Muinaismuistolain uudistaminen

Tavoitteet ja tuotokset

Hankkeella on tarkoitus saada aikaan hallituksen esityksen muotoon laadittu esitys muinaismuistolain kokonaisuudistamiseksi. Hankkeen yhteydessä laaditaan erillisselvitys saamelaisten oikeuksien toteutumisesta muinaismuistojen suojelussa.

Tiivistelmä

Muinaismuistolaissa (295/1963) säädetään kiinteistä muinaisjäännöksistä, irtaimista muinaisesineistä ja laivalöydöistä. Lain voimaantulon jälkeen yhteiskunnassa on tapahtunut suuria rakenteellisia muutoksia, minkä lisäksi sääntelyä on uudistettu merkittävästi. Tämän vuoksi lain kokonaisuudistus on tarpeellinen.

Lähtökohdat

Muuttuneen toimintaympäristön vuoksi muinaismuistolaki on tarpeen uudistaa kokonaisuudessaan. Uudistuksen yhteydessä tulee arvioida ja määritellä muinaismuistojen suojelun tavoitteet ottaen huomioon perustuslain sääntely ja kansainvälisten sopimusten määräykset. Muinaisjäännösten fyysisen suojelun ohella tulee ottaa huomioon tarve muinaismuistoihin liittyvän tietosisällön säilyttämiseen ja käytettäväksi saattamiseen.

Kiinteisiin muinaisjäännöksiin, irtaimiin muinaisesineisiin sekä muuhun arkeologiseen kulttuuriperintöön liittyviä määritelmiä ja niiden oikeusvaikutuksia on tarpeen selkeyttää.

Muinaisjäännössuojelun ajallista ja alueellista kohdentumista tulee tarkastella eri muinaisjäännöstyyppien, irtainten muinaisesineiden ja hylkyjen kannalta ottaen huomioon muinaisjäännössuojelun tarkoitus ja tavoitteet suhteessa museokentän dokumentointivastuisiin.

Muinaisjäännöksiä koskevalla sääntelyllä on rajapintoja monien mm. ympäristön käyttöä ja kulttuuriperintöä koskevien säännösten, erityisesti rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain (498/2010), luonnonsuojelulain (1096/1996), maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999), hautaustoimilain (457/2003) ja kulttuuriesineiden maastaviennin rajoittamisesta annetun lain (933/2016) kanssa sekä EU-lainsäädännön osalta kulttuuriesineiden viennistä annetun asetuksen (EY 116/2009) ja kulttuuriesineiden tullialueelle siirtämistä ja tuonnista annetun asetuksen (EU 2019/880) kanssa. Muinaisjäännössuojelun kohteet, samoin kuin muinaismuistolain suhde muuhun kulttuuriympäristön suojelua koskevaan lainsäädäntöön ovat muuttuneet ajan kuluessa sekä yhteiskunnassa että lainsäädännössä tapahtuneiden muutosten johdosta. Näin ollen suojelukohteiden määrittely ja rajapinnat muihin lakeihin on tarpeen arvioida kokonaisuutena uudelleen.

Muinaisjäännösten suojeluun liittyvistä hallinnollisista menettelykysymyksistä on tarpeen säätää nykyistä yksityiskohtaisemmin. Lisäksi uudistuksessa tulee selvittää tarpeet ja mahdollisuudet digitaalisten prosessien ja palveluiden hyödyntämiseen erityisesti maankäyttöön ja lupaprosesseihin, mutta myös kansalaisten tiedonsaantiin liittyvissä kysymyksissä. Muinaisjäännösrekisteriin kerätyn arkeologista kulttuuriperintöä koskevan tiedon asema ja suhde muihin julkisiin tietoaineistoihin ja tietojärjestelmiin tulee selkeyttää.

Muinaisjäännösten huomioimista maankäyttöön ja rakentamiseen liittyvien hankkeiden yhteydessä koskevat menettelyt ja kustannuksia koskeva vastuunjako valtion ja yksityisten välillä on tarpeen arvioida uudelleen muuttuneen toimintaympäristön vuoksi. Nykyisen muinaismuistolain mukaista jakoa yksityisiin ja yleisiin hankkeisiin on tässä yhteydessä tarpeen tarkastella uudelleen.

Myös valtion vastuulla olevien julkisten palveluiden tuottamisen sekä markkinaehtoisen toiminnan suhdetta tulee arvioida näistä lähtökohdista ottaen huomioon muun muassa kilpailuoikeudellinen sääntely. Museoviraston asema ja riittävät voimavarat lain toimeenpanoon liittyvien viranomaispalveluiden tarjoajana tulee myös arvioida osana kokonaisuutta.

Kiinteiden muinaisjäännösten tutkimista ja hoitoa koskevat lupamenettelyt tulee arvioida uudelleen. Arkeologian harrastamisen lisääntyminen niin vedenalaiskohteissa kuin maa-alueilla edellyttää hylkysukeltamiseen ja metallinetsintään liittyvien säätelytarpeiden kartoitusta.

Kiinteiden muinaisjäännösten rauhoituksen valvonnan edellyttämän toimivallan kattavuutta ja keskittämistä Museovirastolle tulee arvioida, erityisesti muinaisjäännöstä uhkaavan toiminnan keskeyttämistä, hallintopakkoa ja tarkastustoimintaa vaativan sääntelyn näkökulmasta. Toimivaltaa tulee arvioida myös suhteessa kulttuuriympäristötehtäviä hoitavien alueellisten vastuumuseoiden toimintaan sekä Museoviraston resursseihin nähden. Samalla on arvioitava muinaismuistolain rikkomiseen liittyvien rikosnimikkeiden ja sanktioiden ajantasaisuus.