Hyppää sisältöön

Oppimisen tukea esi- ja perusopetuksessa vahvistetaan

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 23.9.2024 14.13
Tiedote

Esi- ja perusopetuksen oppimisen tuki uudistuu. Uudistuksella turvataan kaikille oppilaille riittävä tuki ja samalla vähennetään opetushenkilöstön hallinnollista taakkaa. Uudistus on osa pääministeri Orpon hallitusohjelmaa. Valtioneuvosto antoi asiaa koskevan esityksen maanantaina 23.9. osana valtion ensi vuoden budjettiesitystä. Lainsäädännön on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2025.

Tuen muotoja yhtenäistetään ja selkiytetään valtakunnallisesti, samalla varmistetaan resurssit niiden toteuttamiseen. Kyseessä on kokonaan uudenlainen lähestymistapa, joka perustuu oppilaiden tosiasialliselle tarpeelle tukitoimiin. Uudistuksen toteutukseen on myös varattu lähes 100 miljoonaa euroa pysyvää rahoitusta opetuksen järjestäjille.

- On tärkeää, että jokainen oppilas saa tarvitsemansa tuen opetukseen osallistumiseksi ja perusopetuksen oppimäärän suorittamiseksi. Tavoitteena on vahvistaa nimenomaan varhaista tukea ja ennaltaehkäiseviä toimia korjaavien rinnalla, sanoo opetusministeri Anders Adlercreutz.

Tarkoitus on, että oppilas saa tukea oppimiseensa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa ja matalalla kynnyksellä. Ensisijaiset tukimuodot, joihin kaikilla oppilailla on oikeus, ovat ryhmäkohtaisia tukimuotoja. Näihin sisältyy yleinen tukiopetus, opetuskielen tukiopetus sekä erityisopettajan antama opetus muun opetuksen yhteydessä. Ryhmäkohtaisia tukimuotoja annetaan joustavasti ja pienemmille ryhmille oppilaita tarpeiden mukaan.

Oppilaskohtaisista tukitoimista, jotka perustuvat vahvempiin tuen tarpeisiin, säädetään tarkemmin. Oppilaskohtaiset tukitoimet ovat säännöllisiä ja perustuvat yksilöllisiin tuen tarpeisiin. Näihin sisältyy sekä osittain pienryhmässä, että tarvittaessa kokonaan erityisluokassa toteutettava opetus sekä oppilaskohtaiset tulkitsemis- ja avustajapalvelut.

Opetusjärjestelyt tukemaan oppimisedellytyksiä

Uudistuksessa keskiössä ovat erityisesti oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt, joilla tarkoitetaan esimerkiksi opetusryhmien muodostamista siten, että opetuksen tavoitteet voidaan saavuttaa ja opettajan on mahdollista huomioida opetusryhmän tarpeet riittävän hyvin sekä luokka- tai ryhmäkohtaisten koulunkäyntiavustajien hyödyntämistä oppilaiden koulunkäynnin ja opetukseen osallistumisen tukena. Opetusjärjestelyillä tarkoitetaan myös oppilaiden erilaiset tarpeet ja edellytykset huomioon ottavaa opetusta sekä pedagogisia ratkaisuja, kuten eriyttämistä.

Lakiesityksessä säädetään, että ns. tavallisessa luokassa saa olla enintään viisi erityisopettajan tai erityisluokanopettajan opetusta pienryhmässä saavaa oppilasta. Kyseessä ovat oppilaat, jotka opiskelevat yhden tai useamman oppiaineen kokonaan pienryhmässä. Sääntelyllä pyritään mahdollistamaan laadukas opetus ja parantamaan oppimisympäristön laatua ja opetusryhmän työrauhaa.

Keskeisenä tavoitteena on myös selkiyttää tukitoimia koskevaa päätöksentekoa sekä vähentää opettajien hallinnollista työtä. Tuen pedagogisten asiakirjojen määrää vähennetään ja valmisteluun sisältyvää hallinnollista työtä kevennetään. Muutoksella ei heikennetä oppilaiden oikeusturvaa.
Osana uudistusta säädetään myös konsultatiivisesta sairaalaopetuspalvelusta sekä uudistetaan pidennettyä oppivelvollisuutta koskevaa sääntelyä. Näiden osalta uudistamistarve liittyy lasten ja nuorten psyykkisen oireilun lisääntymiseen kouluissa sekä oppivelvollisuuden laajentumisen myötä esiin nousseisiin päivitystarpeisiin. Myös toiminta-alueittain järjestettävä opetus tuodaan lain tasolle, minkä myötä vahvistetaan etenkin vammaisten lasten ja nuorten oikeuksia.

Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusasetus päivitetään uudistetun perusopetuslain mukaiseksi. Jatkossa perusopetuslaissa määritellään selkeämmin erityisopettajan ja erityisluokanopettajan tehtävät tukitoimien toteuttamisessa ja asetuksessa kelpoisuusehdot. Kelpoisuuden saamiseksi tarvittavat opinnot eivät muutu. 

Tuen uudistusta koskevan lainsäädännön on tarkoitus tulla voimaan 1.8.2025. Opetushallitus päivittää esi- ja perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteet uudistetun lainsäädännön mukaiseksi siten, että niihin perustuvat paikalliset opetussuunnitelmat otetaan esiopetuksen järjestämispaikoissa ja kouluissa käyttöön 1.8.2025 alkaen. Opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Opetushallitus järjestävät koulutusta uudistetusta lainsäädännöstä ja opetussuunnitelman perusteista vuoden 2025 alusta alkaen. 

Lisätietoja: ylijohtaja Eeva-Riitta Pirhonen, puh. 02953 30258

Koulutus Osaava Suomi Yleissivistävä koulutus