Hyppää sisältöön

Harkinnanvarainen rahoitus opetusalan ja varhaiskasvatuksen ammattilaisille suunnattuun erikoistumiskoulutukseen

Avustus

Opetus- ja kulttuuriministeriö avaa korkeakoulujen haettavaksi korkeakoulujen harkinnanvaraisen rahoituksen opetusalan ja varhaiskasvatuksen henkilöstölle suunnatun erikoistumiskoulutuksen toteuttamiseen. Erikoistumiskoulutuksen kohderyhmänä voi olla myös korkeakoulujen henkilöstö.

Rahoitusta voi hakea erikoistumiskoulutuksen toteuttamiseen. Rahoituksen saamisen ehtona on, että erikoistumiskoulutuksesta on tehty sopimus yliopisto- tai ammattikorkeakoululainsäädännön mukaisesti.

Hakuaika alkaa 14.6.2024 ja päättyy 16.9.2024 klo 16:15

Ammattikorkeakoululain nojalla järjestettävään erikoistumiskoulutukseen voidaan kohdentaa enintään 500 000 euroa ja yliopistolain nojalla järjestettävään erikoistumiskoulutukseen voidaan kohdentaa enintään 1,1 miljoonaa euroa.

Päätökset tehdään vuoden 2024 loppuun mennessä. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.

Rahoitukseen sovelletaan seuraavia säädöksiä: yliopistolaki (558/2009) ja ammattikorkeakoululaki (932/2014).

Haussa nyt

Hakuaika 2024
14.6.2024 9:00 - 16.9.2024 16:15

Lisätietoja

opetusneuvos Sanna Hirsivaara, [email protected]; puh 0295330404 

Asiointipalvelua koskevissa teknisissä kysymyksissä saa tukea osoitteesta: [email protected]