Hyppää sisältöön

Liikunta- ja urheiluseurat käynnistäneet ripeästi etäharrastamisen ja -valmennuksen

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 3.4.2020 9.30
Uutinen

Koronaepidemia on muuttanut koko liikunnan ja urheilun toimintaympäristön ja -kulttuurin. Aiemmin toiminnan ydin oli saleilla ja kentillä, nyt on siirrytty pihalle ja ”pilviin”. Liikkumis- ja kokoontumisrajoitusten vuoksi fyysinen yhdessä toimiminen on vähentynyt tai päättynyt kokonaan, ja tilalle on tullut harrastaminen ja harjoittelu somen, Skypen, Zoomin, TV:n ja muiden digitaalisten kanavien kautta.

- Olen suunnattoman ylpeä ja kiitollinen siitä, miten upeasti monet seurat, valmentajat ja ohjaajat ovat kameleontin lailla sopeutuneet poikkeusoloihin, sanoo tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen.

Toiminta on muutettu pikaisesti etäkohtaamisiin ja -harjoitteluun nojaavaksi. Digiteknologiaa hyödynnetään nyt ennennäkemättömän kekseliäillä tavoilla niin lajinomaisessa harjoittelussa, peruskunnon vahvistamisessa kuin psyykkisessä ja vuorovaikutus valmentamisessa sekä yhteisöllisyyden ylläpitämisessä.

Tunnustuksen ansaitsevat erityisesti urheilevat lapset ja nuoret, jotka ovat vaikean tilanteen keskellä  urheasti ottaneet omakseen uudet tavat toimia koulun lisäksi myös rakkaissa liikunta- ja urheiluharrastuksissa.

Johtaja Tiina Kivisaari opetus- ja kulttuuriministeriön liikunnan vastuualueelta yhtyy ministerin näkemykseen ja kannustaa kaikkia seuroja ja valmentajia jakamaan uusia toimintatapoja ja -käytäntöjä. Olemassa olevasta hyvästä kannattaa ottaa mallia ja lisäksi innovoida yhdessä uutta. Opetus- ja kulttuuriministeriö haluaa tukea kenttää tässä työssä, ja pyysi tätä kirjoitusta varten muutamalta liikuntaorganisaatiolta tietoa jo tehdyistä ja suunnitelluista uusista toimista niin valtakunnallisella kuin paikallisella tasolla.

Ministeriön tiedonkeruu osoitti, että moninaisia toimia on käynnissä niin seuroissa, lajiliitoissa kuin muissa liikuntaa edistävissä organisaatioissa. Esimerkiksi voimistelussa, jossa kisakausi oli koronatilanteen eskaloiduttua vasta alkamassa, kilpajoukkueiden valmennus ja harjoittelu jatkuu määrätietoisena omatoimisen treenin ja ohjatun etäharjoittelun yhdistelmällä. Joukkueet ovat muuttaneet kausisuunnitelmiaan esimerkiksi siirtämällä peruskuntokauden keväälle ja uusien kilpailuohjelmien harjoittelun loppukesälle toiveissa aloittaa syyskausi aikaisempaa varhaisemmin.

Joukkuelajeissa, kuten jalkapallossa, koripallossa ja jääkiekossa puolestaan seurat välittävät pelaajille treenivinkkejä ja valmentajat seuraavat harjoittelua etänä sekä pitävät kehityskeskusteluita. Taitoluisteluseuroissa järjestetään muun muassa livetreenejä, joihin voi osallistua kaikki harrastajat perheineen. Tavaksi on myös tullut, että luistelijat kuvaavat osan harjoittelusta videolle, lähettävät valmentajalle ja saavat tätä kautta palautetta harjoitteista ja kehittymisestä. Lisäksi suosittuja on yhteiset videotapaamiset ja ”joukkueillat”, joilla pidetään yhteishenkeä yllä.

Lajiliitot ovat tehneet valtavan työ auttaakseen seuroja, urheilijoita ja harrastajia selviytymään tässä poikkeuksellisessa tilanteessa. Liitot ovat antaneet jäsenistölleen tukensa jatkuvan ja ajantasaisen viestinnän, neuvonnan, ohjeistusten ja muun tuen avulla. On myönnetty suoraa taloudellista seuratukea, tuotettu uusia materiaaleja, valmisteltu etäkoulutuksia, rakennettu materiaalipankkeja, järjestetty etäkeskustelutilaisuuksia ja jaettu seurojen hyviä käytäntöjä. Lisäksi on tehty laajempaa yhteiskunnallista hyvää, kuten järjestetty koululaisille videovälitteistä etävälituntiliikuntaa (Voimisteluliitto) ja ryhdytty kuljettamaan ruokaa riskiryhmille tai käymään kaupassa riskiryhmään kuuluvien puolesta (koripalloseurat).

Liikunnallista elämäntapaa edistävistä toimijoista Suomen Latu on koonnut muistilistan ulkoilijoille ja luonnossa liikkujille sekä jakanut kaikille olemassa olevan materiaalipankkinsa lasten ja perheiden liikuttamiseksi. Ikäinstituutin Ikiliikkuja-ohjelma on puolestaan koonnut yhteen ideoita ja toimia ikäihmisten liikuttamiseksi ja saanut valtakunnallisia tv-kanaviakin aktivoitua sisällön tuotannossa ikäihmisille ja heitä kohtaaville. 

Liikunta-alan koulutusvientiä ja Finnish PopUp School -koulutuskonseptia Kiinaan tarjoava Kisakallion Urheiluopisto on PopUp-koulujen peruunnuttua käynnistänyt Online-koulutukset ja koulutuspromootiot Kiinaan. Erilaisten live-lähetysten aiheina on ollut suomalainen koulutusjärjestelmä, ilmiöpohjainen pedagogiikka ja tietysti lasten liikuntataitojen opettaminen ja oppiminen. 

Ikävän tilanteen keskellä on arvokasta tunnistaa myös myönteisiä kehityskulkuja. Monen ihmisen fyysinen aktiivisuus ja liikunta arjessa näyttää jopa lisääntyneen. Poikkeusolot ovat saaneet väestömme ulkoilemaan viimeisen viikon aikana jopa niin paljon, että suosituimpia ulkoilupaikkoja on jouduttu sulkemaan. Luonnossa liikkumisen yhteys kehon ja mielen virkeyteen ja jaksamiseen on noussut korkeaan arvoon. Myös kotijumppa vaikuttaa tulleen osaksi monen ihmisen arkea. 

Me ministeriössä uskomme, että kriisin aikana opitut uudet menetelmät ja tavat toimia hyödyttävät ja vahvistavat alaamme tulevassa normaaliarjessa.

Esimerkkejä korona-ajan toimista liikuntaa edistävissä organisaatioissa

Lisätietoja: kulttuuriasiainneuvos Päivi Aalto-Nevalainen, p. 0295 3 30054