Hyppää sisältöön

Työryhmä: Korkeakoulujen kv. vetovoimaa vahvistetaan asumispalveluilla

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 21.1.2011 8.00
Tiedote -

Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä esittää opiskelija- ja tutkija-asumisen kehittämistä korkeakoulujen kansainvälistymisen tukemiseksi. Esitys sisältää suosituksia mm. korkeakouluille, kaupungeille, opiskelijajärjestöille ja valtiolle. Muistio luovutettiin perjantaina opetusministeri Henna Virkkuselle.

Työryhmän mielestä laadukkaat asumispalvelut ovat keskeinen kilpailutekijä rekrytoitaessa kansainvälisiä opiskelijoita ja tutkijoita Suomeen. Korkeakouluasumisen tulee täyttää riittävät laatuvaatimukset riippumatta opiskelijan kansallisuudesta, asunnontarjoajasta, opiskelupaikkakunnasta tai korkeakoulusta.

Korkeakoulujen olisi lähtökohtaisesti tarjottava opiskelijalle ja tutkijalle aina henkilökohtaista huonetta, asukkaan omasta toivomuksesta myös kahden hengen huonetta. Opiskelija-asunnon vuokran tulee olla kohtuullisessa suhteessa opiskelijan oletettuun kokonaistuloon. Kulttuuri- ja varallisuuserojen vaikutus on otettava huomioon myös tutkija-asumisessa. Korkeakouluilla tulee olla tarjolla sekä lyhyt- että pitkäkestoiseen asumiseen sopivia asumispalveluita.

Eri kansallisuuksia edustavia tutkinto-opiskelijoita olisi pyrittävä asuttamaan siten, että sijoittelu edistäisi opiskelijoiden verkottumista ja suhdetta suomalaiseen kulttuuriin.

Asumispalveluiden tueksi olisi varmistettava Suomeen tulevan opiskelijan tai tutkijan tarkoituksenmukainen neuvonta ja peruspalvelut. Asumisen palveluissa on taattava laadukkaat materiaalit, turvallinen asuinympäristö sekä viihtyvyyttä edistävät ratkaisut.

Asumisratkaisuissa olisi hyödynnettävä nykyistä enemmän suomalaista designia.

Työryhmän mukaan asumispalvelujen kehittämisessä korkeakoulujen tulee tehdä tiiviimpää yhteistyötä kaupunkien kanssa. Korkeakoulukaupunkien tulee varmistaa riittävän tonttimaan tarjonta uudisrakentamiselle sekä etsiä opiskelija- ja tutkija-asuntojen peruskorjauksiin uusia ratkaisumalleja. Valtion tulisi taata riittävät resurssit opiskelija-asumisen rakentamisen tukemiseen. Tutkija-asumisen eri rahoitusmuotoja tulisi myös selvittää.

Työryhmä esittää valtakunnallisen verkkopalvelun sekä alueellisten korkeakouluasumisen markkinapaikkojen kehittämistä asumispalvelujen tueksi.

Työryhmä esittää lisäksi, että Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen (CIMO) asuntolatoiminnasta luovutaan viimeistään vuonna 2012.


Lisätietoja:
- työryhmän puheenjohtaja: apulaisjohtaja Samu Seitsalo (CIMO), puh. 050 589 7743
- yliarkkitehti Liisa Munsterhjelm (OKM), puh. 09 160 77222

Korkeakoulujen kansainvälistymiseen liittyvät asumispalvelut -muistio