Taiteen valtionpalkinnot 2006
Tämän vuoden taiteen keskustoimikunnan myöntämät taiteen valtionpalkinnot saivat säveltäjä Kaj Chydenius, elokuvaohjaaja, taiteilija Katariina Lillqvist sekä ANTI -contemporary art festival ry:n taiteellinen johto Erkki Soininen ja Johanna Tuukkanen, jotka jakavat palkinnon.
Palkinnot ovat suuruudeltaan 15 000 euroa. Palkinnot luovutti kulttuuriministeri Tanja Saarela torstaina Helsingissä. Taiteen valtionpalkinnot ovat tunnustuksia kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana tehdystä ansiokkaasta taiteellisesta työstä tai pitkäaikaisesta ja merkityksellisestä taiteellisesta toiminnasta.
Palkintoperustelut ovat seuraavat:
Kaj Chydeniuksen sävellystuotanto on lajissaan ainutlaatuinen niin laadun, merkittävyyden kuin määränkin suhteen. Hän on säveltänyt kamarimusiikkia, kamarioopperoita, lastenoopperoita, kuoro- ja yksinlauluja sekä säännöllisesti myös levyttänyt sävellyksiään.
Chydenius on antanut uuden elämän tuhansille runoille ja tehnyt runoutta tunnetuksi entistä laajemmalle yleisölle. Hän on säveltänyt kokonaisia sarjoja lauluja useilta klassikko- ja nykyrunoilijoilta. Chydenius on myös erinomainen runouden suomentaja.
Chydenius on tehnyt tärkeää työtä lasten parissa. Viime aikoina hän on keskittynyt erityisesti satuoopperoiden säveltämiseen. Niiden lisäksi hän on säveltänyt lasten runoja. Chydenius on säveltänyt musiikkia teatterille 1960-luvun puolesta välistä lähtien, luultavasti enemmän kuin kukaan muu, kaikkiaan lähes 200 näytelmään ja moniin elokuviin. Jo ensimmäisestä musiikkiteatterituotannosta, Ylioppilasteatterin Lapualaisoopperasta, tuli suomalaisen teatterihistorian klassikko ja kulttiesitys. Chydenius toimi KOM-teatterin omana säveltäjänä ja kapellimestarina 1969–99. Lahtelaisen Teatteri Vanhan Jukon kanssa tehdystä yhteistyöstä näkyvin on televisioitu juhlakonsertti ”Kokonainen maa ja taivas – 40 laulujen vuotta”
Katariina Lillqvist on kansainvälisesti tunnettu taiteilija lasten- ja vähemmistökulttuurin alueelta. Hän on käsikirjoittaja, animaatio- ja dokumentti-elokuvaohjaaja sekä radiodokumenttien ja kuunnelmien tekijä. Katariina Lillqvist on opiskellut elokuvaa sekä Suomessa että Tsekin tasavallassa ja toiminut elokuvaleikkaajana, käsikirjoittajana ja ohjaajana jo yli 15 vuotta. Lillqvist on palkittu lukuisilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla
Katariina Lillqvist on tällä vuosikymmenellä yhä enenevässä määrin käsitellyt animaatioissaan (mm. Mire Bala Kale Hin), dokumenttielokuvissaan (mm. Arvoisa herra Tarzan) sekä kuunnelmissaan romanikulttuuria Suomessa ja Euroopassa. Hänellä on parhaillaan työn alla 13-osainen animaatiosarja Noiduttu poro, jonka pilottijakso on jo valmis. Sarja perustuu pienten pohjoisten kansojen, mm. saamelaisten, vanhoihin satuihin ja legendoihin. Mukana on myös Siperian pienten fenno-ugrilaisten kansojen, Alaskan ja Kanadan intiaaniheimojen sekä Grönlannin inuiittien tarinoita.
Hän on vastikään käsikirjoittanut ja ohjannut Perumos jatkaa matkaa -nimisen dokumentin romaniteatteri Perumosin maanpakolaisuudesta Belgiassa, jossa pieni teatteriryhmä sinnikkäästi nousee tuhkasta. Kuluvan vuoden maaliskuun alussa kuultiin radiossa Lillqvistin elämyksellinen radiodokumentti Sirkuksen poika, joka kertoo sirkustaiteilijasta ja eläintenkesyttäjästä, kosmopoliitti Kalle Nymanista.
ANTI -contemporary art festival ry:n taiteellinen johto: Erkki Soininen ja Johanna Tuukkanen
ANTI -Contemporary Art Festival on ainutlaatuinen tapahtuma suomalaisessa taidekentässä. Se on ainoa kansainvälinen festivaali, joka esittelee esittävän taiteen ajankohtaisia ilmiöitä sekä taiteiden välisillä rajapinnoilla liikkuvia taiteilijoita ja teoksia kaupunkitiloissa.
ANTI -festivaali on esitellyt ympäristötaidetta ja live art -teoksia Kuopiossa vuodesta 2002 alkaen. Festivaalin ideana on tuoda eri taidemuotoja yhdistäviä teoksia kuten valo- ja ääniteoksia, performansseja, tanssia ja veistotaidetta ihmisten arjen keskelle esimerkiksi huoltoasemalle, väestösuojaan, parturiliikkeeseen tai vanhainkotiin. Tavoitteena on ollut valottaa tuttuja miljöitä uudesta näkökulmasta ja antaa tulkinnan mahdollisuus kaikelle kansalle.
Festivaalin teosten luonteeseen kuuluu hetkellisyys, prosessimaisuus ja paikkasidonnaisuus. Teoksia nähdään ja kuullaan hetkellisinä tapahtumina, mutta myös pitkäkestoisina. Valitut taiteilijat sovittavat teoksensa ja esityksensä ympäristöön sopiviksi.
Tapahtuma on herättänyt suurta kiinnostusta myös maailmalla. Festivaalin taiteellinen johto on ollut alusta asti kuvataiteilija Erkki Soinisen ja tanssitaiteilija Johanna Tuukkasen käsissä.
Lisätietoja: taidesihteeri Seppo Kauhanen, taiteen keskustoimikunta, puh. (09) 160 77378