Hyppää sisältöön

Kiuru: Nuorten oppisopimukseen 5,6 miljoonan euron lisäpanostus

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 30.12.2013 12.32
Tiedote -

Opetusministeri Krista Kiuru on myöntänyt vuodelle 2014 yhteensä 4,8 miljoonaa euroa valtionavustusta oppisopimuskoulutuksen koulutuskorvaukseen ja noin 800 000 euroa tuetun oppisopimuskoulutuksen hyvien käytäntöjen käsikirjan tuottamiseksi. Oppisopimuskoulutuksen korotettu koulutuskorvaus on osa nuorisotakuuseen kuuluvaa koulutustakuuta.

Korotettua koulutuskorvausta maksetaan työnantajille vuonna 2014 perusopetuksen tai perusopetuksen lisäopetuksen (10. luokan) päättäneiden sekä vuonna 2013 perusopetuksen tai perusopetuksen lisäopetuksen jälkeen aloittaneiden opiskelijoiden oppisopimuksena järjestettävään ammatilliseen perus- ja lisäkoulutukseen. Korvaus on ensimmäisenä oppisopimusvuonna 800 euroa kuukaudessa, toisena vuonna 500 euroa ja kolmantena vuonna 300 euroa kuukaudessa. Korvaus nousee merkittävästi, sillä oppisopimuskoulutusta ammatillisena peruskoulutuksena suorittavilla korvaus on ollut keskimäärin 100 euroa kuukaudessa.

Tavoitteena on edistää oppisopimuskoulutusta nuorten koulutusmuotona ja tukea työnantajaa nuoret huomioon ottavan opetuksen ja ohjauksen järjestämisessä. Avustus korotettua koulutuskorvausta varten myönnettiin kaikille 36:lle koulutuksen järjestäjälle, jotka olivat sitä hakeneet. Avustuksella katetaan yhteensä lähes 800 nuoren oppisopimusopiskelijan koulutuskorvaukset.

-Tämä panostuson haaste ja kädenojennus työnantajille ja toivon työnantajien huomaavan yhteiskunnan merkittävän panostuksen. Tämä rahoitusmalli tarkoittaa käytännössä erillistä nuorten oppisopimuskoulutusta, jossa korvaus työnantajalle on jopa kahdeksankertainen aiempaan verrattuna. Tällä haluamme vastata tarpeeseen, jota on pidetty suoraan peruskoulusta oppisopimuskoulutukseen tulevien nuorten oppisopimuksien vähäisyyden syynä eli alkuvaiheessa vaaditaan enemmän ohjausta ja koulutusta ja siitä on työnantajalle kustannuksia, toteaa opetusministeri Krista Kiuru.

Oppisopimuskoulutusta kehitetään myös laatimalla käsikirja tuetun oppisopimuskoulutuksen hyvistä käytännöistä. Tuetun oppisopimuskoulutuksen toimintamalli on käsikirjan myötä kaikkien oppisopimuskoulutuksen järjestäjien käytettävissä. Käsikirjan laatimisessa hyödynnetään jo toteutettuja tuetun oppisopimuskoulutuksen kehittämishankkeita ja alueellista verkostoa.
Vuodesta 2007 toteutettujen tuetun oppisopimuskoulutuksen kehittämishankkeiden tarkoituksena on ollut kehittää uusia ja vaihtoehtoisia käytäntöjä oppisopimusopiskelijoiden tavoitteelliseen tutkintoon tähtäävään opiskeluun ja työpaikalla tapahtuvaan oppimiseen.

Tavoitteena on ollut vahvistaa olemassa olevaa keinovalikoimaa, jonka on todettu auttavan erityisesti sellaisia nuoria, jotka eivät menesty ns. perinteisessä opetuksessa, sekä luoda uusia toiminnan malleja. Tällaiset, osin perinteisestä opetuksesta poikkeavat, toimintamallit ovat keskeisiä motivoitaessa nuoria koulutukseen ja luotaessa heille edellytyksiä suorittaa koulutus loppuun.

-Eri puolilla maata on luotu hankkeiden avulla toimintatapoja, jotka ovat tuoneet oppisopimuskoulutukseen nuoria, joilla olisi muuten ollut riski jäädä jopa kokonaan koulutuksen ulkopuolelle. Pidän arvokkaana, että nyt kokoamme näitä onnistumisia yhteen systemaattisesti kaikkien Suomen oppisopimustoimijoiden käyttöön, ministeri Kiuru toteaa.

Lisätietoja:
- opetusneuvos Mari Pastila-Eklund, 0295 3 30249
- valtiosihteeri Pilvi Torsti, 040 719 1206