon digitaalista tallentamista ja saatavuutta)
-
Alueellinen taidemuseotehtävä (tehtävänä on toimia taiteen ja visuaalisen kulttuuriperinnön asiantuntijana sekä kehittää ja edistää toimialansa yhteistyötä sekä taiteen ja visuaalisen kulttuuriperinnön tallentamista ja digitaalista saatavuutta)
Valtakunnalliset vastuumuseot
Opetus- ja kulttuuriministeriö nimesi valtakunnalliset vastuumuseot ja määräsi niiden erikoisalat päätöksellään vuoden 2020 alusta lukien. Valtakunnallisiin vastuumuseotehtäviin voidaan myöntää euromääräistä harkinnanvaraista lisärahoitusta.
Museolain 10 §:n mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö voi nimetä museon ylläpitäjän hakemuksesta valtakunnalliseksi vastuumuseoksi, mikäli museo täyttää laissa säädetyt edellytykset. Nimeämisen edellytyksenä on muun muassa, että museo toimii erikoismuseona valtakunnallisesti merkittävällä toimialalla, nimeäminen on toimialan ja lain 2 §:ssä säädetyn museotoiminnan tarkoituksen kannalta tarpeellista, museolla on valtakunnallisesti merkittävä kokoelma ja edellytykset suoriutua tehtävän hoidosta. Valtakunnallisen vastuumuseon tehtävistä on säädetty museolain 9 §:ssä.
Valtakunnallisen vastuumuseon tehtävänä on
1) toteuttaa valtakunnallista museotoimintaa erikoisalallaan;
2) kehittää ja edistää kulttuuriperintötyötä ja museoiden yhteistyötä erikoisalallaan;
3) toimia erikoisalansa kulttuuriperinnön valtakunnallisena asiantuntijana;
4) ylläpitää ja edistää erikoisalansa kansainvälisiä yhteyksiä;
5) edistää erikoisalansa kulttuuriperinnön tallentamista ja digitaalista saatavuutta.
Valtionosuuden piiriin hyväksytyt museot 2020
- Valtionosuuden piiriin hyväksytyt museot 2020
- Valtakunnalliset vastuumuseot 2020
- Alueelliset vastuumuseot 2020
Lisätietoja
Eeva Teräsvirta, kulttuuriasiainneuvos
opetus- ja kulttuuriministeriö, Kulttuuri- ja taidepolitiikan osasto (KUPO), Taiteen ja kulttuuriperinnön vastuualue (TAKU) Puhelin:0295330082 [email protected]