Hyppää sisältöön

Kulttuurin tulevaisuustyöryhmä: Kulttuurin aika on nyt

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 14.6.2022 11.08
Tiedote

Kulttuurialan tulevaisuutta selvittänyt työryhmä luovutti ehdotuksensa ministeri Petri Honkoselle 14. kesäkuuta.

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen asetti elokuussa 2021 työryhmän ratkaisemaan kulttuurialan jälleenrakennuksen ja tulevaisuuden haasteita. Kulttuurialan tulevaisuustyöryhmän tehtävänä oli laatia ehdotuksia taide- ja kulttuurialan elpymiseksi ja vahvistamiseksi Suomessa. Taustalla oli koronapandemian aiheuttamat vaikeudet kulttuurialalle, mutta muutoinkin tarve nostaa esiin kulttuurin asiaa yhteiskunnassa.

Työryhmän mukaan alalla koetaan ymmärryksen ja arvostuksen vajetta. Kasvupotentiaali ei realisoidu, freelancereiden tilannetta ei tunnisteta, ala on siiloutunut ja rahoitus polkee paikallaan. Samaan aikaan tekijät suhtautuvat intohimolla työhönsä ja haluavat tehdä Suomen eteen paljon enemmän.

Työryhmä tuo esiin monin tavoin kulttuurin merkitystä ihmisille ja yhteiskunnalle. Kulttuuriala on merkittävä elinkeinotoiminnan osa-alue sekä globaalisti että Suomessa. Luovat alat tuottavat enemmän kuin valtio niitä tukee: esimerkiksi elokuva-alalle annettu tuotantotuki tuottaa enimmillään yhteiskunnalle kaksinkertaisen euromääräisen hyödyn. Kulttuuri on myös vientituote. Sen tuotteistamisessa, myynnissä ja markkinoinnissa on paljon mahdollisuuksia, joihin Suomen pitää ennakkoluulottomasti tarttua.

Työryhmä ehdottaa, että vuonna 2023 alkavalla hallituskaudella eduskunnalle annetaan kulttuuripoliittinen selonteko, jossa otetaan huomioon laajasti luovia aloja koskevat asiat ja niihin liittyvät toiminta- ja rahoitusvastuut. Kulttuurin ja luovien alojen edistämiseen liittyvät hallinnonalarajaesteet on poistettava. Työryhmä esittää kulttuuri- ja luovia aloja käsittelevän ministeriryhmän perustamista.

Taiteen ja kulttuurin rahoituksen valtion talousarviossa (luku 29.80.) työryhmä haluaa nostaa yhteen prosenttiin talousarvion menoista vuoteen 2027 mennessä. Kuntien rooli kulttuurin rahoituksesta on myös merkittävä. Valtion, kuntien ja yksityisen sektorin tulee lisätä yhteistyötä ja monikanavaista rahoitusta kulttuuri- ja luovien alojen kehittämistoimissa.

Kulttuurialan yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämiseksi työryhmä haluaa kehitettävän sekä kulttuuri- että elinkeinopoliittisia rahoitusinstrumentteja ja tukijärjestelmiä. Vastuu niistä on sekä opetus- ja kulttuuriministeriöllä että työ- ja elinkeinoministeriöllä. Taiteilijoiden ja muiden sisällöntekijöiden asemasta tekijänoikeuspolitiikassa tulee huolehtia. Alan koulutuksen työelämävastaavuutta kaikilla koulutuksen tasoilla tulee parantaa.

- Kulttuuri on investointi, kansakunnan tärkeintä pääomaa. Ei voi olla niin, että kulttuuriala saa sille kuuluvan huomion vasta, kun muut yhteiskunnan sektorit ovat kunnossa. Sellaista aikaa ei ole tulossa. Siksi asenne kulttuurialaa kohtaan on muutettava nyt, toteaa tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen vastaanottaessaan työryhmän raporttia

Rakenteellisia uudistuksia freelancereiden työskentelyolosuhteiden parantamiseksi

Työryhmä kiinnittää huomiota erityisesti kulttuurialan freelancereiden vaikeaan asemaan, mikä johtuu siitä, että sosiaaliturva- ja työlainsäädäntö eivät tunnista alan työn luonnetta. Työryhmä tekee monia esityksiä, joilla parannetaan taiteellisen työn tukea, ja vaatii julkista valtaa takaamaan freelancereiden sosiaalisten oikeuksien, riittävän sosiaaliturvan ja työehtojen toteutumisen.

Lisäksi työryhmä haluaa taata kaikille suomalaisille tasavertaiset mahdollisuudet nauttia kulttuurista. Valtion ja kuntien tulee turvata kulttuuripalvelujen yhdenvertainen saatavuus. Uusien hyvinvointialueiden tulee toteuttaa kulttuurihyvinvointia edistävää toimintaa.

Kulttuurin aika on nyt ja aina. Työryhmän ehdotukset kulttuurialan jälleenrakentamiseksi ja tulevaisuuden vahvistamiseksi

Kuvia tilaisuudesta (Flickr)

Lisätietoja:

valtiosihteeri Tuomo Puumala, p. 0295 161 002, opetus- ja kulttuuriministeriö

ylijohtaja Riitta Kaivosoja, p. 0295 330 129, opetus- ja kulttuuriministeriö

kulttuuriasiainneuvos Esa Pirnes, p. 0295 330 259, opetus- ja kulttuuriministeriö

Kulttuuri Petri Honkonen