Hyppää sisältöön

Opettajankoulutuksen laatu ja opettajien liikkuvuus puhuttavat seminaarissa

Opetusministeriö
Julkaisuajankohta 15.9.2006 9.57
Tiedote -

Opetusministeriö ja Helsingin yliopisto järjestävät Suomen EU-puheenjohtajakauden seminaarin opettajankoulutuksen laadunvarmistuksesta ja liikkuvuudesta perjantaina 22. syyskuuta. Seminaarissa vaihdetaan näkemyksiä opettajankoulutuksen laatuun ja laadunvarmistukseen liittyvistä kysymyksistä sekä etsitään opettajien liikkuvuutta edistäviä käytäntöjä. Seminaariin osallistuu yhteensä noin 80 koulutuksen asiantuntijaa, opettajankouluttajaa, tutkijaa sekä eurooppalaisen opettajakoulutusverkoston jäsentä. Seminaari on englanninkielinen.

Seminaarissa opettajankoulutuksen laadunvarmistuksesta puhuva Helsingin yliopiston vararehtori Hannele Niemi korostaa arvioinnin merkitystä opetustyön kehittämisessä.

- Opettajankoulutuksessa tarvitaan ehdottomasti järjestelmällistä arviointia. Arviointien ja laadunvarmistuksen tulisi luoda vuorovaikutusta ja yhteistyötä yhteiskunnassa erilaista koulutuksellista vastuuta kantavien toimijoiden välille. Kaikissa arviointiprosesseissa tulisi ottaa huomioon kehittämisnäkökulma ja ponnistella sen eteen, että ammattikunta olisi riittävän vahva kohtaamaan tulevaisuuden haasteet.

- Opettajat tarvitsevat työssään korkeatasoista tieteellistä ja pedagogista tietoa. Lisäksi he tarvitsevat mahdollisuuksia vuorovaikutukseen muiden kasvattajien kanssa. Yleistä luottamusta opettajien työtä kohtaan voisi parantaa lisäämällä opetustyön edustajien ja yhteiskunnan muiden toimijoiden välistä vuorovaikutusta. Opettajankoulutuksen korkea laatu tulee kaikin tavoin varmistaa. Varmistuksessa tulisi ottaa huomioon opetustyön monipuoliset vaatimukset ja koulutukselliset ainekset, Niemi toteaa.

Seminaarissa julkistetaan Ritva Jakku-Sihvosen ja Hannele Niemen toimittama kirja Research-based Teacher Education in Finland. Kirjassa opettajankouluttajat kertovat, kuinka suomalaista opettajankoulutusta on uudistettu osana Bolognan prosessia vuosina 2003-2006. Kansallinen verkostomainen prosessi opettajankoulutuksen opetussuunnitelman uudistamiseksi ja opettajien pedagogiset opinnot esitellään kirjassa. Lisäksi asiantuntijat Suomen eri yliopistoista esittelevät innovatiivisia ajatuksiaan opiskelijaopettajien koulutuksesta ja tutkimuspohjaisen opettajankoulutuksen kehittämisen haasteista.

Lisätietoja:
- opetusneuvos Armi Mikkola, puh. (09) 160 77426
- ylitarkastaja Birgitta Vuorinen, puh. (09) 160 77255

tiedotusvälineet:
– viestintäjohtaja Marjo Merivirta, puh. (09) 160 77407, GSM 040 701 9525