Kriisien sumentamassa kristallipallossa tasa-arvoa, digitaalisuutta ja vihreätä siirtymää?
Tulevaisuustalo OECD:ssa järjestökello on taas pyörähtänyt siihen vaiheeseen, missä mietitään seuraavan kaksivuotisen budjetti- ja ohjelmakauden prioriteetteja ja projekteja. OECD:n työ pyrkii katsomaan lähitulevaisuuteen, joka on jo pari vuotta ollut ensin koronan ja nyt Venäjän Ukrainassa aloittaman sodan vuoksi poikkeuksellisen sakean usvan peitossa.
Sumeista näkymistä huolimatta joitain trendejä voidaan kuitenkin hahmottaa, koska OECD ei ole varsinainen kriisiorganisaatio vaan pyrkii katsomaan kriisien yli jälleenrakentamisen aikaan, oppimaan kriiseistä ja lisäämään sellaista resilienssiä, jonka avulla tulevaisuuden kriisit olisi helpompi selättää. Ja toki tulevaisuudentekijöitä kuten koulutusta ja tiedettä rakennetaan joka tapauksessa kauas eteenpäin toiveikkaana katsoen. Poimin alle muutamia ”trendejä” sekä jäsenmaiden esittämistä prioriteeteista että sihteeristön ehdotuksista uusiksi hankkeiksi.
Ohjelmavalmistelu käynnistyy jäsenmaiden prioriteettien kokoamisella. Tästä koosteesta saa yleiskuvan siitä, mitkä asiat koetaan tässä arvoyhteisössä tärkeimmiksi. Tästä näkökulmasta OECD:n tärkeimpänä tehtävänä nähdään digitalisaation ja vihreän siirtymän tukeminen ja läpivieminen niin, että vauraus kasvaa, kansalaisten hyvinvointi lisääntyy ja yhteiskuntien tasa-arvo paranee. Nämä kaksi kaikille tuttua megatrendiä (haastetta tai murrosta?) ovat itse asiassa tässä kriisisumussa entisestään kirkastuneet. Digitaalisten palveluiden mahdollisuudet nähdään koronaetätöiden myötä nyt skeptikkopiireissäkin, ja jos Ukrainan kauheassa tilanteessa joku hopeareunus on, se on ehkä siinä, että nyt näyttää jo ilmastonkin kannalta välttämätön ja kiireellinen siirtymä pois fossiilisesta energiasta ottavan vihdoin päättäväisiä askeleita.
Kiinnostavaa koulutus- ja tiedepolitiikan näkökulmasta on, että nämä yhteiskunnalliset siirtymät sekä edellyttävät monenlaista osaamista, että muovaavat maailmaa sellaiseen asentoon, joka luo uusia osaamistarpeita, määrällisiä ja laadullisia. Tästä näkökulmasta ei olekaan yllättävää, että kun jäsenmaat valikoivat, mille tulosalueille pitäisi rahaa antaa nykyistä enemmän, oli kolmen kärjessä myös osaamiseen, ammatilliseen ja aikuiskoulutukseen liittyvä työ.
Koulutuspolkuja kehitetään monessa OECD-maissa
Tästä kaksi linkitystä kotimaahan: Suomen käynnistämä jatkuvan oppimisen järjestelmän uudistus (jossa yhtenä pohjana käytettiin OECD:ltä tilattua raporttia) on äärimmäisen ajankohtainen. Muutkin OECD-maat tulevat virittelemään opinpolkuja uusiksi, jotta mahdollisimman moni saa pyyhittyä vanhan maailman pölyt osaamisensa päältä. Toinen väistämätön johtopäätös on, että Suomen monissa kotimaisissa juhlapuheissa kunnianhimoisiksi mainitut tavoitteet koulutustason nostosta (50% korkeakoulutettuja ikäluokasta 2030 mennessä) ja TKI-intensiteetin nostosta (4% BKT:stä) näyttäytyvät keskivertoina tai jopa vaatimattomina. Vaikka näihinkin tavoitteisiin meillä on vielä paljon matkaa, olisi jo nyt hyvä tiedostaa ne vain välitavoitteiksi. Niillä ei vielä mennä vertailukärkeen, mutta toki vältetään kelkasta putoaminen.
Osaaminen nousee enemmän ja enemmän esiin OECD:n ydinjulkaisuissa, kuten ministerikokousten päätelmissä ja talousmaakatsauksissa. Taitojen ja koulutuksen merkitys kansantaloudelle ymmärretään, ja kiinnostavana yksityiskohtana voidaan mainita, että OECD on paraikaa kehittämässä uutta laskutapaa inhimilliselle pääomalle. Tämä kertoo siitä, että on tärkeää saada nykyistä parempia menetelmiä arvioida tätä kansantalouksien ydinnestettä. Vielä työn alla oleva malli yhdistää väestön koulutustasotilastoihin (määrä) osaamistutkimusten kuten PISAn ja PIAACin tuloksia (laatu).
Lopuksi vielä vilkaisu koulutus- ja tutkimusaiheisiin työohjelmaluonnoksiin, mikä täsmentää kuvaa siitä, mistä tulevina vuosina puhutaan. OECD:n koulutussektorilla nousee pääteemaksi koulutuksellinen tasa-arvo, ja toisaalta koulutuksen rooli yhteiskunnallisen tasa-arvon edistämisessä. Tämä ”equity in and through education” on joulukuisen ministerikokouksen teema, ja ennakoiden ministerikokouksen päätöksiä, teema on leivottu sisään moniin seuraavien vuosien hankkeisiin.
Tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikassa taas tartutaan kaksin käsin vihreän siirtymän vauhdittamiseen. Sektoreiden yhdistävänä teemana on digitaalisuus, jossa koulutuksen puolella päätään nostaa etenkin teknologian mahdollisuudet luoda yksilöllisiä oppimispolkuja. Tämä yksilöllisiin tarpeisiin vastaaminen on OECD:n ajattelussa sen kehityskulun pää, jossa on edetty koulutuksen tasa-arvon tarkastelusta kohti inklusiivista koulutusta. Tämä onkin loogista, inkluusion tarkoituksena on ottaa kaikki samaan ryhmään, ja yksilöllistäminen mahdollistaa sitten paitsi erityistukea tarvitseville yksilöllisen tuen, myös yksilöllisiä mahdollisuuksia edetä niille, jotka pärjäävät paremmin. Tämä horisontti on hyvä pitää näkyvissä meidänkin, kun vielä kamppailemme monien inkluusioon liittyvien ongelmien parissa. Toki teknologia on tässä vain väline, jota käyttämään tarvitaan riittävästi ammattilaisia. Opettajiin liittyvä työ ei ole ainakaan vähenemässä OECD:ssä, kun datan karttuessa yhä selvemmäksi käy, että osaamistulosten erojen taustalta löytyy lopulta aina opetukseen ja opettajiin liittyviä tekijöitä.
Jos tämän hämärässä hapuilun lisäksi heräsi kiinnostus kurkistaa perusteellisemmin koulutukseen vaikuttavien trendien maailmaan, OECD julkisti joitakin viikkoja sitten uusimman Trends Shaping Education –raportin, jossa on paljon stimuloivaa luettavaa tulevaisuudesta kiinnostuneille.
Tommi Himberg toimii Suomen OECD:n ja Unescon pysyvässä edustustossa Pariisissa koulutuksen ja tutkimuksen erityisasiantuntijana.
Tämä kirjoitus on osa artikkelisarjaa, joka käsittelee korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjausten toimeenpanoa. Kirjoituksia seuraamalla tiedät mitä tapahtuu Team Finland Knowledge -verkostossa, miten linjausten toimeenpanoa seuraava ja kehittävä kv-foorumi toimii, sekä millaisia tapahtumia järjestetään.