Opetus- ja kulttuuriministeriön tapahtumia

Opetus- ja kulttuuriministeriön tapahtumakalenteriin on koottu ministeriön seminaareja ja tapahtumia sekä tilaisuuksia, joiden järjestämiseen ministeriö osallistuu.

Tulevia ja menneitä tapahtumia sekä niihin mahdollisesti liittyviä aineistoja voi tarkastella valitsemalla päivämäärän kalenterista.

Verkkokysely on avoinna kulttuuripoliittisen selonteon valmistelun ajan. Tavoitteena on koota yhteen näkemyksiä verkkokyselyllä sekä suomeksi, ruotsiksi että englanniksi.

Järjestäjä: OKM

Opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää tietoiskun Unescon korkeakoulututkintojen tunnustamista koskevasta maailmanlaajuisesta yleissopimuksesta, joka tulee Suomen osalta voimaan 6.1.2024.

Seminaari ammatillisen koulutuksen ja lukiokoulutuksen järjestäjille ja keskeisille sidosryhmille.

Järjestäjä: OKM

Taustoittava kulttuuritoimittajatapaaminen

Tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multalan taustatilaisuus medialle kulttuuri- ja taidepolitiikan ajankohtaisista aiheista.
 
Opetus- ja kulttuuriministeriö avaa 27.11.2023 kulttuuri- ja luovien alojen uudistumisen rakennetuen 4. hakukierroksen. Rakennetuella edistetään kulttuuri- ja luovien alojen palveluiden sekä tuotanto- ja toimintamallien uudistamista ja digitalisaatiota. Järjestämme hakuun liittyen kaksi hakuklinikkaa, joissa tarkoituksena on keskustella avoinna olevasta hausta ja hakemisesta. Kerromme tarkemmin haun sisällöstä ja hakemusten arviointikriteereistä sekä vastaamme hakuun liittyviin kysymyksiin. Hakuklinikat järjestetään Teamsissa. Tilaisuuteen ei tarvitse ilmoittautua etukäteen, vaan pääset osallistumaan suoraan Teams-osallistumislinkin kautta.

Järjestäjä: OKM

to 18.1.2024–
ti 23.1.2024

Opetus- ja kulttuuriministeriö julkisti korkeakoulujen Eurostudent VIII -opiskelijatutkimus 2023 kansallisen raportin sekä ko. tutkimuksen teemoista viisi tutkijoiden kirjoittamaa artikkelia lokakuussa 2023. Tutkimuksessa käsiteltiin ensimmäistä kertaa korkeakouluopiskelijoiden digitaalisia taitoja sekä koronaepidemian vaikutuksia korkeakouluopiskelijoihin ja opintoihin.

Harrastamisen Suomen mallin hakuinfo lähetetään 24.1.2023 klo 13 Teamsin välityksellä.

Järjestäjä: OKM

Opetus- ja kulttuuriministeriö järjestää vuoden 2024 Tiedefoorumin maanantaina 29.1.

Järjestäjä: OKM