Hyppää sisältöön

Korkeakoulujen strategiseen kehittämiseen 46 miljoonan euron lisäpanostus

opetus- ja kulttuuriministeriö
Julkaisuajankohta 20.3.2023 15.10
Tiedote

Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen on päättänyt korkeakoulujen strategiseen kehittämiseen noin 40 miljoonan euron rahoituksesta yliopistoille ja noin 6 miljoonan euron rahoituksesta ammattikorkeakouluille.

Rahoituksella edistetään korkeakoulun omien strategisten tavoitteiden ohella yhtä tai useampaa keskeistä korkeakoulu- ja tiedepoliittista tavoitetta. Nämä liittyvät osaamis- ja koulutustason nostoon, ulkomaalaisten opiskelijoiden lisäämiseen ja Suomeen kiinnittymiseen, jatkuvan oppimisen vahvistamiseen tai digitalisaation tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Rahoitus on kohdennettu merkittäviltä osin korkeakoulun strategian mukaisiin toimiin ilman tarkempaa korvamerkintää yksittäiseen hankkeeseen.

Korkeakoulujen esiin nostamilla toimenpiteillä on kytkentä myös korkeakoulujen ja niiden pääasiasiallisten toimialueiden kehittämishaasteisiin, joita ministeriön ja korkeakoulujen edustajat tunnistivat syksyllä 2022 käydyissä korkeakoulujen sopimuskauden välitarkasteluissa. Rahoituksen kohteena on myös muutamia korkeakoulujen yhteisiä kehittämistoimia.

– On tärkeää, että pystymme tukemaan korkeakouluja valtakunnallisten tavoitteiden suunnassa etenemisessä. Yhtä tärkeää on kuitenkin, että korkeakoulut pystyvät toiminnassaan ottamaan huomioon omalta päätoimialueeltaan esiin nousevia kehittämistarpeita. Valtakunnallisesti merkittävinä korkeakoulujen yhteisinä toimenpiteinä nostan esille pääkaupunkiseudun korkeakoulujen yhteistyön kansallisen kielivarannon kehittämiseksi ja toimet koulutuksen johtamisen vahvistamiseksi, tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen toteaa.

Yliopistoilla ja ammattikorkeakouluilla on keskeisesti esillä koulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden vahvistaminen, erityisesti kansainvälisten osaajien opiskelu- ja urapolkujen sekä alueelle kiinnittymisen vahvistamisen toimenpiteet. Ammattikorkeakouluilla strategian keskiössä on erityisesti TKI-kyvykkyyksien vahvistaminen osana aluetta palvelevia ekosysteemejä.

Rahoituksen taustalla on opetus- ja kulttuuriministeriön käyttöön jääneen korkeakoulujen kohdentamattoman strategiarahoituksen suuntaaminen. Korkeakoulujen strategiaa toteuttavista toimenpiteistä ja niitä tukevasta strategiaperusteisesta rahoitusosuudesta on sovittu opetus- ja kulttuuriministeriön ja korkeakoulujen välillä pääosin jo vuonna 2020 käydyissä sopimuskauden 2021–2024 neuvotteluissa.

Strategiarahoituksen lisärahoituspäätökset korkeakouluittain, maaliskuu 2023

Lisätietoja:

  • Ylijohtaja Atte Jääskeläinen, p. 0295 330 0309
  • Opetusneuvos Jorma Karhu, p. 0295 330 0139 (erityisesti yliopistot)
  • Opetusneuvos Ulla Mäkeläinen, p. 0295 330 0223 (erityisesti ammattikorkeakoulut)