Suomen tiedepalkinto professori Bjarne Holmbomille

Julkaisuajankohta 10.5.2005 13.45
Tyyppi:Tiedote -

Vuoden 2005 Suomen tiedepalkinto on myönnetty professori Bjarne Holmbomille. Professori Holmbom työskentelee Åbo Akademin puu- ja paperikemian laboratoriossa. Opetusministeri Tuula Haatainen ja Suomen Akatemian ylijohtaja (tutkimus) Anneli Pauli luovuttivat 85 000 euron suuruisen palkinnon tiistaina. Palkinto luovutettiin ensimmäistä kertaa järjestetyn Tiedefoorumin yhteydessä.

Suomen tiedepalkinto jaetaan joka toinen vuosi tunnustuksena korkeatasoisesta ja kansainvälisesti erityisen merkittävästä tieteellisestä tutkimuksesta. Palkinto jaettiin nyt viidettä kertaa.



Palkintoperustelut:





Professori Bjarne Holmbomin (s. 1943) tutkimusala on puu- ja paperikemia. Holmbom väitteli Åbo Akademista vuonna 1978 ja on toiminut apulaisprofessorina (1981-1985), tutkimusprofessorina (1990-1995) ja professorina (1985-1990, 1995-1998, 2003 lähtien) Åbo Akademissa sekä akatemiaprofessorina vuosina 1998-2003. Hän on ollut nimitettynä myös useisiin muihin Suomen Akatemian tutkijanvirkoihin (tutkimusassistentti, nuorempi tutkija, vanhempi tutkija). Holmbom on ollut vierailevana tutkijana ja professorina Kanadassa, USA:ssa ja Ranskassa.



Professori Holmbomin tutkijanura alkoi selluteollisuuden mäntyöljyn jalostukseen liittyvästä tutkimuksesta, ja tutkimus laajeni myös ympäristökemian kysymyksiin. Viime vuosina Holmbomin tutkimus on keskittynyt paperinvalmistukseen liittyvän kompleksisen kemian syvälliseen, molekyylitason ymmärtämiseen ja hallintaan. Perusosaamiseen kuuluu puukemian monipuolinen soveltaminen, erityisenä osa-alueena puun uuteaineet sekä tähän pohjautuvat rajapintainnovaatiot. Erityismielenkiinnon kohteena on parin viimeisen vuoden aikana ollut puunrungon sisällä olevien oksakohtien runsas fenolisten suoja-aineiden määrä. Oksien erotus on varsin helppoa, ja niistä saatavia lignaaneja voidaan hyödyntää aktiivisina komponentteina lääkkeissä ja terveysvaikutteisissa elintarvikkeissa tai antioksidantteina ja torjunta-aineina.



Professori Holmbom johtaa Åbo Akademissa Puu- ja paperikemia -nimistä tutkimusryhmää, joka kuuluu professori Hupan johtamaan tutkimuksen huippuyksikköön nimeltä Prosessikemian tutkimuskeskus. Huippuyksikön neljää tutkimusryhmää yhdistävä näkökulma on fysikaalis-kemialliset prosessit kompleksisissa teollisuuteen liittyvissä ympäristöissä. Ryhmistä kaksi keskittyy puuta raaka-aineena käyttävien uusien innovatiivisten tuotteiden tutkimiseen ja kehittämiseen. Tavoitteena on kehittää uusiutuvaa puuraaka-ainetta hyödyntävillä ympäristömyötäisillä prosesseilla luonnonmukaisia materiaaleja ja uusia kemiallisia tuotteita hyväksikäyttäen kaikki puun sisältämät ainutlaatuiset ja arvokkaat aineet.



Professori Holmbom on erittäin innovatiivinen tutkija, jonka monitieteinen tutkimusprofiili rakentuu kolmen tavoitteen mukaisesti:



- Puunjalostusteollisuuden vesistöpäästöjen ympäristö- ja terveysvaikutusten minimointi. Tutkimuksen kohteena on puun uuteaineiden muokkaus entsyymeillä prosessin ympäristömyötäisyyden parantamiseksi. Tutkimus on biologian, biotekniikan ja puukemian välisillä rajapinnoilla.



- Puun uuteaineiden hyötykäyttö terveys- ja lääketieteissä, kuluttajatuotteissa ja luonnonmukaisina antioksidantteina. Tutkimuksen pohjalta voidaan kehittää uusia lääkevalmisteita muun muassa syöpäkasvainten hoitoon. Tutkimus on lääketieteen, puukemian ja orgaanisen kemian rajapinnoilla.



- Erilaisten tuotteiden hygieniaa ja säilyvyyttä luonnonmukaisesti edistävien teollisten antioksidanttien ja biosidien tuottaminen ja hyötykäyttö. Tutkimus voi mahdollistaa myös "bioaktiivisen paperin" valmistuksen. Tutkimus on prosessitekniikan ja puukemian rajapinnalla.



Professori Holmbom on myös aktiivinen tutkijankouluttaja. Vuosina 1999-2003 hän johti valtakunnallista Ympäristötieteen ja -tekniikan tutkijakoulua (EnSTe). Holmbom on edelleen tämän koulun johtokunnan jäsen. Vuosina 1995-1998 Holmbom koordinoi Integroitu riskinarviointi vesiympäristössä -tutkijakoulua, joka toimi EnSTe-tutkijakoulun yhtenä perustajakouluna.



Professori Holmbom on julkaissut huomattavan määrän (yli 150) tieteellisiä artikkeleita kansainvälisesti arvostetuissa julkaisuissa sekä kirjoittanut useita oppikirjoja ja lukuja kirjoihin ja tieteellisiin kokoomateoksiin. Hänen tutkimuksensa on johtanut useisiin patentteihin ja patenttihakemuksiin (12 kpl) sekä Suomessa että ulkomailla. Hän on myös oivallisella tavalla popularisoinut tuottamaansa uutta tieteellistä tietoa, muun muassa "puusta ruokapöytään" ja "puun aineosista terveysvalttia biolääketieteeseen".



Professori Holmbomilla on erinomainen kansainvälinen kokemus sekä akateemisessa että teollisuutta palvelevassa tutkimuksessa. Hänen tutkimuksessaan yhdistyvät korkeatasoinen perustutkimus ja soveltava tutkimus parhaalla mahdollisella tavalla. Tutkimus on alansa tieteellistä huippua - kuten kuuluminen huippuyksikköönkin osoittaa - ja sen tuloksilla on suuri merkitys metsäteollisuuden kehittämiselle ja uusille puuaineperäisille innovaatioille.



- - -



Suomen tiedepalkinto myönnettiin ensimmäisen kerran vuonna 1997. Tiedepalkinnon myöntää opetusministeriö Suomen Akatemian hallituksen esityksestä. Palkinto on aiemmin myönnetty akatemiaprofessori Risto Näätäselle, akatemiaprofessori Kari Kivirikon, professori Taina Pihlajaniemen ja dosentti Leena Ala-Kokon muodostamalle tutkimusryhmälle, professori Lea Pulkkiselle sekä professori Markku Kulmalalle.



- - -



Lisätietoja:

- opetusneuvos Marja Pulkkinen (OPM), puh. (09) 160 77223, 040 567 5671



- - -



Suomen tiedepalkinnon saaja on tavattavissa Tiedefoorumin lehdistötilaisuudessa tiistaina 10.5. klo 11.30-12.30, Finlandia-talo, huone 107. Kuvia palkittavasta on saatavilla Suomen Akatemian viestinnästä Johanna Tjäderiltä, [email protected] tai puh. (09) 7748 8365.



Tiedefoorumin järjestävät opetusministeriö ja Suomen Akatemia.