Hyppää sisältöön

Lisää ammatillisen koulutuksen opiskelupaikkoja Lounais-Suomen osaajapulaan vastaamiseksi

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 10.11.2017 15.07
Tiedote

Neljälle Lounais-Suomen ammatillisen koulutuksen järjestäjälle on lisätty opiskelupaikkoja ja rahoitusta vuodelle 2017. Toimi vastaa osaltaan Lounais-Suomen positiivisen rakennemuutoksen aikaansaamaan osaavan työvoiman tarpeeseen. Myönnetyn rahoituksen suuruus on 400 000 euroa. Koulutukset on tarkoitus käynnistää vielä tämän vuoden aikana.

- Varsinais-Suomessa alueen positiivista rakennemuutosta on tuettu lukuisin toimin, mutta työtä riittää edelleen. Meidän on varmistettava, että koulutustarjonta kohdentuu oikein ja koulutuspaikat riittävät vastaamaan alueen kysyntään. Suomen kasvu ei saa jäädä osaajapulasta kiinni. Ammatillisen koulutuksen on kyettävä nopeasti ja joustavasti vastaamaan työelämän ja opiskelijoiden muuttuviin osaamistarpeisiin, opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen sanoo.

Lisärahoitusta saavat Turun kaupunki, Länsirannikon Koulutus Oy WinNova, Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sataedu ja Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä. Koulutuksen järjestäjät aikovat järjestää ammatti- ja erikoisammattitutkintoja ja niihin valmentavaa koulutusta erityisesti laivanrakennusalalla, kone- ja metallialalla, kuljettaja- ja sähköalalla sekä taloushallinnon ja myynnin aloilla.

Lisätietoja:

  • erityisavustaja Daniel Sazonov (ministerin haastattelupyynnöt), p. 045 1296812
  • opetusneuvos Jukka Lehtinen, p. 0295 330183
Ammatillinen koulutus Koulutus Sanni Grahn-Laasonen