Hyppää sisältöön

Harkinnanvarainen rahoitus yliopistoille Opettajankoulutusfoorumin uuden nelivuotisen toimikauden koordinoimiseen ja toiminnan toteuttamiseen

Avustus

Opetus- ja kulttuuriministeriö avaa yliopistojen haettavaksi yliopistojen harkinnanvaraisen rahoituksen. 

Rahoitus on tarkoitettu Opettajankoulutusfoorumin koordinoimiseen ja foorumin toiminnan toteuttamiseen. Rahoituksen tarkoituksena on jatkaa Opettajankoulutusfoorumin työtä uuden nelivuotisen toimikauden ajan ja tukea tätä kautta opettajankoulutusten tutkimusperustaista kehittämistä laajassa yhteistyössä. 

Tarkoituksena on rahoittaa yhtä hanketta, joka kokoaa kaikki opettajankoulutusta tarjoavat korkeakoulut. Rahoitus myönnetään yhdelle koordinoivalle yliopistolle.

Hakuaika alkaa 13.11.2023 ja päättyy 11.12.2023 klo 16:15. 

Päätös tehdään vuoden 2023 loppuun mennessä. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.

Rahoitukseen ja rahoituksen käyttöön sovelletaan yliopistolakia (558/2009). 

Yliopistojen harkinnanvaraista rahoitusta voidaan myöntää yliopistoille vuoden 2022 talousarvion momentilta 29.40.50.3. yhteensä enintään 1 000 000 euroa.

Lisätietoja

Opetusneuvos Marjo Vesalainen, p. 0295 330 352; [email protected] 

Asiointipalvelua koskevissa teknisissä kysymyksissä saa tukea osoitteesta: [email protected]