Hyppää sisältöön

Selvityshenkilöt pohtimaan kansalaisten henkilökohtaisia koulutustilejä

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 15.11.2011 8.36
Tiedote -

Opetusministeri Jukka Gustafsson on asettanut professori Erno Lehtisen ja valtiotieteen maisteri Ida Mielityisen laatimaan esityksen kansalaisten henkilökohtaisten koulutustilien muodosta ja käyttöönotosta. Raportin tulee sisältää esitykset tilien toteuttamistavasta ja käytön laajuudesta, rahoituksesta ja rahoituksen kohdentamisperiaatteista sekä käyttöönoton aikataulusta. Selvitys keskittyy koulutustilimallien osalta julkiseen rahoitukseen.

Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman mukaan hallitus selvittää aikuiskoulutuksen julkisen rahoituksen uudistamista tavoitteenaan tukea kansalaisten yksilöllisiin koulutustarpeisiin vastaamista siirtymällä kansalaisten henkilökohtaisiin koulutustileihin.

Selvitystyön tueksi nimitetään ohjausryhmä. Ohjausryhmän puheenjohtajaksi on kutsuttu Mirja Hannula Elinkeinoelämän keskusliitosta. Selvityshenkilöiden on toimittava yhteistyössä kaikkien keskeisten aikuiskoulutuksen sidosryhmien kanssa.

Selvityshenkilöiden on jätettävä eri vaihtoehtoja esittelevä väliraportti 31.5.2012 mennessä ja loppuraportti 15.11.2012 mennessä.

---
Lisätietoja: erityisavustaja Aleksi Kalenius puh. 040 125 1032