Mitä jään kaipaamaan Kiinasta?

Olen lopettelemassa Kiinan pestiä koulutus- ja tiedeneuvoksena/Team Finland Knowledge erityisasiantuntijana neljän vuoden jälkeen. Vaikka viimeisiä kuukausia vaivasi melkoinen Kiinan koronan torjuntaan liittyvä väsymys ja jopa kyllästyminen, ja vaikka Kiinaa tarkastellaan laajalti melko negatiivisessa valossa, on myös paljon, mitä jään kaipaamaan.

Ihmisiä. On helppo yhtyä Yhdysvaltain ulkoministeri Blinkenin hiljattain lausumiin sanoihin suuresta kunnioituksesta kiinalaisia ihmisiä kohtaan: heidän saavutuksiaan, historiaansa, kulttuuriaan. Itse pidän lisäksi kiinalaisten pragmaattisuudesta, tietynlaisesta piittaamattomuudesta ja ystävällisyydestä. Pidän siitä, että asioille löytyy usein ratkaisu (paitsi silloin kuin järjestelmä ei sitä salli).  On mukavaa voida olla oma itsensä ilman, että kukaan erityisesti odottaa sinun sopeutuvan sen enempää kuin mitä sopeudut. Ehkäpä juuri pragmaattisuuden ja piittaamattomuuden vuoksi ystävällisyys onkin erityisen lämmittävää eikä ollenkaan tavatonta. Ystävällisyyteen vastataan melkein aina ystävällisyydellä.

Töitä. Totesin jo ennen Kiinaan lähtöäni, että tämän työn kannalta ei Kiinaa mielenkiintoisempaa paikkaa ole olemassakaan, ja olen vahvasti tätä mieltä edelleen. Kiinaa ja maan asettumista supervallaksi on loputtomiin kiinnostavaa seurattavaa myös koulutuksen ja erityisesti tieteen saralla. Kiina on myös kiitollinen aihe sikäli, että se tuntuu kiinnostavan kaikkia Suomessa ja on mukava puhua ja kirjoittaa, kun tietää yleisön olevan kiinnostunut. Vastaavasti suomalainen koulutus on mielenkiintoinen aihe Kiinassa ja sanomisiani kuunnellaan. Ehkäpä ohimennen kaipaan myös fanfaareita ja punaisen maton kohtelua, jota Suomen koulutus- ja tiedeneuvos toisinaan saa Kiinassa.

Arkea. Hyvä arki on tietysti viihtymisen ydin. Pekingissä arjen helppous ja suhteellinen edullisuus viehättävät: siivous- ja kodinhoitopalvelut, noutoruoka, verkkokaupat, hyvinvointipalvelut, kuljetuspalvelut ja ompelijat ovat kaikki saatavilla nopeasti ja sujuvasti. Omaa arkeani ovat olleet lisäksi säännölliset pilates- ja spinningtunnit, jotka puolestaan ovat tuskastuttavan kalliita, mutta välttämättömän tärkeitä hyvinvoinnin kannalta. Lisäksi molempien kautta olen päässyt osaksi mukavia ja täysin erilaisia yhteisöjä. Spinnigissä olen usein 20-30 vuotta vanhempi ja ainoa ei-kiinalainen joukossa, kun kiinalaisen rokin soidessa yhdessä hikoilemme tunnin läpi. Olen harrastanut molempia lajeja myös Suomessa, mutta kiinalaiset tunnit ovat aivan eri intensiivisyyden tasolla.   

Pyöräilyä. Kiinassa kaipaan pyöräilyä Suomen rauhallisilla maalaisteillä puhdasta ilmasta hengittäen. Suomessa kaipaan pyöräilyä kaikkialla kaupungissa, autojen seassa puikkelehtimista, kaupunkipyöräilyn kätevyyttä ja nopeutta. Pekingin kylmästä talvesta huolimatta, täällä voi pyöräillä ilman nastarenkaita koko vuoden. Korona-aikaan en ole käyttänyt Kiinassa enää muuta kulkuneuvoa kuin pyörää. 

Ajatuksenjuoksua. Ulkomailla asuessa ajatus löytää uusia väyliä, ja erityisesti Kiinan kaltaisessa varsin erilaisessa kulttuurissa pääsee haastamaan itseään erilaisissa tilanteissa ja saa myös uudenlaisia oivalluksia. Tietyllä lailla mukavuusalueen ulkopuolella eläminen tekee hyvää, ainakin minulle.

Kiina ei ollut minulle aina helppo eikä ystävällinen, toisinaan jopa aivan kohtuuton, mutta viimeisten viikkojen kohtaamiset olivat kuin lämmin halaus.  Ihmiset ovat ihmisiä, kaikkialla.

Kirjoittaja Mari-Anna Suurmunne toimii Team Finland Knowledge -erityisasiantuntijana Pekingissä, toiminta-alueenaan Kiina.

Tämä kirjoitus on osa artikkelisarjaa, joka käsittelee korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjausten toimeenpanoa. Kirjoituksia seuraamalla tiedät mitä tapahtuu Team Finland Knowledge -verkostossa, miten linjausten toimeenpanoa seuraava ja kehittävä kv-foorumi toimii, sekä millaisia tapahtumia järjestetään.