Hyppää sisältöön

Lasten ja nuorten digitaalisten taitojen kehittämiseen 9 miljoonaa

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 21.6.2022 12.16
Tiedote
Lapsia ja tietokone

Opetusministeri Li Andersson on myöntänyt reilut 9 miljoonaa euroa lasten ja nuorten digitaalisten taitojen kehittämiseen. Avustuksilla vahvistetaan lasten ja nuorten medialukutaitoa, tieto- ja viestintäteknologista (tvt) osaamista sekä ohjelmointiosaamista ja siihen liittyvän opetuksen yhdenvertaista toteutumista koko maassa.

Avustukset liittyvät Uudet lukutaidot -kehittämisohjelmaan, joka julkaistiin osana hallitusohjelman Oikeus Oppia -ohjelmaa vuonna 2020.

Valtionavustusta sai 60 varhaiskasvatuksen järjestäjää yhteensä 4,1 miljoonaa euroa. Esi- ja perusopetuksen osalta 52 järjestäjää sai lähes 5 miljoonaa. 

Esi- ja perusopetuksessa erityisavustuksen tavoitteena on yhdenmukaistaa perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaisten laaja-alaisten osaamisalueiden mukaisten digitaalisten taitojen opetuskäytäntöjä. Samalla vahvistetaan oppilaiden mahdollisuuksia oppia digitaalisia taitoja. Uudet lukutaidot -kehittämisohjelmassa luotujen osaamisen kuvausten tarkoituksena on toimia tukimateriaalina opetuksen suunnittelussa ja toteutuksessa.

Varhaiskasvatuksessa valtionavustus on tarkoitettu medialuku- ja tvt-taitoihin sekä ohjelmointiosaamiseen liittyvän hyvän pedagogisen toiminnan kehittämiseen Uudet lukutaidot -kehittämisohjelmassa tehtyjen kuvausten mukaisesti.

-Varhaiskasvatuksen ja koulujen roolia digitaalisen eriarvoisuuden ehkäisyssä tulee vahvistaa. Ymmärrys digitaalisoituvasta yhteiskunnasta ja vahva digitaalinen osaaminen vaikuttavat lasten ja nuorten hyvinvointiin. Lisäksi niillä on keskeinen rooli oppimismenestyksessä ja uravalintojen tekemisessä. On tärkeää, että näitä taitoja tuetaan yhdenvertaisesti jokaisen lapsen opintopolulla, sanoo opetusministeri Li Andersson.

Avustusta voidaan käyttää varhaiskasvatus- ja opetushenkilöstön palkkaukseen liittyviin kuluihin, pienimuotoisiin ja välttämättömiin matkustus- ja koulutuskuluihin sekä välineistö- tai materiaalihankintoihin.

Myönnetyt avustukset:

Esi- ja perusopetus  

Varhaiskasvatus

Lisätietoja:
•    Kehittämispäällikkö Tero Huttunen, puh. 02953 30219
•    Projektisihteeri Aili Tervonen, puh. 02953 30216
 

Koulutus Li Andersson Varhaiskasvatus Yleissivistävä koulutus