Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala

Kansallinen Kokoomus

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Tiede- ja kulttuuriministeri Multala käsittelee opetus- ja kulttuuriministeriössä korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osastolle sekä kulttuuri- ja taidepolitiikan osastolle kuuluvat asiat lukuun ottamatta kirkollisasioita.

Henkilökuva

Sari Multala on syntynyt 5.7.1978 Helsingissä. Multala asuu perheineen Vantaan Kuninkaanmäessä. Perheeseen kuuluvat aviomies ja kaksi tytärtä.

Multala valmistui vuonna 1997 ylioppilaaksi Mäkelänrinteen urheilulukiosta ja vuonna 2005 kauppatieteiden maisteriksi Helsingin Kauppakorkeakoulusta pääaineena liikkeenjohdon systeemit. Lisäksi hänellä on valmentajan ammattitutkinto Kuortaneen urheiluopistosta.

Multala on kilpapurjehduksen kolminkertainen maailmanmestari. Multala toimi Suomen purjehdusmaajoukkueen päävalmentajana 2013–2015. Multala on toiminut myös urheilu-uran aikana ja sen jälkeen monissa urheilun luottamustehtävissä.

Multala valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran vuonna 2015. Eduskunnassa hän on ollut jäsenenä muun muassa valtiovarainvaliokunnassa, sivistysvaliokunnassa, maa- ja metsätalousvaliokunnassa, ympäristövaliokunnassa, tiedusteluvalvontavaliokunnassa, sekä lakivaliokunnassa. Vantaan kaupunginvaltuustossa Multala on ollut vuodesta 2013. Hän on ollut Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja vuodesta 2017.

Multala johti Petteri Orpon hallituksen hallitusneuvotteluissa Osaava Suomi -neuvottelupöytää. 

Harrastuksikseen Sari Multala mainitsee kaikenlaisen liikunnan, purjehdusreissut perheen kanssa, sekä retkeilyn ja luonnossa liikkumisen.

Henkilötiedot

Kansanedustaja
Kansallinen Kokoomus
Syntymäaika ja -paikka: 5.7.1978 Helsinki
Kotipaikka: Vantaa

Tiede- ja kulttuuriministeri 20.6.2023 -

Ministerinä yhteensä 551 päivää
Aiemmat ministeritehtävät

Ansioluettelo ja työ eduskunnassa

Lisätietoa

Kuvia ministeristä

X
Instagram
sarimultala.fi

kokoomus.fi

Ministeriöt eivät vastaa henkilökohtaisten sivustojen sisällöstä eivätkä ylläpidosta.

Yhteystiedot