Hyppää sisältöön

Annika Saarikosta valtiovarainministeri, Antti Kurvisesta uusi tiede- ja kulttuuriministeri

opetus- ja kulttuuriministeriövaltioneuvoston viestintäosastovaltiovarainministeriö
Julkaisuajankohta 27.5.2021 11.40
Tiedote 339/2021
Kuva: Matti Vanhanen, Annika Saarikko ja Antti Kurvinen

Tasavallan presidentti vapautti torstaina 27. toukokuuta pyynnöstä valtiotieteen maisteri, kansanedustaja Matti Vanhasen valtioneuvoston jäsenyydestä ja valtiovarainministerin tehtävästä. Samalla presidentti siirsi ja määräsi tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon valtiovarainministeriksi sekä nimitti lakimies, oikeustieteen maisteri, kansanedustaja Antti Kurvisen valtioneuvoston jäseneksi ja tiede- ja kulttuuriministeriksi.

Presidentin esittelyn jälkeen pidetyssä valtioneuvoston yleisistunnossa päätettiin muutoksista ministereiden työnjakoon ja sijaisuuksiin sekä ministerivaliokuntien ja -työryhmien kokoonpanoihin. Ministeri Kurvinen vannoi myös virkavalan ja antoi tuomarinvakuutuksen.

Saarikko jatkaa pääministerin sijaisena. Hän toimii ulko- ja turvallisuuspoliittisessa, EU- sekä  talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa ja raha-asiainvaliokunnassa. Lisäksi hän on Suomen kestävän kasvun ministerityöryhmän puheenjohtaja sekä jäsen työllisyyden edistämisen ministerityöryhmässä ja sote-ministerityöryhmässä. 

Kurvinen on lapsi- ja nuorisopoliittisen ministerityöryhmän puheenjohtaja sekä jäsen osaamisen, sivistyksen ja innovaatioiden ministerityöryhmässä, oikeusvaltion kehittämisen ja sisäisen turvallisuuden ministerityöryhmässä ja sosiaaliturvauudistuksen ministeriseurantaryhmässä.

Samalla valtioneuvosto nimitti ministerien valtiosihteerit. Valtiotieteen lisensiaatti Maria Kaisa Aula jatkaa valtiovarainministerin valtiosihteerinä ja yhteiskuntatieteiden maisteri Tuomo Puumala tiede- ja kulttuuriministerin valtiosihteerinä. Keskustan ministeriryhmän valtiosihteerinä jatkaa valtiotieteiden maisteri Anna-Mari Vimpari. 


Lisätietoja: valtioneuvoston viestintäjohtaja Päivi Anttikoski, valtioneuvoston kanslia, p. 040 536 4821

Annika Saarikko Antti Kurvinen hallitus