Opetus- ja kulttuuriministeriön tapahtumia

Opetus- ja kulttuuriministeriön tapahtumakalenteriin on koottu ministeriön seminaareja ja tapahtumia sekä tilaisuuksia, joiden järjestämiseen ministeriö osallistuu.

Tulevia ja menneitä tapahtumia sekä niihin mahdollisesti liittyviä aineistoja voi tarkastella valitsemalla päivämäärän kalenterista.

Toiveikas tulevaisuus -työpaja

Toiveikas tulevaisuus -työpaja nuorille on tilaisuus sidosryhmille, jossa kuullaan ja jalostetaan lasten ja nuorten ehdotuksia konkreettisiksi toimintamalleiksi hyvinvoinnin ja mielenterveyden edistämiseksi. Opetusministeri Li Andersson ja tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen osallistuvat työskentelyyn ja ideointiin. Tilaisuus järjestetään Helsingissä.

 

Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen vierailee eri puolilla Suomea tapaamassa opettajia, opettajaksi opiskelevia ja muita opetusalan ammattilaisia.

Järjestäjä: OKM

Sosiaalioikeuden yliopistonlehtori Pauli Rautiaisen avoin luento käsittelee lapsen ja nuoren oikeutta harrastukseen eri ihmisoikeusnäkökulmien valossa. Luento on suunnattu mm. harrastustoiminnan ohjaajana tai valmentajana toimiville, oikeustieteen, kasvatustieteen tai taidekasvatuksen opiskelijoille ja tutkijoille sekä muille aiheesta kiinnostuneille. 

Mitä ajatuksia päättäjillä on liikunnan ja liikkumisen tilasta Suomessa? Mitä painotuksia he esittävät uudelle hallituskaudelle? Mitä pitäisi tehdä, jotta suomalaiset liikkuisivat terveytensä kannalta riittävästi?

Järjestäjä: OKM

Miltä näyttää kulttuurin tulevaisuus Suomessa? Millainen on kulttuurin tulevaisuus Jyväskylän alueella?

Järjestäjä: OKM

Kutsumme Sinut kuulemaan opetus- ja kulttuuriministeriössä käynnistetystä ja yhdessä toimialan kanssa työstetystä taiteen perusopetuksen viitearkkitehtuurityöstä sekä osallistumaan tärkeimpään - taiteen perusopetuksen viitearkkitehtuurin käytäntöön viemiseen ja hyödyntämiseen.

Järjestäjä: OKM

 

Kansallinen liikuntafoorumi 2022

Liikuntafoorumin tämän vuoden teemana on ”Paluu tulevaisuuteen”. Foorumissa käsitellään tänä vuonna muun muassa muutosta ja sen vastuullista johtamista, ulkoilua, 2020-luvun seuratoimintaa, digitalisaatiota ja ilmastonmuutosta.

Kansallinen liikuntafoorumi 2022