Sivistyskatsaus 2025: Korkealla koulutustasolla taloudellista kestävyyttä

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 26.5.2025 14.02
Tyyppi:Tiedote

Opetus- ja kulttuuriministeriön Sivistyskatsaus 2025 kertoo, että korkean koulutustason merkitys taloudellisen kestävyyden turvaajana on entistä keskeisempi väestörakenteen muuttuessa. Katsauksesta nousee esiin myös nuorten vahva usko koulutukseen, akateemisen vapauden kaventuminen globaalisti sekä opettajien ja hoiva-alan ammattilaisten kasvava arvostus. Vuosittain julkaistava Sivistyskatsaus luo kokonaiskuvaa ministeriön hallinnonalasta ja sen kehityksestä.

Väestörakenne muuttuu – inhimillinen pääoma vahvistaa taloutta

Syntyvyyden lasku ja väestön ikääntyminen haastavat Suomen taloudellista kestävyyttä. Katsauksen mukaan koulutustason nousu voi kuitenkin kompensoida väestörakenteen muutoksen vaikutuksia. Mallinnusten mukaan kunnianhimoiset koulutusinvestoinnit voivat nostaa bruttokansantuotetta.

Nuoret uskovat koulutukseen, mutta luottamus koulutusjärjestelmään huojuu

Suomalaiset 15–29-vuotiaat uskovat koulutuksen hyödyllisyyteen työelämässä edelleen vahvasti. Asenteissa ei ole 15 vuoteen havaittavissa lähes lainkaan muutoksia. Koulutusjärjestelmää kohtaan tunnettu luottamus on viime vuosina heikentynyt, vaikka se on yhä kansainvälisesti korkealla tasolla.

Suomalaisnuorten odotukset tulevasta koulutuspolusta ja ammattiasemasta ovat verrokkimaita harvemmin ulottuneet korkea-asteen koulutukseen ja asiantuntija-ammatteihin. Nuorten koulutusodotukset ovat yhteydessä vanhempien koulutustasoon.

Opettajien ja hoitajien arvostus vahvistuu

Ammattien arvostusta mittaavat kyselyt osoittavat, että opettaja- ja hoitaja-ammattien arvostus on noussut tasaisesti 1990-luvulta lähtien. Arvostetuimpien ammattien joukossa ovat muun muassa erityisluokanopettajat, aineenopettajat, sairaanhoitajat ja kätilöt.

Akateeminen vapaus kaventuu maailmalla

Akateeminen vapaus on heikentynyt viime vuosina sekä autoritaarisissa valtioissa että liberaaleissa demokratioissa. Vaikka Pohjoismaat ovat edelleen akateemisessa vapaudessa kärkimaiden joukossa, myös Suomessa on nähtävissä lievää heikkenemistä.

Akateeminen vapaus ei kaikilta osin näyttäisi olevan yhteydessä siihen, kuinka voimakkaasti tieteeseen ja tutkimukseen panostetaan ja tieteellisen tutkimuksen painopiste on voimakkaasti siirtymässä Itä-Aasian maihin.

Sivistyskatsaus 2025

Sivistyskatsaus kokoaa yhteen tilasto- ja tutkimustietoa koulutuksen, tutkimuksen, kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön kentiltä. Katsaus tarkastelee opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan kehitystä historiallisessa ja kansainvälisessä kontekstissa, ja sen tavoitteena on tarjota kokonaiskuvaa sivistyskentän tilasta ja muutoksista. Vuoden 2025 katsaus on järjestyksessään kolmas.

Lisätietoja: neuvotteleva virkamies Aleksi Kalenius, p. 0295 330 291