Hyppää sisältöön

Työllisyyden kuntakokeiluista annettiin valtioneuvoston esitys

työ- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 4.6.2020 13.51
Tiedote

Hallitus antoi 4.6.2020 valtioneuvoston esityksen laiksi työllisyyden edistämisen kuntakokeiluista. Esityksen mukaan eräitä valtion työ- ja elinkeinotoimistojen tehtäviä siirrettäisiin kokeilun ajaksi kuntien tehtäväksi. Kokeiluilla sovitettaisiin yhteen valtion ja kuntien resursseja, osaamista ja palveluja.

Pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelman tavoitteeksi on asetettu työllisyysasteen nostaminen ja kuntien roolin vahvistaminen työllisyyspalvelujen järjestäjänä. Laissa säädettäisiin määräaikaisesta kokeilusta, jossa kokeilukunnat vastaisivat eräiden lakisääteisten julkisten työvoimapalvelujen ja kotoutumisen edistämisen palvelujen tarjoamisesta työ- ja elinkeinotoimiston asemesta. Lisäksi kokeilukunnat antaisivat joitain työttömyysturvalain mukaisia työvoimapoliittisia lausuntoja työ- ja elinkeinotoimiston asemesta.

Syksyllä 2019 järjestettiin kaikille kunnille avoin haku kokeilualueeksi. Kokeilulailla annettaisiin toimivalta ja luotaisiin oikeudelliset puitteet tehtävien ja asiakkaiden siirtämiseksi kokeilualueille, jotka ovat hakeutuneet tehtävään vapaaehtoisesti. Laki tulisi voimaan 1.1.2021 ja kokeilu kestäisi 1.1.2021–30.6.2023. Hallitus tulee antamaan ennen kokeilun käynnistymistä täydentävän hallituksen esityksen kokeilulain muuttamisesta siten, että kokeilua laajennettaisiin. Kokeilun laajentamiseksi kunnille on jo järjestetty toinen hakukierros.

Kokeilualueille siirrettäisiin kokeilun ajaksi työllisyyttä edistävien henkilöasiakkaan palvelujen neuvonta, ohjaus- ja palvelutehtävät, eräiden harkinnanvaraisten etuuksien myöntämistä koskevat tehtävät sekä eräiden työvoimapoliittisten lausuntojen antaminen. Kokeiluissa pilotoidaan kuntien erilaisia tapoja tarjota työllisyyspalveluja ja haetaan parhaita käytäntöjä palvelurakenteiden uudistamiseksi.

– Hallitusohjelman yksi merkittävimmistä kirjauksista on kuntien roolin vahvistaminen työllisyyspalveluiden järjestäjänä. Olemme rakentamassa palveluprosessia, jossa ihmisellä on ympärillään entistä vahvempi paketti niitä toimia, joita hän tarvitsee työllistymisensä tueksi. Kun työnhakijat saisivat nykyistä nopeammin ja entistä kohdennetummin juuri heidän kannaltaan oikeita palveluita, he todennäköisesti myös työllistyisivät nopeammin, työministeri Tuula Haatainen toteaa.

Palveluja parannetaan yhteistyöllä

Työllisyyden kuntakokeiluissa tavoitteena on edistää työllisyyttä työnhakijoiden palvelua parantamalla. Palvelujen asiakaslähtöisyys vahvistuu, kun työllisyys-, koulutus- sekä sosiaali- ja terveyspalvelut sovitetaan yhteen työnhakijan työllistymisen tueksi nykyistä paremmin. Kokeilun kohderyhmään kuuluisivat työttömät työnhakijat, työllistettynä olevat ja työllistymistä edistävissä palveluissa olevat, joilla ei ole oikeutta ansiopäivärahaan sekä kaikki alle 30-vuotiaat ja kaikki maahanmuuttajat sekä vieraskieliset.

Kokeilun aikana TE-toimisto ja sen toimialueella olevat kunnan tai kuntaryhmä muodostamat kokeilualueet toimivat tiiviissä yhteistyössä sujuvan asiakasprosessin turvaamiseksi, asiakkaiden yhdenvertaisuuden edistämiseksi ja työllisyyden edistämisen kokonaisuuden hoitamiseksi. TE-toimisto ja kokeilualueet sopivat yhteistyössä muun muassa alueen työnantaja- ja yrityspalvelujen toimintamallista.

Tavoitteiden toteutumista seurattaisiin tiiviisti kokeilun aikana alueilla ja valtakunnallisesti. Kuntien vastuulle siirtyvien palvelujen järjestämisen ja tuottamisen valvontatehtävä on lakiesityksessä esitetty perustettavaksi aluehallintovirastolle, jolla on kunnan muidenkin lakisääteisten tehtävien valvonta. Aluehallintovirastolla olisi aktiivinen valvontatehtävä kokeilualueiden lain noudattamisen sekä asiakkaiden yhdenvertaisuuden valvomiseksi. Kokeilun vaikutuksia arvioitaisiin kokeilun kuluessa ja sen jälkeen valtioneuvoston tutkimus- ja selvityshankkeena.

Päätös on luettavissa sivulla tem.fi/paatokset.

Lisätiedot:
työministerin erityisavustaja Timo Nevaranta, TEM, p. 050 340 9483
neuvotteleva virkamies Elina Isoksela, TEM, p. 029 506 3719
johtava asiantuntija Tanja Ståhlberg, TEM, p. 029 504 7025