Taiteen keskustoimikunnan, Museoviraston ja CIMO:n toimintojen alueellistamista
Hallitusohjelman hallinnon ja alueiden kehittämisen painopisteistä yksi on valtion virastojen toimintojen alueellistaminen. Tavoitteena on tehdä päätökset alueellistamisesta vuoteen 2011 mennessä ja toteutukset vuoteen 2015 mennessä.
Opetusministeriön hallinnonalalla ei tähän mennessä ole tehty alueellistamisselvityksiä. Ministeriöltä odotetaan kuitenkin muiden ministeriöiden tapaan osallistumista hallinnon kehittämiseen ja tämän johdosta kulttuuri- ja urheiluministeri Wallin on päättänyt hallitusohjelmaan viitaten selvittää mahdollisuuksia alueellistaa Taiteen keskustoimikunnan, Museoviraston ja Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskus CIMO:n toimintoja.
Opetusministeriö on kutsunut johtaja Rauno Anttilan selvittämään mahdollisuuksia Taiteen keskustoimikunnan toiminnan alueellistamiseksi joko kokonaan tai osittain ja Museoviraston jonkin osatoiminnan alueellistamiseksi ja filosofian maisteri Riitta Lampolan selvittämään mahdollisuuksia CIMO:n toiminnan alueellistamiseksi joko kokonaan tai osittain.
Selvityksissä tulee verrata hyötyjä ja haittoja nykytilan ja alueellistamisen välillä ja esittää opetusministeriölle mahdollisen alueellistamisen vaihtoehtoisia toteuttamismalleja kustannusvaikutuksineen ja aikatauluineen.
Työn aikana selvittäjien tulee kuulla Taiteen keskustoimikunnan, Museoviraston ja CIMO:n työntekijöitä, mahdollisten alueiden toimijoita sekä virastojen sidosryhmiä.
Museoviraston ja CIMO:n selvitykset luovutetaan opetusministeriölle 30.6.2009 mennessä ja Taiteen keskustoimikunnan selvitys 15.9.2009 mennessä.
Lisätietoja:
- valtiosihteeri Carl Haglund, puh. (09) 160 77160, 050 521 7379
- ylijohtaja Riitta Kaivosoja, puh. (09) 160 77053
- johtaja Rauno Anttila, puh. (09) 160 77470
- FM Riitta Lampola, puh. 045 2330499