Valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä
OKM010:00/2015 Säädösvalmistelu
Eduskunta on hyväksynyt uuden liikuntalain 3.2.2015. Tarkoitus on, että laki tulee voimaan 1.5.2015. Liikuntalain voimaantullessa voimassa oleva liikuntalaki ja liikunta-asetus kumoutuvat.
Hyväksytyn uuden liikuntalain mukaan valtioneuvoston asetuksella säädetään liikunnan aluehallinnon tehtävistä, valtion liikuntaneuvoston ja alueellisen liikuntaneuvoston tehtävistä kokoonpanosta ja asettamisesta, uusien avustettavien järjestöjen hyväksymisen edellytyksistä ja hyväksymisessä noudatettavasta menettelystä, järjestöille myönnettävien valtionavustusten myöntämisen edellytyksistä, toimivallasta valtionapuviranomaisten välillä sekä järjestöjen valtionapukelpoisuuden arvioinnista ja sitä koskevasta menettelystä.
Hankkeen perustiedot Päättynyt
Hankenumero OKM010:00/2015
Asianumerot OKM/63/010/2014
Asettaja opetus- ja kulttuuriministeriö
Toimikausi/aikataulu 15.10.2014 – 30.4.2015
Asettamispäivä
Lausuntokierrokset ja kuuleminen
lausunto PDF
13.4.2015 Keski-Pohjanmaan liitto
lausunto PDF
10.4.2015 Kymenlaakson liitto
lausunto PDF
10.4.2015 Soveltava Liikunta SoveLi ry
lausunto PDF
10.4.2015 Valtion liikuntaneuvosto
lausunto PDF
10.4.2015 Päijät-Hämeen liitto
lausunto PDF
9.4.2015 Opiskelijoiden Liikuntaliitto ry
lausunto PDF
9.4.2015 Lounais-Suomen aluehallintovirasto
lausunto DOCX
9.4.2015 Valo ja Suomen Olympiakomitea
lausunto PDF
9.4.2015 Itä-Suomen aluehallintovirasto
lausunto DOC
9.4.2015 Pohjois-Pohjanmaan liitto
lausunto PDF
9.4.2015 Etelä-Suomen aluehallintovirasto
lausunto PDF
8.4.2015 Suomen Kuntaliitto
lausunto PDF
7.4.2015 Varsinais-Suomen liitto
lausunto PDF
7.4.2015 Lapin aluehallintovirasto
lausunto PDF
7.4.2015 Keski-Suomen liitto
lausunto PDF
7.4.2015 Uudenmaan liitto
lausunto PDF
7.4.2015 Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
lausunto PDF
2.4.2015 Etelä-Pohjanmaan liitto
lausunto DOCX
1.4.2015 Pohjamaan liitto
lausunto PDF
1.4.2015 Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry
lausunto DOCX
30.3.2015 Pirkanmaan liitto
lausunto PDF
30.3.2015 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Lausuntopyyntö: valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä PDF
13.3.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö
Liite: VNA liikunnan edistämisestä
12.3.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö
Liite: Muistio VNA liikunnan edistämisestä PDF
23.2.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö
Säädösvalmistelu ja kehittäminen valtioneuvostossa
Ministeriöt toteuttavat hallitusohjelmaa, valmistelevat lakeja ja muita säädöksiä sekä vievät eteenpäin uudistuksia erilaisissa hankkeissa, työryhmissä ja toimielimissä.
Kaikkien ministeriöiden hankkeet löydät valtioneuvoston verkkosivuilta valtioneuvosto.fi/hankkeet