Perusopetuksen laatukriteerit valmiit

Julkaisuajankohta 11.6.2009 7.00
Tyyppi:Tiedote -

Perusopetukseen on laadittu ensimmäistä kertaa ns. laatukriteerit, joilla pyritään turvaamaan koulutuspalveluiden laatua sekä kansallisella että paikallisella tasolla. Laatukriteerit luovutettiin opetusministeri Henna Virkkuselle torstaina. - Laatukriteerit ovat uusi työkalu opetuksen laadun kehittämisen tueksi. Laatukriteerit on tarkoitettu ennen kaikkea kuntapäättäjien tueksi. Kun laatukriteerit ovat lopullisessa muodossa, tulee valtio tukemaan taloudellisesti niiden käyttöönottoa, Virkkunen kertoi. Laatukriteerit kohdistuvat kymmeneen arviointialueeseen, josta kustakin on oma laatukriteeristönsä: johtaminen, henkilöstö, taloudelliset resurssit, arviointi, opetussuunnitelman toteuttaminen, opetus ja opetusjärjestelyt, oppimisen, kasvun ja hyvinvoinnin tuki, osallisuus ja vaikuttaminen, kodin ja koulun yhteistyö sekä oppimisympäristön turvallisuus. Opetusministeri Virkkunen kertoo, että laatukriteereistä järjestetään vielä lausuntokierros ennen niiden toimeenpanoa. - Esitetyt laatukriteerit eivät anna kovin yksityiskohtaisia mittareita. Itse toivon, että jatkojalostamisessa pohditaan opetuksen ja opetusjärjestelyjen osalta tarkempia ja täsmällisempiä kriteereitä liittyen opetusryhmiin ja opinto-ohjaukseen, Virkkunen sanoi. Laatukriteerit mm. edellyttävät, että opetushenkilöstön kehittäminen on suunnitelmallista ja henkilöstön kanssa käydään säännölliset kehityskeskustelut. Koulujen on kehitettävä arviointiosaamistaan ja arvioinnista saatua tietoa hyödynnettävä opetuksen kehittämiseen. Koulujen opetusmateriaalien ja oppivälineiden tulee olla asianmukaisia. Kouluilla on oltava kriisitilanteita varten yhtenäiset toimintamallit ja ajanmukaiset turvallisuusohjeet. Opetus- ja sosiaalitoimen sekä terveydenhuollon on sovittava keskinäisestä työnjaosta, tietojen vaihdosta sekä oppilashuollon johtamisesta. Kodin ja koulun viestinnässä hyödynnetään enemmän nykyteknologiaa. Perusopetuksen laatukriteeristöä valmisteli kaksi työryhmää, joissa on ollut jäseninä opetushallinnon sekä opetuksen järjestäjien edustajia. Ohjausryhmää johti oikeustieteen kandidaatti Liisa Souri. Laatukriteerien avulla pyritään yhtenäistämään perusopetuksen järjestämistä koskevia päätöksiä kunnissa ja toisaalta tukemaan päätösten toteutumista. Kriteereillä ei ole lainsäädäntöohjauksen asemaa, vaan ne ovat luonteeltaan suosituksia. Koulutuksen järjestäjiin kohdistuvia välittömiä kustannusvaikutuksia ei kriteerien käyttöönotosta raportin mukaan tule. Raporttiin sisältyy Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n kaksi lausumaa, jotka liittyvät opetusryhmien kokoon ja oppilaanohjaajien määrään. Lisätietoja: - ohjausryhmän puheenjohtaja Liisa Souri, puh. 0400 806 001 - hallitusneuvos Eeva-Riitta Pirhonen (opetusministeriö), puh. (09) 160 77268 Perusopetuksen laatukriteerit -raportti

Henna Virkkunen