Erityisavustus on tarkoitettu valtakunnallisten liikuntajärjestöjen, liikunnan aluejärjestöjen ja kesäpalloilusarjojen toiminnan jatkuvuuden turvaamiseen koronavirustilanteen aiheuttaman taloudellisen alijäämän ja toiminnallisten haittojen osalta. Avustuksella turvataan järjestöjen toimintaedellytyksiä ja varmistetaan toiminnan jatkuminen mahdollisimman joustavasti poikkeustilanteessa.
Erityisavustus valtakunnallisten liikuntajärjestöjen, liikunnan aluejärjestöjen ja kesäpalloilusarjojen toiminnan turvaamiseen koronavirustilanteesta johtuen
AvustusAvustusta voi hakea toiseen seuraavista osa-alueista:
1) Koronapandemian vuoksi syntyneen taloudellisen alijäämän kattamiseen
tai
2) koronapandemian vaikutuksiin liittyviin järjestön toiminnan elvyttämis- ja kehittämishankkeisiin.
Lisäksi tukea voi hakea:
3) Koronapandemian aiheuttamiin tappioihin kesäpalloilulajien ammattimaisessa sarjatoiminnassa (joukkuelajit)
Hakuaika alkaa 3.9.2021
Hakuaika päättyy 30.9.2021 klo 16:15
Opetus- ja kulttuuriministeriö voi käyttää avustuksiin yhteensä enintään 4 800 000 euroa.
Avustuspäätökset pyritään tekemään marraskuun 2021 puoliväliin mennessä. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.
Liikuntalaki (390 / 2015)
Valtioneuvoston asetus liikunnan edistämisestä (550 / 2015)
Valtionavustuslaki (688 / 2001)
Avustuksen tavoitteena on lievittää koronapandemian aiheuttamia taloudellisia ja toiminnallisia menetyksiä sekä turvata ja elvyttää valtakunnallisten liikuntajärjestöjen, liikunnan aluejärjestöjen ja kesäpalloilusarjojen toimintaedellytyksiä.
Avustusta haetaan opetus- ja kulttuuriministeriön asiointipalvelussa. Jos se ei ole mahdollista, ota yhteyttä avustuksesta lisätietoja antavaan virkamieheen.
Hakijan tulee huomioida, ettei hakemusta pysty lähettämään asiointipalveluun määräajan umpeutumisen jälkeen. Vastuu hakemuksen saapumisesta määräaikaan mennessä on hakijalla.
Asiointipalvelun käyttöohjeet
Yhteisön puolesta asioiva kirjautuu asiointipalveluun Suomi.fi-tunnistuksen kautta henkilökohtaisella pankkitunnisteella, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla.
Asiointipalvelun käyttö edellyttää yhteisöasiakkailta lisäksi Y-tunnusta sekä Digi- ja väestötietovirastosta haettuja yhteisön puolesta asiointiin oikeuttavien Suomi.fi-valtuuksien käyttöä. Asiointipalvelun Suomi.fi-valtuusrooleja käyttämällä varmistetaan, että henkilöllä, joka valmistelee ja lähettää valtionavustushakemuksen, on oikeus edustaa yhteisöä.
Hakija täyttää asiointipalvelussa olevan hakulomakkeen, liittää siihen lomakkeen yhteydessä pyydetyt liitteet ja toimittaa hakemuksen asiointipalvelun kautta ministeriölle. Ministeriö lähettää päätöksen hakijalle asiointipalveluun.
Hakija tekee asiointipalvelussa mahdolliset hakemuksen täydennykset ja päätöksen muutospyynnöt. Hakija tekee myös selvitykset asiointipalvelussa.
Asiointipalvelun käyttöohje yhteisöasiakkaille
Ohje valtuuksien antaminen Suomi.fi-valtuudet -palvelussa
Lisätietoja OKM:n verkkosivuilla
Suomi.fi-ohjeet ja tuki
Avustukset ovat harkinnanvaraisia. Hakemusten arviointi ja keskinäinen vertailu perustuvat kokonaisarviointiin, jossa otetaan huomioon seuraavat perusteet.
Hakukohtaiset myöntöperusteet
Avustus on tarkoitettu valtakunnallisten liikuntajärjestöjen, liikunnan aluejärjestöjen ja kesäpalloilusarjojen toiminnan jatkumisen turvaamiseen koronapandemian aiheuttamien vaikeuksien johdosta.
Avustusta voidaan myöntää vain yhteen seuraavista tarkoituksista (1 tai 2):
- Koronapandemian vuoksi syntyneen taloudellisen alijäämän kattaminen ajanjaksolla 1.1.-30.8.2021.
- Koronapandemian vaikutuksiin liittyvät toimintaa elvyttävät kehittämishankkeet aikavälillä 1.10.2021 – 30.9.2022.
Lisäksi avustusta voidaan myöntää (erillinen hakulomake):
- Koronapandemian vaikutuksiin liittyen kesäpalloilulajien ammattimaiseen sarjatoimintaan, jossa viranomaispäätöksen seurauksena ottelutapahtumat on jouduttu järjestämään yleisörajoituksin tai ilman yleisöä aikavälillä 1.5.-30.9. 2021
Tarkoitus 1: Alijäämän kattamisavustukset
Järjestö voi hakea tukea taloudellisen alijäämän kompensoimiseen. Järjestön tulee osoittaa alijäämä sekä perustella sen aiheutuminen koronapandemian seurauksena.
Tarkoitus 2: Kehittämisavustukset
Järjestö voi hakea tukea koronapandemian seurauksena keskeytyneen tai hiipuneen toiminnan elvyttämiseen ja/tai kehittämiseen.
Avustukset ovat kertaluonteisia.
Järjestön tulee hakemuksessaan kuvata koronapandemian toimintaan aiheuttamat haitat sekä konkreettinen (hanke)suunnitelma toiminnan elvyttämiseksi aikatauluineen, tavoitteineen, toimenpiteineen ja mittareineen.
Tarkoitus 3: Sarjatoiminnan avustukset
Tukea voivat hakea ne lajiliitot ja Jalkapalloliiga ry, joiden ammattimaisen kilpa- ja huippu-urheilun sarjatoimintaan yleisötilaisuuksien rajoitukset ovat vaikuttaneet merkittävästi, kuitenkin enintään meneillään olevan sarjakauden päättymiseen asti.
Lajiliitoille sekä Jalkapalloliiga ry:lle myönnetään avustus valtionavustuslain (688/2001) 7 §:n mukaisesti edelleen jaettavaksi ylimmän sarjatason seuroille. Ministeriöltä avustusta saanut lajiliitto tekee sopimuksen valtionavustuksen käytöstä, käytön valvonnasta ja niiden ehdoista seuran kanssa. Sopimuksessa käytetään ministeriössä laadittua delegointisopimuksen mallipohjaa.
Jalkapalloliiga ry:n osalta noudatetaan Suomen tilapäisen COVID-19 -puitetukiohjelman (komission päätös SA.56995), joka perustuu SEUT 107(3)(b) artiklaan sekä tilapäisten valtiontukipuitteiden 3.1 lukuun (komission tiedonanto 2020/C 91 I/01 muutoksineen) mukaisia myönnettävän tuen enimmäismääriä. Tuen enimmäismäärää laskettaessa on otettava huomioon kaikkien Suomen viranomaisten puitetukiohjelman nojalla kyseiselle avustuksensaajalle myöntämät tuet.
Tarkoitus 1 ja 2:
Avustusta voidaan myöntää enintään 70 % alijäämästä tai kehittämishankkeen hyväksyttävistä kustannuksista. Avustuksen pienin mahdollinen myöntö on 5 000 euroa ja suurin 100 000 euroa.
Hakemuksessa tulee ilmoittaa muut samaan tarkoitukseen mahdollisesti haetut ja saadut julkiset ja yksityiset avustukset sekä muu mahdollinen rahoitus.
Arvioinnissa otetaan huomioon erityisesti seuraavat tekijät:
Tarkoitus 1: Alijäämän kattamisavustukset
- Taloudellisen alijäämän suuruus
- Alijäämän suuruus suhteessa järjestön kokonaistalouteen
- Alijäämän syntymisen yhteys koronapandemiaan
- Muut talouden tukemiseen saadut korona-avustukset
Tarkoitus 2: Kehittämisavustukset
- Hankkeen tarkoituksenmukaisuus suhteessa haun tavoitteisiin
- Hankkeen toiminta- ja taloussuunnitelman realistisuus ja konkreettisuus
- Hankkeen laatu, laajuus ja vaikuttavuus
- Perustelut hankkeen yhteydestä koronapandemiaan ja siitä elpymiseen
- Muut hankkeisiin saadut korona-avustukset
Tarkoitus 3: Sarjatoiminnan avustukset
- Avustuksen määrää harkittaessa ministeriö suhteuttaa avustusmäärän kausien 2018-2019 sekä 2019-2020 yleisömääriin, jonka perusteella lajiliitolle ja Jalkapalloliiga ry.:lle myönnetään avustus edelleen jaettavaksi. Lajiliitto ja Jalkapalloliiga ry voi siirtäessään avustusta edelleen suhteuttaa se kustannusten mukaisesti seurakohtaisen yleisömäärän keskiarvoon.
2. Yleiset perusteet
Opetus- ja kulttuuriministeriö pyrkii strategiansa mukaisesti vaikuttamaan siihen, että kaikkien kyvyt ja osaaminen vahvistuvat; että yhteiskuntaa uudistetaan luovalla, tutkivalla ja vastuullisella toiminnalla; ja että merkityksellisen elämän edellytykset turvataan yhdenvertaisesti. OKM:n strategia on luettavissa verkkosivuilta.
Hakemusten arvioinnissa ja vertailussa voidaan siten katsoa eduksi, jos toiminta tai hanke osaltaan edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, osallisuutta, keskinäistä kunnioitusta ja kestävää kehitystä OKM:n strategian toimintalupauksen mukaisesti.
3. Valtionavustuslain mukaiset yleiset edellytykset
Opetus- ja kulttuuriministeriö voi myöntää avustusta vain, jos valtionavustuslain mukaiset avustuksen myöntämisen yleiset edellytykset täyttyvät. Ministeriö ottaa yleiset edellytykset huomioon myös avustuksen määrää harkittaessa.
Valtionavustuksen myöntämisen yleisiä edellytyksiä ovat (valtionavustuslain 7 § 1 mom):
- Tarkoitus, johon valtionavustusta haetaan, on yhteiskunnallisesti hyväksyttävä.
- Avustuksen myöntäminen on perusteltua valtionavustuksen käytölle asetettujen tavoitteiden kannalta.
- Avustuksen myöntäminen on tarpeellista, kun otetaan huomioon hakijan saama muu julkinen tuki sekä hankkeen tai toiminnan laatu ja laajuus.
- Valtionavustuksen myöntäminen vääristää vain vähän kilpailua ja markkinoiden toimintaa.
Jos avustus kohdistuu palkkakustannuksiin, voidaan avustus myöntää vain erityisen painavasta syystä jos avustuksen saaja on saanut rangaistuksen luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä (valtionavustuslain 7 § 2 mom).
Esteitä avustuksen myöntämiselle
Jos hakija on saanut aiemmin avustuksia ministeriöltä, sen tulee huolehtia, että avustuspäätöksissä edellytetyt selvitykset avustusten käytöstä on tehty määräaikaan mennessä. Ministeriö hylkää hakemuksen, jos hakija on olennaisesti laiminlyönyt velvollisuuttaan antaa ministeriölle tietoja aiemmin myönnettyjen avustusten käytön valvontaa varten.
Hakemus hylätään, jos se paperisena laadittuna saapuu määräajan jälkeen.
Avustusta saa käyttää vain siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty.
Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä avustus voi kattaa enintään avustuspäätöksessä määritellyn osuuden avustettavan toiminnan tai hankkeen toteutuneista kokonaiskustannuksista. Avustuksen hyväksyttävät kustannukset määritellään avustuspäätöksessä ja sen liitteessä.
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi luetaan palkoista tai palkkioista kutakin palkansaajaa kohden enintään määrä, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineen. Palkka voidaan maksaa rahapalkkana tai luontoisetuina.
Avustuksen saajan taloudenhoito ja hallinto on järjestettävä asianmukaisesti.
Avustuksen käytöstä on tehtävä selvitys viimeistään päätöksessä mainittuna päivänä.
Avustuksen saajalta edellytetään kustannuspaikkakohtaista talousraportointia, jos kyseessä on erityisavustus tai yleisavustus osaan toiminnasta.
Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on oikeus tehdä valtionavustuksen saajan talouteen ja toimintaan kohdistuvia tarkastuksia, jotka ovat tarpeellisia valtionavustuksen maksamisessa ja käytön valvonnassa (valtionavustuslain 16 §).
Avustuksen saajan tulee selvittää, onko sillä velvollisuus noudattaa hankintalainsäädäntöä, ja ottaa tämä toiminnassaan huomioon. Myös valtioon, kuntiin tai seurakuntiin kuulumaton avustuksen saaja voi olla velvollinen kilpailuttamaan hankintansa noudattaen hankintalain mukaisia menettelyitä.
- Jos avustuksen saaja täyttää julkisoikeudellisen laitoksen tunnusmerkit (esim. rahoituksesta yli puolet on julkista rahoitusta), avustuksen saajan tulee noudattaa hankintalakia kaikissa hankinnoissaan.
- Jos avustuksen saaja saa avustusta tiettyyn hankintaan yli 50 % hankinnan arvosta, saajan on tässä hankinnassa noudatettava hankintalakia.
(Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016).
Opetus- ja kulttuuriministeriö on linjannut, että avustuksen saajan tulee pyytää tarjous useammalta kuin yhdeltä toimittajalta sellaisissa tavara- ja palveluhankinnoissa, jotka alittavat kansallisen kynnysarvon mutta joiden arvo ilman arvonlisäveroa ylittää 20 000 euroa.
Avustuksen käyttöön liittyy myös muita ehtoja ja rajoituksia. Katso avustusten ehdot ja –rajoitukset kokonaisuudessaan.
Avustusten käytöstä on tehtävä selvitys viimeistään päätöksessä mainittuna päivänä. Selvitykseen sisältyy sekä talousraportointi että tuloksellisuusraportointi. Avustuksen saajalta edellytetään kustannuspaikkakohtaista talousraportointia, jos kyseessä on erityisavustus tai yleisavustus osaan toiminnasta.
Asiointipalvelussa haetuista ja myönnetyistä avustuksista selvitykset tehdään OKM:n asiointipalvelussa.
Paperilomakkeella haetuista avustuksista tehdään selvitykset ministeriölle avustussivulta linkitetyltä erillisellä selvityslomakkeella.
Lisätietoja
Lajiliittojen ja liikunnan palvelujärjestöjen avustukset: ylitarkastaja Kari Niemi-Nikkola, p. 0295 533 0103
Muiden liikuntaa edistävien järjestöjen avustukset: kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen, puh. 0295 330 054
Liikunnan aluejärjestöjen avustukset: ylitarkastaja Sari Virta, puh. 0295 330 377
Sarjatoiminnan avustukset: ylitarkastaja Hannu Tolonen, puh 0295 330 314
Asiointipalvelua koskevissa teknisissä kysymyksissä saa tukea osoitteesta: [email protected]
Katso myös opetus- ja kulttuuriministeriön opas valtionavustusten hakemisesta, käytöstä ja käytön valvonnasta.