Hyppää sisältöön

EU:n koulutus-, nuoriso-, kulttuuri- ja urheiluneuvosto 15.-16.5.

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 12.5.2023 14.41
Uutinen

Koulutuksesta, nuorisosta, kulttuurista ja urheilusta vastaavien EU-maiden ministerien kokouksen aiheina ovat mm. nuorten osallistaminen, ihmisoikeuksien kunnioittaminen kansainvälisissä urheilutapahtumissa, eurooppalainen medianvapaussäädös, vaarassa olevien taiteilijoiden aseman turvaaminen sekä eurooppalainen koulutusalue ja tutkintojen vastavuoroinen tunnustaminen. Suomea kokouksessa edustaa opetusministeri Li Andersson.

Nuorisoministerit käyvät keskustelun maanantaina 15. toukokuuta nuorten osallistamisesta yhteiskuntaan, erityisesti Ukrainasta paenneiden nuorten inkluusion edistämisestä. Neuvosto hyväksynee päätelmät kestävän kehityksen sosiaalisesta ulottuvuudesta, päätöslauselma nuorisodialogin 9. kierroksen tuloksista ja päätöslauselma nuorisostrategian työsuunnitelman 2022-2024 tarkistamisesta. 

Urheiluministerit keskustelevat iltapäivällä ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ja varmistamisesta suurten kansainvälisten urheilutapahtumien järjestämisessä. Lisäksi ministerit hyväksynevät päätöslauselman, jossa tarkastellaan jäsenmaiden edustusta Maailman antidopingtoimisto WADAn hallintoneuvostossa.

Aamupäivällä tiistaina 16. toukokuuta neuvosto kiinnittää huomionsa kulttuuri- ja audiovisuaalialan kysymyksiin. Puheenjohtajamaa esittelee tilannekatsauksen neuvoston työstä, joka koskee ehdotusta eurooppalaiseksi medianvapaussäädökseksi ja asiasta käydään keskustelu. Ministerit hyväksynevät päätelmät vaarassa olevista ja siirtymään joutuneista taiteilijoista. Päätelmillä neuvosto kiinnittää huomiota taiteilijoiden (ml. taide- ja kulttuurialan ammattilaisten) rooliin, asemaan sekä heidän suojeluunsa ja mahdollisuuksiinsa jatkaa työtään.

Opetusministerien odotetaan hyväksyvän päätöslauselman toimien tehostamisesta eurooppalaisen koulutusalueen toteuttamiseksi vuoteen 2025 mennessä. Neuvosto pyrkii myös hyväksymään päätelmät tutkintotodistusten automaattisen vastavuoroisen tunnustamisen toteuttamisesta. Lisäksi ministerit keskustelevat lukemisesta ja sen merkityksestä oppimisen, oikeudenmukaisuuden ja aktiivisen yhteiskunnallisen osallistumisen kannalta.

Kokousaineistoja on saatavilla EU:n neuvoston viralliselta verkkosivustolta.

Kokouksien julkisia osuuksia voi seurata ministerineuvoston verkkosivuilla.

Lisätietoja:

  • nuoriso: erityisasiantuntija Eija Kauniskangas, p. 050 5672772
  • urheilu: kulttuuriasiainneuvos Juha-Pekka Suomi, p. 0295 330 354
  • kulttuuri ja AV: neuvotteleva virkamies Kimmo Aulake p. 0295 330 067 
  • koulutus: neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson, p. 0295 330 141

Aiheeseen liittyvää

Eurooppalainen koulutusalue (taustatietoa) 

Koulutus Kulttuuri Li Andersson Liikunta Nuoriso