Hyppää sisältöön

Team Finland Knowledge -asiantuntija Emilia Ahvenjärvi haluaa luoda kestävää koulutus- ja tutkimusalan yhteistyötä Latinalaisessa Amerikassa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 5.10.2018 8.18
Uutinen

Jos Latinalaisessa Amerikassa kysyy, mitä tiedät Suomesta, ensimmäinen vastaus on usein korkeatasoinen koulutus, sanoo Team Finland Knowledge -asiantuntijana Buenos Airesissa aloittava Emilia Ahvenjärvi.

Ahvenjärven tehtävänä on edistää korkeakoulujen kansainvälistymistä, tutkimusyhteistyötä sekä suomalaisen osaamisen vientiä yli 400 miljoonan asukkaan espanjankielisessä Latinalaisessa Amerikassa. Vaikka kieli on yhteinen, mailla on myös eroja ja omia kehitystarpeitansa.

- Työssä onnistuminen vaatii siten priorisointia maiden välillä, jotta pystyisin palvelemaan suomalaisten toimijoiden pyrkimyksiä mahdollisimman kattavasti. Valintoja mietitään yhdessä Team Finland Knowledge -verkoston ohjausryhmän kanssa.

Akateeminen yhteistyö parantaa myös kaupallisia mahdollisuuksia.

Ahvenjärven mukaan parhaat tulokset saadaan, kun kaupallinen puoli kulkee käsikädessä akateemisen yhteistyön kanssa.

- Akateeminen yhteistyö parantaa myös kaupallisia mahdollisuuksia. Kun akateemisessa yhteistyössä ilmenee esimerkiksi spesifejä koulutuksellisia tarpeita, voivat myös koulutuspalveluita tarjoavat yritykset hypätä mukaan.

Myös biotalous- ja - ja kaivosalan osaaminen kiinnostavat

Espanjankielinen Latinalainen Amerikka elää uuden taloudellisen avautumisen aikaa, mikä on synnyttänyt odotuksia vahvasta talouskasvusta ja uudesta kehitysvaiheesta maassa.

Suomalaisilla on monilla aloilla Latinalaisen Amerikan maita hyödyttävää osaamista. Tällaisia ovat muun muassa metsä- ja kaivossektori.

- Maille on suuri haaste kehittää tuottavuuttaan näillä sektoreilla, ja kysyntää sekä toisen asteen että korkea-asteen kehittämiselle on.

Vaikka Ahvenjärven tulevat kohdemaat ovat enimmäkseen ylemmän keskitulon maita, joissa koulutukselliset mahdollisuudet eivät jakaudu tasaisesti, niistä löytyy kuitenkin korkean luokan asiantuntijoita, jotka ovat usein maailman huippuyliopistojen kasvatteja. Suomi kilpailee muun maailman huippuyliopistojen kanssa samoista opiskelijoista ja tällä saralla kirittävää riittää. Suurissa kilpailijamaissamme kuten USA:ssa, Iso-Britanniassa ja Australiassa on kehitetty esimerkiksi laajoja kielipaketteja maahan tuleville vieraskielisille opiskelijoille. Mutta on meillä myös jotain, mitä monelta maalta puuttuu.

- Suomessa käyvät ulkomaiset vierailijat ihailevat ja arvostavat yleistä turvallisuutta, puhtautta, järjestystä ja toisten kunnioittamista, mikä ilmenee esimerkiksi oman tilan jättämisenä.

Oppimisteknologia-ala tutuksi Lapin yliopistossa

Ahvenjärvellä on 20 vuoden kokemus toimimisesta espanjankielisissä ympäristöissä. Hän on edistänyt Jyväskylän yliopiston kansainvälisiä suhteita sekä kehittänyt ja toteuttanut koulutusvientiä erityisesti Etelä-Amerikassa Jyväskylän yliopiston koulutusvientiin keskittyvässä tytäryhtiössä EduCluster Finlandissa. Viimeisimpänä hän on perehtynyt tutkimuspohjaisen kansainvälisen liiketoiminnan kehittämiseen työskennellessään Lapin yliopiston Mediapedagogiikkakeskuksessa leikillisen ja pelillisen oppimisen tutkimuksen parissa.

- Projektin aikana olen seurannut läheltä suomalaisen oppimisteknologia-alan kehittymistä, sekä kartuttanut ymmärrystäni tutkimusperustaisten palvelujen luomisesta. Se on ollut avartavaa uudenkin tehtävän kannalta.

Tarkoin tavoittein tulevaa kohti

Ahvenjärvi kehuu tulevien työmaidensa ihmisten mutkatonta ja lämminhenkistä kanssakäymistä, sekä erityisesti suurta innokkuutta tehdä yhteistyötä ulkomaalaisten kanssa. Paikallinen innokkuus tuo työhön myös omat haasteensa.

- Tavoitteet voivat suomalaisesta näkökulmasta kuulostaa hyvin suureellisilta.  Omaa maata halutaan joskus muuttaa kerta heitolla. Minun tehtäväni on löytää ne todelliset mahdollisuudet, joiden toteuttamiseen löytyy myös pitkäjänteisyyttä.  

Ahvenjärvi työskentelee luonnollisesti ennen kaikkea suomalaisen korkeakoulusektorin hyväksi, mutta samalla hän haluaa auttaa Latinalaisen Amerikan maiden kehitystä.

- Korkeakouluyhteistyön ohella on ensi sijaisen tärkeää, että tarjoamamme palvelut, ovat oikein kohdistettuja ja laadukkaasti toteutettuja auttaen kohdemaita  ja niiden koulutuslaitoksia kehittymään.

- Toivon, että kolmen vuoden kuluttua Suomeen saapuneet latinalaisamerikkalaiset opiskelijat ovat hyvin edustettuina EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta saapuvien opiskelijoiden joukossa, tutkimusyhteistyöhön on löydetty sopivia vastinpareja ja aloja, ja että suomalaisten koulutusvientitoimijoiden Latinalaisesta Amerikasta tulevassa liikevaihdossa on merkittävää kasvua.

Tiedote 26.9: Suomi lähettää maailmalle neljä tutkimuksen ja koulutuksen lähettilästä

Uutinen 2.10. Team Finland Knowledge -asiantuntijan tähtäimessä Suomen ja Kiinan koulutus- ja tutkimusyhteistyön vahvistaminen

Uutinen 3.10. Anna Korpi lähtee tasoittamaan suomalaisen osaamisen tietä Kaakkois-Aasiaan

Uutinen 4.10. Team Finland -lähettiläs Ilkka Turunen: Suomen koulutus- ja teknologiaosaaminen kiinnostaa USA:ssa