Opetusministeri: Vahva yleissivistys on lukion tärkein tehtävä

Lukio on ainutlaatuista aikaa aikuisuuden kynnyksellä: se on mahdollisuus oppia monipuolisesti uutta, avartaa omia näköaloja, sivistyä. Lukiossa arvokasta on juuri se, että lukiossa voi opiskella monipuolisesti eri aineita, oppia laaja-alaisesti. Tämä on lukiomme tärkein osa. Yleissivistys on jatkossakin lukiokoulutuksen ydin ja sydän.

Hallitus käynnisti viime huhtikuun puoliväliriihessä lukiolain uudistuksen. Lukiolaki on parin vuosikymmenen takaa, eikä lukio ole ollut viime vuosina yhdenkään hallituksen painopisteenä. Viime hallituskaudella yritettiin uudistaa lukiota tuntijaon kautta, mutta uudistus laimeni päivitykseksi, kun oppiaineet joutuivat vastakkain nollasummapelissä.

Tutkijat ovat huolissaan lukion jäämisestä varjoon. Ikäluokat pienenevät ja osaamista tarvitaan tulevaisuudessa entistä enemmän, mutta yleissivistävän lukion vetovoima hiipuu. Lisäksi huoli on osaamispohjan murenemista, lukiolaisten uupumisesta ja kovasta stressistä, oppimistuloksista sekä tukkoisesta tiestä korkea-asteelle.

Hallituksen päätöksen mukaisesti lukiouudistuksen tavoitteena on vahvistaa lukion vetovoimaa yleissivistävänä, korkeakouluihin jatko-opintokelpoisuuden antavana koulutusmuotona, vahvistaa koulutuksen laatua ja oppimistuloksia sekä sujuvoittaa siirtymistä toisen asteen opinnoista korkea-asteelle.

Koska uudistus on vasta vaiheessa, ja käynnissä on laaja avoin valmistelu ja kenttäkiertue, ilmassa on paljon kysymyksiä ja spekulaatioita, jopa pelkoja. Toivon, että pystyisin osaa näistä huolista hälventämään tällä kirjoituksella.

Lukion tavoitteena on tukea opiskelijoiden kasvua hyviksi, tasapainoisiksi ja sivistyneiksi ihmisiksi ja yhteiskunnan jäseniksi. Emme ole kaivamassa esiin edellisen hallituskauden tuntijakosuunnitelmia tai laittamassa vaikkapa matematiikkaa tai humanistisia aineita kilpailemaan keskenään. Tulevaisuuden lukiota ei voi suorittaa tuntematta ja ymmärtämättä esimerkiksi historiaa. Yhdenkään aineen opiskelu ei tule muuttumaan valinnaiseksi, eikä uudistuksen fokus muutenkaan ole oppiaineiden välisissä suhteissa, vaan siinä, miten voisimme lisätä yhteistyötä niiden välillä.

Vahvan, laaja-alaisen yleissivistyksen kiinteänä osana tarvitaan tulevaisuuden taitoja, kuten esimerkiksi jatkuvan oppimisen taitoja, ongelmanratkaisu- ja vuorovaikutustaitoja sekä kykyä hahmottaa laajoja kokonaisuuksia, kulttuurisia herkkyyksiä ja eettisiä kysymyksiä. Yksi tärkeimmistä pohdittavista kysymyksistä on, miten oppiaineiden välillä voitaisiin tehdä syvempää yhteistyötä. Näin opiskelijat kykenevät entistä paremmin hahmottamaan asioiden merkityssuhteita ja hallitsemaan kokonaisuuksia.

Toinen tärkeä näkökulma liittyy Suomen tarpeeseen nostaa koulutustasoa. Korkeakoulut ovat joutuneet keventämään vaatimuksiaan. Pitkän matematiikan osaajia ei riitä enää täyttämään korkeakoulujen aloituspaikkoja matemaattista osaamista vaativilla aloilla. Myös nuorten kielivalinnat ovat muuttuneet yksipuolisemmiksi.

Nämä vuosien varrella syntyneet kehityskulut herättävät huolta, sillä tulevaisuudessa vaaditaan enemmän ja monipuolisempaa osaamista. Matemaattis-luonnontieteellisen osaamisen heikkeneminen ja kaventuvat kielivalinnat ovat useimmin esillä olleita esimerkkejä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että uudistuksella tähdättäisiin vain tai erityisesti matematiikan ja kielten vahvistamiseen. Helsingin Sanomien toimittajan sinänsä ansiokkaan jutun otsikko on saattanut synnyttää kentälle sellaisen väärän käsityksen, että tulevaisuudessa matematiikan tai kielten opetuksen määrää tuntijaossa tultaisiin lisäämään reaaliaineiden kustannuksella. Tällaista suunnitelmaa ministeriössä ei ole.

Lukiouudistuksen ydinkysymys on, miten varmistamme, että jatkossa lukio tarjoaa yhä vahvemman yleissivistyksen - sellaiset tiedot, taidot, itseluottamuksen ja oppimisen motivaation, joka kantaa jatko-opinnoissa, muuttuvassa työelämässä ja jatkuvan oppimisen maailmassa.

Kolmas tärkeä teema on lukiolaisten hyvinvointi. Itsenäistyminen, tulevaisuuden suunnitelmien luominen, henkinen kasvu, kasvukivut – ne kaikki kuuluvat lukiovaiheeseen. Lukiolaisten uupumus on lisääntynyt ja lukiolaiset kokevat liian paljon stressiä, kyllästymistä, väsymystä ja ahdistusta. Lukion pitää olla tavoitteellisuudestaan huolimatta hyvä paikka olla. Siellä on tarjottava tukea ja autettava nuoria löytämään omat vahvuutensa. Lukiolaisten tulee voida kasvaa uteliaiksi, oppimisen nälkäisiksi maailmankansalaisiksi, jotka uskovat itseensä ja suhtautuvat maailman muutoksen tuomiin mahdollisuuksiin myönteisesti.

Lukiouudistuksen yhteydessä meidän on kiinnitettävä erityistä huomiota lukiolaisten hyvinvointiin. Oppiminen edellyttää hyvinvoivaa ja turvallista ympäristöä, jossa jokainen saa tarvitsemansa tuen. On tärkeää, että lukiossa opiskelijat huomioidaan yksilöllisesti. Nuoria on tuettava valinnoissa ja riittävä tuki ja ohjaus on varmistettava. On selvää, että kenenkään lukio-opiskelu ei saa katketa varallisuuden puutteeseen. Myös opettajien osaamiseen on panostettava. Opettajat tarvitsevat tukea muutoksissa, joita koulutuskentällä on nyt paljon. Opettajankoulutusta ja opettajien osaamista kehitetään valtakunnallisessa opettajankoulutusfoorumissa, ja opettajien täydennyskoulutukseen on lisätty ja lisättävä määrärahoja.

Neljänneksi on nostettava esiin sujuvat siirtymät. Seitsemän kymmenestä uudesta ylioppilaasta ei jatka opintojaan seuraavana syksynä. Tämä johtuu nykyisestä pääsykokeita korostavasta opiskelijavalintojen järjestelmästä, joka on kansainvälisesti poikkeuksellinen. Lukiolaisille opiskelemaan pääsy näyttäytyy ankarana, stressaavana kilpailuna, joka edellyttää valmennusta. Erityisen turhauttavaa on, että loppujen lopuksi useimmat ylioppilaat pääsevät opiskelemaan, mutta siirtymiseen haaskaantuu usein vuosia. Tällaista odotushuonetta emme tarvitse.

Siksi korkeakoulujen kanssa on sovittu, että jatkossa ylioppilastodistuksen arvosanoja käytetään enemmän opiskelijavalinnoissa. Tähän on selvät tutkimukselliset perusteet. Samalla pääsykokeen kautta pyrkimisen mahdollisuus säilyy ja väyliä korkeakouluihin on jatkossakin useita. Toisaalta lisäämme myös mahdollisuuksia uusia huonosti menneitä yo-kokeita.

Viime päivinä kohua ovat herättäneet yliopistojen kehittämät mallit yo-arvosanojen pisteyttämisestä. Opiskelijavalintojen kriteereistä päättäminen kuuluu perustuslailliseen yliopistojen autonomiaan; valtiovalta ei niistä päätä.

Pidän välttämättömänä, että korkeakoulut ja toisen asteen kenttä (lukiot ja ammatillinen koulutus) tiivistävät yhteistyötään. Ei voi olla niin, että lukioille ja ammatillisille oppilaitoksille korkeakoulujen arvostukset tulevat yllätyksenä, eikä myöskään niin, että korkeakoulut eivät saisi kertoa odotuksistaan toista astetta kohtaan. Koulutusjärjestelmän tulee muodostaa ehyt jatkumo.

Opiskelijoiden kannalta on välttämätöntä, että he tietävät, mitä heiltä odotetaan. Nuoria pitää tukea valinnoissa, oman polun ja omien vahvuuksien löytämisessä. Tulevaisuuden lukion tulee kulkea vierellä ja korkea-asteen on vastaavasti avattava ovia niin, että emme uuvuta nuoria ja hukkaa heidän parhaita vuosiaan pyrkimiseen ja epävarmuuteen.

Sanni Grahn-Laasonen
Opetusministeri