Hyppää sisältöön

Teemavuosi nosti esiin työikäisten osaamista Euroopassa ja Suomessa

opetus- ja kulttuuriministeriötyö- ja elinkeinoministeriö
Julkaisuajankohta 23.5.2024 9.17
Kolumni
Kuvassa ovat kirjoittajat, vasemmalla neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson opetus- ja kulttuuriministeriöstä ja oikealla erityisasiantuntija Teea Oja työ- ja elinkeinoministeriöstä.

Euroopan osaamisen teemavuotta vietettiin 9.5.2023–8.5.2024 Euroopan komission aloitteesta. Teemavuoden tavoitteena oli kiinnittää huomio työikäisten osaamiseen. Vaikka teemavuosi päättyi, työ osaamisen tunnistamisen, näkyväksi tekemisen ja kehittämisen eteen jatkuu.

Teemavuoden idea oli, että oppimisesta tulee luonteva osa työikäisten elämää ja osaamisen kehittäminen jatkuu koko työuran ajan. Vuoden aikana eurooppalaisessa keskustelussa korostettiin työikäisten lisä- ja täydennyskoulutuksen saatavuutta ja laatua, koulutuksen ja työelämän toimijoiden tiiviimpää yhteistyötä sekä Euroopan tarvitseman osaavan työvoiman saatavuutta. 

Suomessa keskityimme kaiken osaamisen tunnistamiseen 

Teemavuoden alkaessa tilanne Suomessa oli lupaava: kuljimme työikäisten osaamispolitiikan etujoukoissa. Jatkuvan oppimisen parlamentaarinen uudistus saatiin päätökseen keväällä 2023. Uudistushankkeen loppuraportti kuvasi edellisen hallituskauden aikana tehtyä kehitystyötä ja listasi tarvittavia jatkotoimia. EU:n kertaluonteisen elpymis- ja palautumistukivälineen avulla on jatkettu uudistuksen aikana aloitettua kehittämistyötä myös teemavuoden aikana.

Suomessa vuoden teemoiksi nostettiin kaiken osaamisen tunnistaminen ja näkyväksi tekeminen, jatkuva oppiminen, osaavan työvoiman saatavuus ja elinikäinen ohjaus. Totesimme sidosryhmiemme kanssa, että työikäisillä jo olemassa oleva, eri ympäristöissä kertynyt osaaminen on tärkeää itsessään – ei vain puuttuvan osaamisen näkökulmasta. Lisäksi elinikäisen ohjauksen kattavat ja laadukkaat tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat merkittävä tuki työikäiselle. Ne auttavat hahmottamaan kokonaisuutta, joka syntyy työstä, toimeentulosta, opintotarjonnasta, perhe-elämästä ja vapaa-ajasta. 

Suomen osaamispolitiikka kiinnostaa Euroopassa

Jäsenmaiden koordinaattoreiden verkosto kokoontui vuoden mittaan Brysselissä jakamaan kokemuksia. Suomen teemoihin kytkeytyvät puheenvuorot, työpajat ja alustukset saivat hyvän vastaanoton ja kiinnostus Suomea kohtaan osaamispolitiikan kehittäjänä kasvoi entisestään. Erityisesti työ- ja elinkeinoministeriön tuottama Työvoimabarometri, Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (Jotpa) ja Jatkuvan oppimisen digitaalinen palvelukokonaisuus kiinnostivat muita jäsenmaita. 

Yhtenä teemavuoden toimena muistelemme Malta Skills Council -ryhmän Suomen vierailua lokakuussa 2023. Tuolloin benchmarkkasimme hyviä käytäntöjä neljän päivän ajan. Tilaisuutta seurattiin myös muualta Euroopasta verkon välityksellä. 

Sidosryhmille iso kiitos teemavuoden toteutuksesta

Teemavuoden toteutus Suomessa on pitkälti sidosryhmien ansiota. Vuoden aikana kampanjassa olikin mukana iso joukko toimijoita, jotka näkyivät sekä eurooppalaisessa kampanjassa (European Year of Skills) että sosiaalisessa mediassa tunnisteella #OsaamisenVuosi.

Haluamme kiittää kaikkia osallistujia vuoden aikana tehdyistä teoista, pienistä ja isoista. Kaikki niistä ovat olleet tärkeitä. 

Erityisesti mieleemme on jäänyt kaksi aivan uutta, teemavuoden innoittamaa tekoa: Hyrian osaamistakuu vastavalmistuneille opiskelijoille ja SKILLE-verkoston perustaminen työpaikkojen osaamisen kehittämisen kysymyksiin. Näihin tekoihin sekä kymmeniin muihin pääset edelleen tutustumaan teemavuoden tekoja kokoavalla sivustollamme osaamisenvuosi.fi. Teemavuotta voit muistella myös katsomalla teemavuoden eurooppalaisen päätöstilaisuuden tallenteen

Vaikka teemavuosi onkin nyt päättynyt, jatkuu työikäisten osaamisen kehittäminen poikkihallinnollisena työnä sekä Euroopassa että Suomessa. 

Suomen osaamisen teemavuoden maakoordinaattorit
erityisasiantuntija Teea Oja, työ- ja elinkeinoministeriö
neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson, opetus- ja kulttuuriministeriö