Hyppää sisältöön

Valtion erityisavustus varhaiskasvatukseen ja esi-ja perusopetukseen koronaepidemian (COVID-19) vaikutusten tasoittamiseksi vuosille 2021–2022

Avustus

Opetus- ja kulttuuriministeriö julistaa haettavaksi valtion erityisavustusta koronaepidemian (COVID-19) vaikutusten tasoittamiseksi varhaiskasvatuksessa sekä esi- ja perusopetuksessa vuosille 2021–2022. Myönnettävä erityisavustus on yhteensä enintään 40 000 000 euroa varhaiskasvatukseen ja esi- ja perusopetukseen. Avustus myönnetään vuoden 2021 III lisätalousarvion lisämäärärahasta opetus-ja kulttuuriministeriön pääluokan momentilta 29.10.30. Avustukset myönnetään sillä ehdolla, että eduskunta myöntää tarkoitukseen lisämäärärahat.

Varhaiskasvatuksen osalta haku koskee kuntia ja kuntayhtymiä, jotka järjestävät varhaiskasvatusta. Kunnat voivat sisällyttää yksityiset varhaiskasvatuksen palveluntuottajat hakemukseensa. Esi- ja perusopetuksen osalta haku koskee kuntia ja kuntayhtymiä sekä yksityisiä yhteisöjä, joilla on esiopetuksen ja perusopetuksen järjestämislupa. Harjoittelukoulut voivat olla yhteydessä kuntaan ja kunta voi sisällyttää sen alueella toimivan harjoittelukoulun hakemukseensa. Yksittäisen varhaiskasvatusyksikön tai koulun hakemuksia ei oteta huomioon.

Hakuaika alkaa 3.6.2021 ja päättyy 6.8.2021 klo 16.15.

Päätökset pyritään tekemään elokuussa 2021.

Koulutus Varhaiskasvatus

Lisätietoja

Mervi Eskelinen, erityisasiantuntija, puh. 0295 330160 (erityisesti varhaiskasvatus, 3.-24.6. ja 25.7.-6.8.2021)

Tarja Kahiluoto, opetusneuvos puh. 0295 330386 (erityisesti varhaiskasvatus, 28.6.-16.7.2021) 

Mika Puukko, opetusneuvos, puh. 0295 330032 (erityisesti esi- ja perusopetus, 3.-29.6.2021 ja 2.-6.8.2021)

Aili Tervonen, projektisihteeri, puh. 0295 330216 (3.6.-16.7.2021)

Emmi Tyllilä, hallinnollinen avustaja, puh. 0295 330246 (19.7.-6.8.2021)

Sähköpostit ovat muotoa [email protected].

Tekninen tuki hakuprosessissa:

Valtionavustusten asiointipalvelu ja ohjeet

Asiointipalvelua koskevissa teknisissä kysymyksissä saa tukea osoitteesta: [email protected] 

Katso myös opetus- ja kulttuuriministeriön opas valtionavustusten hakemisesta, käytöstä ja käytön valvonnasta: http://minedu.fi/avustukset