Sivistyshallinnon toiminta tiivistyy viiteen virastoon

16.4.2025 13.32
OKM
Kuva: Hanne Salonen Eduskunta
Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan nykyisistä virastoista ehdotetaan muodostettavaksi viisi virastoa. Tavoitteena on keventää hallintoa ja vahvistaa vaikuttavuutta yhtenäistämällä virastojen toimintatapoja ja lisäämällä yhteistyötä. Samalla muutetaan virastojen toimintaan liittyviä lakeja. Uudet virastot voisivat aloittaa vuoden 2026 alusta.

Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi yli 2,4 miljoonaa euroa seuratukea

9.4.2025 14.05
OKM
Cheerleading nuoria harrastamassa
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt liikunta- ja urheiluseuroille 2 461 500 euroa seuratoiminnan kehittämistukea. Seuratuen avulla lisätään liikunnan tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta eri kokoisissa seuroissa järjestämällä harrastusmahdollisuuksia erityisesti lapsille ja nuorille matalan kynnyksen toiminnan kautta. Avustusta saaneissa hankkeissa nousee esiin seuratoiminnan monimuotoisuus ja laaja kirjo.

Ministeri Bergqvist palkitsi harrastustoiminnan kehittäjiä ja nuorten hyvinvoinnin edistäjän

1.4.2025 12.19
OKM
Kuva: Ada Kairavuori.
Nuorisotyön tämänvuotisen tunnustuspalkinnon on saanut Suomen Parkour ry ja Suomen Nuorisosirkusliitto ry yhdessä soveltavan sirkuksen ja parkourin kehittämisestä sekä asiantuntija Heikki Turkkaa Aseman Lapset ry:stä. Palkinnon luovutti nuorisoasioista vastaava ministeri Sandra Bergqvist 1. huhtikuuta NUORI2025-tapahtumassa. Palkinto on suuruudeltaan yhteensä 10 000 euroa.

Osaamisella huoltovarmuutta

Julkaisuajankohta:3.4.2025 12.24
OKM
Koronapandemia ja Venäjän hyökkäys Ukrainaan muistuttivat, että isot kriisit voivat kohdata yhteiskuntaamme yllättäen. Ammattitaitoisen työvoiman kouluttaminen normaalioloissa on osa varautumista ja huoltovarmuuden ylläpitämistä.

Tornionjoen lippokalastus ehdolle Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon

Julkaisuajankohta:31.3.2025 16.00
OKM
Suomi ja Ruotsi esittävät Tornionjoen lippokalastusta Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Päätös valinnasta saadaan joulukuussa 2026.

Seuraa meitä

         

 

Uusimmat

Asiat valtioneuvostossa

Hallituksen esitys eduskunnalle opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan virastouudistusta koskevaksi lainsäädännöksi

Julkaisija:OKM Avainsanat:valtioneuvoston yleisistunto Julkaisuajankohta:16.4.2025 13.00

Valtioneuvoston asetus opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Julkaisija:OKM Avainsanat:valtioneuvoston yleisistunto Julkaisuajankohta:16.4.2025 13.00

Valtioneuvoston asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen 8 §:n muuttamisesta

Julkaisija:OKM Avainsanat:valtioneuvoston yleisistunto Julkaisuajankohta:16.4.2025 13.00

Tutustu myös

Ministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) vastaa osana valtioneuvostoa koulutus-, tiede-, kulttuuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikasta.

Tutustu ministeriöön

Hallinnonalan virastot

Hallinnonalan virastot

Ministeriön hallinnonalan toimijoita ovat mm. Opetushallitus, Suomen Akatemia, arkistolaitos ja Taiteen edistämiskeskus

Tutustu hallinnonalaan

Ministerit

Anders Adlercreutz

Anders Adlercreutz

Opetusministeri
Mari-Leena Talvitie

Mari-Leena Talvitie

Tiede- ja kulttuuriministeri
Sandra Bergqvist

Sandra Bergqvist

Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri