Avustuksen tavoitteena on tukea museoiden edellytyksiä hoitaa kulttuuriomaisuuden tallentamiseen ja säilyttämiseen, kulttuuriperinnön ja taiteen saatavuuteen sekä asiantuntijapalveluihin liittyviä tehtäviä. Avustuksen hakijoita kannustetaan energian säästöön kestävällä tavalla.
Yleisavustus ammatillisten museoiden kokoelma- ja näyttelytilojen energiakustannusten noususta aiheutuneisiin kustannuksiin
AvustusYleisavustus on tarkoitettu ammatillisten museoiden ylläpitäjien tukemiseen museoiden kokoelma- ja näyttelytilojen energiakustannusten nousun johdosta. Ensisijaisesti avustus on tarkoitettu yksityisille säätiöiden ja yhdistysten ylläpitämille museoille, joilla on laajoja säilytys- tai näyttelytiloja.
Avustus kohdistuu 1.1.-30.4.2023 aikana museoiden kokoelma- ja näyttelytilojen kohonneista energiakuluista aiheutuneisiin kustannuksiin. Avustusta voidaan käyttää 1.1.-31.12.2023.
Avustusta voivat hakea oikeuskelpoiset yhteisöt ja säätiöt. Avustuksia ei voida myöntää yksityishenkilöille.
Hakuaika alkaa 14.2.2023 ja päättyy 28.3.2023 klo 16:15.
Avustuksiin voidaan käyttää yhteensä noin 1,5 miljoonaa euroa. Avustusten myöntäminen edellyttää, että eduskunta hyväksyy vuoden 2023 ensimmäisen lisätalousarvioehdotuksen. Päätökset pyritään tekemään huhtikuussa 2023. Hakijoille ilmoitetaan päätöksestä kirjallisesti.
Avustukseen sovelletaan seuraavia säädöksiä: Museolaki (314/2019), Valtionavustuslaki (688/2001).
Avustusta haetaan opetus- ja kulttuuriministeriön asiointipalvelussa. Jos se ei ole mahdollista, ota yhteyttä avustuksesta lisätietoja antavaan virkamieheen.
Hakijan tulee huomioida, ettei hakemusta pysty lähettämään asiointipalveluun määräajan umpeutumisen jälkeen. Vastuu hakemuksen saapumisesta määräaikaan mennessä on hakijalla.
Asiointipalvelun käyttöohjeet
Asiointipalvelun käyttö edellyttää yhteisöasiakkailta Y-tunnusta, Suomi.fi-tunnistusta sekä Suomi.fi-valtuuksien käyttöä. Palveluun kirjaudutaan Digi- ja väestötietoviraston Suomi.fi-tunnistuksen kautta henkilökohtaisella pankkitunnisteella, mobiilivarmenteella tai varmennekortilla.
Hakija täyttää asiointipalvelussa olevan hakulomakkeen, liittää siihen lomakkeen yhteydessä pyydetyt liitteet ja toimittaa hakemuksen asiointipalvelun kautta ministeriölle. Ministeriö lähettää päätöksen hakijalle asiointipalveluun.
Hakija tekee asiointipalvelussa mahdolliset hakemuksen täydennykset ja päätöksen muutospyynnöt. Hakija tekee myös selvitykset asiointipalvelussa.
- Asiointipalvelun käyttöohje yhteisöasiakkaille
- Valtionavustusten asiointipalvelu ja ohjeet
- Asiointipalveluun kirjautuminen ja valtuudet
- Suomi.fi-ohjeet ja tuki
Avustukset ovat harkinnanvaraisia. Hakemusten arviointi ja keskinäinen vertailu perustuvat kokonaisarviointiin, jossa otetaan huomioon seuraavat perusteet:
1. Hakukohtaiset myöntöperusteet
Avustusta myönnetään kohdennettuna yleisavustuksena museon energiakustannuksiin. Ministeriö arvioi avustuksen tarvetta ottaen huomioon 1.1.2023 - 30.4.2023 energiakustannusten nousun museoiden kokoelma- ja näyttelytiloissa.
Ensisijaisesti avustus myönnetään yksityisille säätiöiden ja yhdistysten ylläpitämille museoille, joilla on laajoja säilytys- ja/tai näyttelytiloja.
Hakemukseen tulee liittää
-
viimeisin vahvistettu tilinpäätös
-
vuoden 2023 talousarvio
-
liitelomake täytettynä (linkki liitelomakkeeseen).
Hakemuksen liitelomakkeella ilmoitetaan seuraavat tiedot (linkki liitelomakkeeseen):
-
energiahintojen nousun vaikutukset hakijan toimintaan ja talouteen 1.1.-30.4.2023
-
museon toimenpiteet energian säästämiseksi ajanjaksolla 1.9.2022-30.4.2023
-
erittely museon kaikista tiloista sekä niiden pinta-alat ja tilavuudet (kokoelma- ja konservointitilat, näyttelytilat, ravintolatilat, muut tilat ml. yleisö- ja aulatilat, museokauppa, auditorio- ja työpajatilat, työ- ja toimistotilat)
-
edellisen vuoden energiakustannukset ajanjaksolta 1.1.-30.4.2022
-
energiakustannusten osuus kokonaismenoista edeltävänä vuonna ajanjaksolla 1.1.-30.4.2022
-
arvio museon energiakustannuksista ajanjaksolla 1.1.-30.4.2023 sekä perustelut, mihin arvio perustuu
-
arvio energiakustannusten osuudesta kokonaismenoista ajanjaksolla 1.1.-30.4.2023
-
energiahintojen noususta aiheutuvat nousseet kulut
-
haettavan lisärahoituksen määrä euroina.
2. Yleiset perusteet
Opetus- ja kulttuuriministeriö pyrkii strategiansa mukaisesti vaikuttamaan siihen, että kaikkien kyvyt ja osaaminen vahvistuvat; että yhteiskuntaa uudistetaan luovalla, tutkivalla ja vastuullisella toiminnalla; ja että merkityksellisen elämän edellytykset turvataan yhdenvertaisesti. OKM:n strategia on luettavissa verkkosivuilta: https://okm.fi/julkaisu?pubid=URN:ISBN:978-952-263-628-7
Hakemusten arvioinnissa ja vertailussa voidaan siten katsoa eduksi, jos toiminta tai hanke osaltaan edistää tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, osallisuutta, keskinäistä kunnioitusta ja kestävää kehitystä OKM:n strategian toimintalupauksen mukaisesti.
3. Valtionavustuslain mukaiset yleiset edellytykset
Opetus- ja kulttuuriministeriö voi myöntää avustusta vain, jos valtionavustuslain mukaiset avustuksen myöntämisen yleiset edellytykset täyttyvät. Ministeriö ottaa yleiset edellytykset huomioon myös avustuksen määrää harkittaessa.
Valtionavustuksen myöntämisen yleisiä edellytyksiä ovat (valtionavustuslain 7 § 1 mom):
-
Tarkoitus, johon valtionavustusta haetaan, on yhteiskunnallisesti hyväksyttävä.
-
Avustuksen myöntäminen on perusteltua valtionavustuksen käytölle asetettujen tavoitteiden kannalta.
-
Avustuksen myöntäminen on tarpeellista, kun otetaan huomioon hakijan saama muu julkinen tuki sekä hankkeen tai toiminnan laatu ja laajuus.
-
Valtionavustuksen myöntäminen vääristää vain vähän kilpailua ja markkinoiden toimintaa.
Jos avustus kohdistuu palkkakustannuksiin, voidaan avustus myöntää vain erityisen painavasta syystä jos avustuksen saaja on saanut rangaistuksen luvattoman ulkomaisen työvoiman käytöstä (valtionavustuslain 7 § 2 mom).
Esteitä avustuksen myöntämiselle
Jos hakija on saanut aiemmin avustuksia ministeriöltä, sen tulee huolehtia, että avustuspäätöksissä edellytetyt selvitykset avustusten käytöstä on tehty määräaikaan mennessä. Ministeriö hylkää hakemuksen, jos hakija on olennaisesti laiminlyönyt velvollisuuttaan antaa ministeriölle tietoja aiemmin myönnettyjen avustusten käytön valvontaa varten.
Hakemus hylätään, jos se paperisena laadittuna saapuu määräajan jälkeen.
Avustusta saa käyttää vain siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty.
Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä avustus voi kattaa enintään avustuspäätöksessä määritellyn osuuden avustettavan toiminnan tai hankkeen toteutuneista kokonaiskustannuksista. Avustuksen hyväksyttävät kustannukset määritellään avustuspäätöksessä ja sen liitteessä.
Hyväksyttäviksi kustannuksiksi luetaan palkoista tai palkkioista kutakin palkansaajaa kohden enintään määrä, joka vastaa 80 000 euron vuosipalkkaa lakisääteisine sivukuluineen. Palkka voidaan maksaa rahapalkkana tai luontoisetuina.
Avustuksen saajan taloudenhoito ja hallinto on järjestettävä asianmukaisesti.
Avustuksen käytöstä on tehtävä selvitys viimeistään päätöksessä mainittuna päivänä.
Avustuksen saajalta edellytetään kustannuspaikkakohtaista talousraportointia, jos kyseessä on erityisavustus tai yleisavustus osaan toiminnasta.
Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on oikeus tehdä valtionavustuksen saajan talouteen ja toimintaan kohdistuvia tarkastuksia, jotka ovat tarpeellisia valtionavustuksen maksamisessa ja käytön valvonnassa (valtionavustuslain 16 §).
Avustuksen saajan tulee selvittää, onko sillä velvollisuus noudattaa hankintalainsäädäntöä, ja ottaa tämä toiminnassaan huomioon. Myös valtioon, kuntiin tai seurakuntiin kuulumaton avustuksen saaja voi olla velvollinen kilpailuttamaan hankintansa noudattaen hankintalain mukaisia menettelyitä.
- Jos avustuksen saaja täyttää julkisoikeudellisen laitoksen tunnusmerkit (esim. rahoituksesta yli puolet on julkista rahoitusta), avustuksen saajan tulee noudattaa hankintalakia kaikissa hankinnoissaan.
- Jos avustuksen saaja saa avustusta tiettyyn hankintaan yli 50 % hankinnan arvosta, saajan on tässä hankinnassa noudatettava hankintalakia.
(Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 1397/2016).
Opetus- ja kulttuuriministeriö on linjannut, että avustuksen saajan tulee pyytää tarjous useammalta kuin yhdeltä toimittajalta sellaisissa tavara- ja palveluhankinnoissa, jotka alittavat kansallisen kynnysarvon mutta joiden arvo ilman arvonlisäveroa ylittää 20 000 euroa.
Avustuksen käyttöön liittyy myös muita ehtoja ja rajoituksia. Katso avustusten ehdot ja rajoitukset kokonaisuudessaan.
Avustusten käytöstä on tehtävä selvitys viimeistään päätöksessä mainittuna päivänä. Selvitykseen sisältyy sekä talousraportointi että tuloksellisuusraportointi. Avustuksen saajalta edellytetään kustannuspaikkakohtaista talousraportointia, jos kyseessä on erityisavustus tai yleisavustus osaan toiminnasta.
Asiointipalvelussa haetuista ja myönnetyistä avustuksista selvitykset tehdään OKM:n asiointipalvelussa.
Paperilomakkeella haetuista avustuksista tehdään selvitykset ministeriölle avustussivulta linkitetyltä erillisellä selvityslomakkeella.
Lisätietoja
Lisätietoja:
Kulttuuriasiainneuvos Mirva Mattila, [email protected], puh. 0295 330 269
Kulttuuriasiainneuvos Eeva Teräsvirta, [email protected], puh. 0295 330 082
Asiointipalvelua koskevissa teknisissä kysymyksissä saa tukea osoitteesta: [email protected]
Katso myös opetus- ja kulttuuriministeriön opas valtionavustusten hakemisesta, käytöstä ja käytön valvonnasta: https://okm.fi/avustukset