Hyppää sisältöön

Hankeavustukset lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan 2024–2025

Avustus

Avustukset on tarkoitettu lapsille ja nuorille suunnatun, ohjatun, säännöllisen, koulujen lukuvuoden aikaan ajoittuvan harrastustoiminnan sekä koulujen loma-aikoihin ajoittuvan päiväleiritoiminnan järjestämiseen.

Avustusta voivat hakea kunnat, seurakunnat ja paikallistasolla nuorisopalveluja tarjoavat rekisteröidyt yhteisöt.

Avustusta ei myönnetä kouluille tai koulutuksen järjestäjille, voittoa tavoitteleville yhteisöille, rekisteröitymättömille yhteisöille eikä yksityisille henkilöille. Avustusta ei myöskään myönnetä tavoitteelliseen kilpaurheiluun tai valmennustoimintaan.

Haku alkaa 7.11.2023 ja päättyy 15.12.2023 klo 16:15.

Avustuksiin voidaan myöntää enintään noin 2,3 milj. euroa edellyttäen, että eduskunta myöntää tarkoitukseen määrärahat.

Avustusta haetaan aluehallintovirastosta. Tavoitteena on, että aluehallintovirasto tekee valtionavustuspäätökset huhtikuun 2024 loppuun mennessä.

Avustukseen sovelletaan nuorisolakia (1285/2016) ja valtionavustuslakia (688/2001)

Nuoriso

Lisätietoja

Etelä-Karjalan, Kanta-Hämeen, Kymenlaakson, Päijät-Hämeen ja Uudenmaan maakunnat
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Kaija Blom, puh. 0295 016 265, kaija.blom(at)avi.fi
Anu Mäkinen, puh. 0295 016 316, anu.makinen(at)avi.fi
Mari Puhakka, puh. 0295 016 560, mari.puhakka(at)avi.fi

Satakunnan ja Varsinais-Suomen maakunnat
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Arja Randell, puh. 0295 018 305, arja.randell(at)avi.fi

Keski-Suomi, Pirkanmaa, Etelä-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Pohjanmaa
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Päivi Laakkonen, puh. 0295 018 825, paivi.laakkonen(at)avi.fi

Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon maakunnat
Itä-Suomen aluehallintovirasto
Mervi Hotokka, puh. 0295 016 594, mervi.hotokka(at)avi.fi

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnat
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Jaana Tuuttu, puh. 0295 017 565, jaana.tuuttu(at)avi.fi

Lapin maakunta
Lapin aluehallintovirasto
Marja Hanni, puh. 0295 017 393, marja.hanni(at)avi.fi
Susanna Lammassaari, puh. 0295 017 383, susanna.lammassaari(at)avi.fi

Katso myös aluehallintoviraston opas avustusten hakijoille ja saajille