Dave Lindholmille säveltaiteen valtionpalkinto

Julkaisuajankohta 10.3.2006 8.00
Tyyppi:Tiedote -

Dave Lindholmille säveltaiteen valtionpalkinto Valtion säveltaidetoimikunta on myöntänyt 15 000 euron suuruisen säveltaiteen valtionpalkinnon 2006 säveltäjänä, sanoittajana, laulajana, kitaristina ja yhtyeenjohtajana toimineelle Dave Lindholmille. Palkinnon luovutti Helsingissä johtaja Rauno Anttila opetusministeriöstä.

Valtion säveltaidetoimikunta perustelee palkintoa seuraavasti:

Dave Lindholm (s. 1952) nousi uuden rocksukupolvemme laulaja-lauluntekijöiden kärkeen heti ensimmäisellä soololevyllään vuonna 1972. Hänen mitasta ja riimeistä piittaamaton, moderni helsinkiläinen tekstityylinsä huomattiin heti. Varsinaisen omaehtoisen suomirockin syntymisessä ja esiintulossa 70-luvun alussa Dave Lindholmilla onkin Hectorin sekä Juice Leskisen ohella aivan ratkaiseva merkitys.

Säveltäjänä, sanoittajana, laulajana, kitaristina ja yhtyejohtajana toiminut Lindholm on tehnyt yhden pisimmistä taiteilijaurista maassamme etenkin oman materiaalin albumimittarilla mitattuna. Omalla nimellään julkaistujen tuotantojen ohella hänen musiikkiaan ovat Lindholmin johtamana esittäneet ja levyttäneet mm. yhtyeet Orfeus, Rock n Roll Band, Pen Lee, Bluesounds, Canpaza Gypsys ja SF Blues. Julkaistujen albumeiden kokonaismäärä ylittää jo 40, ja lisää on tulossa. Näiden levyjen joukossa on usealla jo klassikon maine.

Runsas tuotantotahti onkin ollut Dave Lindholmin taiteelliselle toiminnalle tyypillistä. Hän on työskennellyt nopeasti ja vaistonvaraisesti, vaihtaen niin laulukieltä kuin esityskoneistoakin erityisen sujuvasti - jopa niin sanotusti lennosta, kaikki muut yllättäen. Tällainen nopeus käänteissä on toisinaan toiminut jo taiteilijaa vastaankin, kun esimerkiksi äänitteen valmiiksi saanut yhtye onkin jo hajonnut siinä vaiheessa, kun levy on lopulta ilmestynyt, ja esiintymistilaisuuksien järjestäjille on pitänyt kertoa Lindholmin siirtymisestä toisenlaisen ilmaisun pariin.

Dave Lindholm on myös esiintyjänä ollut hyvin aktiivi. Omien yhtyeidensä ohella hän on kautta uransa tehnyt runsaasti esiintymisiä soolona sekä tilapäisempien duo- ja triomuodostelmien kanssa, kuten myös vierailevana solistina erilaisissa yhteyksissä rockyhtyeistä jousiorkesteriin. Oman materiaalinsa lisäksi hän on vahva ja uskottava tulkki etenkin vanhan rakkautensa bluesin parissa.

Tänä keventyvän sisältötuotannon ja nopean kierrätyksen aikana on Dave Lindholmin kaltainen taiteilija syvästi vaikuttava esimerkki ja muistutus siitä, mikä on musiikin ja taiteen tekemisessä tärkeintä: oman näkemyksensä tinkimätön toteuttaminen. Eikä luovalle taiteilijalle muuta vaihtoehtoa olekaan - omat lähtökohdat ja vaikutteet, sekä oma päämäärä, jota kohden kehitys omalla tavallaan kulkee. Ansiokkaalla ja arvostetulla urallaan Dave Lindholm on osoittanut, että se on myös rockmusiikissa mahdollista.

-- -- --

Lisätietoja: suunnittelija Anni Tappola, Taiteen keskustoimikunta, p. 09-160 77382