Hyppää sisältöön

Jussi-Pekka Moisio OKM:n hallintojohtajaksi

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 27.10.2022 13.30
Uutinen
Jussi-Pekka Moisio. Kuva: Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT

Valtioneuvosto on nimittänyt opetus- ja kulttuuriministeriön hallintojohtajaksi yleisesikuntaupseeri Jussi-Pekka Moision. Hän aloittaa virassaan 7. joulukuuta 2022.

Jussi-Pekka Moisio on toiminut Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n (ent. KT Kuntatyönantajat) hallintopäällikkönä vuodesta 2017 lähtien. Aikaisemmin Moisio on toiminut Valviran apulaisjohtajana ja henkilöstöpäällikkönä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen henkilöstöpäällikkönä sekä Kansanterveyslaitoksen henkilöstöpäällikkönä. Moisio on työskennellyt myös muun muassa Maanpuolustuskorkeakoulussa kurssiosaston johtajana ja osastopäällikkönä sekä Merivoimien esikunnassa toimialapäällikkönä.

Hallintojohtajan tehtävänä on johtaa opetus- ja kulttuuriministeriön hallintoyksikön toimintaa. Hallintoyksikön vastuulle kuuluvat muun muassa ministeriön hallinto- ja henkilöstöasiat, henkilöstösuunnittelu ja henkilöstöpolitiikka, virka- ja työehtosopimustoiminta, turvallisuus- ja valmiusasiat, hankintatoimen koordinointi sekä tietohallinto.

Virkaa haki määräajassa 45 henkilöä. Hallintojohtajan virka tuli avoimeksi viran edellisen haltijan tultua nimitetyksi toiseen virkaan.

Lisätietoja:
kansliapäällikkö Anita Lehikoinen, p. 0295 330 182